Blogit

Elokuvakriitikko Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Sensuurin uhri Punainen vaara Suomen ensi-illassa: Patrick Swayze ja Charlie Sheen vastaan neuvostomiehittäjät

Blogit Kuvien takaa 10.5.2012 10:40
Kalle Kinnunen
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Eilen keskiviikkona sai Suomen valkokangasensi-iltansa Punainen vaara. Viivettä valmistumisesta on 28 vuotta. Elokuva oli viimeisiä meillä kylmän sodan aikana ulkopoliittisista syistä kiellettyjä. Vielä vuotta myöhemmin sensuuriin joutui Jäätävä polte.

Hollywood-studion kohtuullisella budjetilla tuottama elokuva on seikkailullinen, mutta verinenkin kertomus kolmannesta maailmansodasta. Ohjaaja John Milius on itse julistautunut sotahulluksi, joten sellaiseksi häntä ei voi kai oikein erikseen syyttää.

Patrick Swayne, Charlie Sheen ja kumppanit esittävät periamerikkalaisen pikkukaupungin high school -jätkiä, jotka neukkumiehityksen alkaessa pakenevat vuorilla ja aloittavat sissisodan.

Allekirjoittaneelle Punainen vaara – tässä tiukka traileri – on älyttömyydessäänkin 1980-luvun parhaita amerikkalaisia viihde-elokuvia. Suhteeni siihen on vähän kaksijakoinen. Rakastan elokuvan intohimoisuutta. Sen hyperpatriotismiin taas suhtaudun ajan kulumisen suomalla ironialla. Joka tapauksessa se vetää imuunsa mielettömän hyvin. (Kirjoitin blogiini siitä ja sen edelleen limbossa olevasta uusintaversiosta blogissani liki vuosi sitten: Kylmän sodan patrioottijulistus Punainen vaara ja merkillinen uusintafilmatisointi.)

Tällä kertaa kannibalisoin muutamia palasia Basso-lehden Elämää sairaammat elokuvat -juttusarjaani reilu vuosi sitten kirjoittamastani Punainen vaara-artikkelista. Varoitus, sisältää sitaatteja sitaattien sisällä. Varoitus muutenkin.

***

Saddam Hussein otettiin kiinni vinkkien perusteella Irakissa joulukuussa 2003. Operaation nimi oli Red Dawn. Iskuyksiköt oli nimetty Wolverineiksi.
Pian hirteen päätyneen diktaattorin sieppaus sai nimensä vuonna 1984 valmistuneesta kulttielokuvasta Red Dawn eli Punainen vaara. Nimi oli operaatiolle oivallinen, koska elokuva on ”isänmaallinen ja amerikanmyötäinen”, ilmoitti operaatioon osallistunut kapteeni Geoffrey McMurray.
”Olen syvästi imarreltu”, kommentoi käsikirjoittaja ja ohjaaja, John Milius.
Suomessa Punainen vaara on merkittävä siksi, että se oli yksi viimeisiä elokuvia, joita meidän elokuvasensuurimme 1980-luvulla kielsi Neuvostoliiton pyynnöstä.
Nuorisolle suunnattua elokuvaa, jonka pääosissa olivat Patrick Swayze ja Charlie Sheen, ei siis saatu näyttää Suomessa lainkaan, kenellekään.

***

Asetelma on absurdi: jäbät, joilla ei vielä parta kasva, taistelemassa valloittaja-armeijaa vastaan. C’mon!
Vastarintaliike-elokuva, jonka päähenkilöt ovat amerikkalaisia teinejä – c’mon!
Seikkailuelokuvan reippaus yhdistettynä äärimilitarismiin ja kaverien teloittamiseen – c’mon!
Mutta: Punainen vaara ottaa juonensa sataprosenttisen tosissaan. Siksi elokuva tempaa mukaansa ja – tätä voi olla vaikea uskoa – jopa koskettaa aidosti.
Punainen vaara on älykkäästi kirjoitettu viihdesotaelokuva ja vainoharhafantasia. Se kuuluu ”mitä itse tekisit” -lajityyppiin, jossa mattimeikäläisiä viedään merkillisessä, mutta silti jotenkin ihan mahdolliselta tuntuvassa tilanteessa. Juoni ei ole kaavamainen. Se tuntuu todelta, vaikkei paperilla siltä varmaan kuulosta.
Kohtaus, jossa kaverukset teloittavat ystävänsä on aivan sietämätön. Ja mikä hulluinta, läskipää-Jedin
(Swayze) ja kumppanien julma ratkaisu heikompaansa kohtaan alkaa tuntua täysin perustellulta: Näin on toimittava. Tämä on sotaa.

***

Miliuksen visio on vahva, koska hän uskoi täysin Punaisen vaaran esittämään mahdollisuuteen. Hän teki propagandaelokuvan, jonka katsoi tarpeelliseksi. Kun (neuvostoupseeri) Bella puhuu lomakkeesta 4473 (joiden perusteella kerätään kaupunkilaisia keskitysleirille), kyseessä ei ole vitsi. Tuo lomake on edelleen vapaata aseenkantoa kannattavien amerikkalaisten painajainen. Niiden perusteellahan kaikki sissivastarintaan kykenevät voitaisiin kerätä ja tuhota, jos vihollinen pääsisi kolmannessa maailmansodassa miehittämään Yhdysvaltoja.
Kaikessa militarismissaankin Punainen vaara on tehty rakkaudesta elämää, nimittäin sotilaselämää kohtaan. Väkivalta on luonnollista ja välttämätöntä Miliuksen maailmassa. Mutta esimerkiksi eversti Bella on rehti, todellinen soturi – hän ei halua pahaa siviileille, hän haluaa että taistelu käydään oikein säännöin.
Zen-fasistiksi itseään luonnehtinut Milius oli 1970-luvun puolivälissä samaa nuorten lupausten koplaa kuin Steven Spielberg ja Francis Ford Coppola. Hän kirjoitti
Ilmestyskirja Nytin ja osan Likaisesta Harrysta, mukaan lukien kuuluisimmat repliikit (”Do you feel lucky, punk?”). Hän tohtoroi Tappajahain käsikirjoitusta ja ohjasi Conan Barbaarin.
Elokuvahommien ulkopuolella Milius oli ultimate fightingin alkuaikoina lajin aktiivinen kehittäjä ja keksi, että siinä on parasta käyttää kahdeksankulmaista kehää.

***

”Yritin kertoa kaikille, että Punainen vaara ei kerro vain Neuvostoliitosta, vaan liittohallituksesta”, Milius kiteytti Uncut-lehdelle vuonna 2003.
”Demokraattihallinnon aikaan vajoan luonnolliseen vainoharhatilaan. Reaganin aikaan olin OK. Vanhemman Bushin aikaan oli parempi fiilis. George W. Bushista tykkään todella. Ei, minulla ei ole häntä mainostavaa puskuritarraa, mutta vähän aikaa sitten minulla oli. Siinä luki Give War a Chance.”
Kuten Quentin Tarantino on todennut, elokuvakerronnan ytimessä ollaan silloin, kun katsoja voi upota estoitta jopa maailmaan, jonka ajatukset ja ideologia ovat hänelle täysin vieraita.
”Minun yleisöni ei koostu Harvardissa eurosentrisiä tai afrosentrisiä kursseja käyvistä ihmisistä. Ei, he ovat enemmänkin jengiä jolla on rekkamieslippikset.”

***

Punaisesta vaarasta on Kansallisen audiovisuaalisen arkiston Orion-teatterissa toinen esitys vielä lauantaina klo 21. Mahdollisuus nähdä se kankaalta (ruotsalainen esityskopio on kuulemma ensiluokkaisessa kunnossa) on erikoislaatuinen. Count me in.

P.S. Elokuvassa nähdään suomalainen Jatimatic.