Seidi Haarla on valittu suomalaisen elokuvan soihdunkantajaksi – kuka?

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Shooting Stars -ohjelmaan valitaan joka vuosi kymmenen näyttelijää. Pooli, josta heitä etsitään, ei ole ihan mitätön: koko Euroopan uudet elokuvat, ja etenkin ne, joilla on kansainvälistä potentiaalia.

Shooting Starsit ovat lupauksia, jotka onnistuvat vakuuttamaan työllään raadin. Käytännössä valitulla tulee olla ajankohtainen ja onnistunut elokuva tai sarja juuri valmiina. Painotus on elokuvissa. Daniel Craig, Rachel Weisz ja Alicia Vikander olivat Shooting Starseja ennen läpimurtojaan.

Suomalaisia ei ole mukana joka vuosi, ei joka toinenkaan vuosi. Aiemmat suomalaisvalinnat ovat olleet Irina Björklund (2004), Samuli Vauramo (2008), Pihla Viitala (2010), Laura Birn (2012) ja Emmi Parviainen (2014). Heistä useimmat ovat tehneetkin sitten ainakin suomalaisittain ihan oikeaa kansainvälistä uraa, ainakin jonkin aikaa.

Toisin sanoen Suomen kokoisesta maasta mukaan pääsee, jos on jo kiistatta menossa maailmalle. Sitä ei toki voi tietää, tuleeko urasta maailmalla pitkä tai näkyvä. Jotain maamme elokuvateollisuuden haasteista kertoo se, ettei Parviaisen jälkeen kukaan ole noussut Shooting Stars -riman yli vuosikausiin. Dome Karukoski tosin oli viime vuonna mukana tuomaristossa. Tänä vuonna raadissa olivat casting director Cassandra Han Yhdysvalloista, kosovolainen ohjaaja Antoneta Kastrati sekä Tanskan menestyneimpiin ja tärkeimpiin nykytuottajiin lukeutuva René Ezra.

Nyt Suomesta on valittu ohjelmaan Seidi Haarla. Valinta voi kuulostaa yllättävältä. Kuka?