Se siitä, sanoi Jörkka
”Se siitä”, Jörn Donner päätti jokaisen sivupoluille menneen tarinansa.
”No, se siitä.”
Tapasin Donnerin ensimmäisen ja viimeisen kerran reilu vuosi sitten. Olimme varmaankin joskus jossain tilaisuudessa kätelleet, taisin olla hermona silloinkin. Olin kerran aiemmin kerran alustavasti pyytänyt häneltä haastattelua, mutta se oli jäänyt lopulta sopimatta ja tekemättä. Suomen elokuvasäätiön historiaa käsittelevää kirjaa varten Donner piti nyt tavata. Hän oli muutamaan otteeseen säätiön hallituksen puheenjohtaja 1980-luvun alusta alkaen – ja jo sitä ennen Ruotsissa vastaavan organisaation toimitusjohtaja.
Kun saimme haastatteluajan sovittua – Donnerin sähköpostit olivat erittäin tiiviitä – huomasin, että jännitin.
En ollut vuosikausiin jännittänyt kenenkään tapaamista. Suorapuheinen Donner oli ihminen, jonka kohtaaminen tuntui tavallaan saavutukselta ja tavallaan suoritukselta. Sitä paitsi hän oli monoliitti.
Näytön paikka.
Laitoin jalkaan hyvät nahkaiset talvisaappaani, en tohtinut mennä lenkkareissa. Tapaaminen oli sovittu maanantaiaamuksi kello 10. Olin oven takana maanantaiaamuna tasan kello 10.00.
Pohjoisrannan kodissaan Donner oli erittäin miellyttävä.
Kysymys, vastaus. Asiaa. Usein tietty itsekeskeisyys tuli esiin, mutta suuri osa siitä oli oikeastaan itseironiaa.
Tähän tyyliin. Kenen ansiota oli Elokuvasäätiön oman talon hankinta 1980-luvun alussa?
”Kyllä kai se olin minä, ellei ole jotain toista”, Donner sanoi.
Suhde Spede Pasasen elokuvasäätiövastaiseen ja usein asiattomaankin öykkäröintiin?
”Englanniksi on sellainen sanonta kuin benign neglect…”
Mikä on perimmäinen syy, miksi elokuvien tuet ja asema laahavat Suomessa niin paljon muiden Pohjoismaiden perässä?
”Ei sitä ole koskaan oikein hyväksytty osaksi kokonaiskulttuuria. Se, että lehdet julkaisevat sivuillaan elokuva-arvosteluja on hyvä, mutta ei ole syntynyt keskustelua, missä mennään ja mihin mennään tai miksi, ei minkäänlaista debattia.”
”Aikoinaan sanottiin, että minulla on vaikutusvaltaa. Nykyään ei ole kumpaakaan, ei valtaa eikä vaikutusvaltaa. Ei kukaan kuuntele. Voin lopettaa vaikuttamisen.”
Ja niin edelleen.
Asiasta ulkopuolelle rönsynneen anekdootin perään kuului aina itsekriittinen hymähdys ja ”se siitä”. Sain kaikki tarvitsemani vastaukset. Kävi ilmi, että Donner, tuolloin 85, oli hyvin perillä muun muassa Netflixin toimintamalleista.
Juttelimme myös vähän vapaammin. Donner sanoi arvostavansa työtäni, mikä oli painavin kehu, jota en ollut koskaan odottanut saavani.
Donnerin suurimmista saavutuksista elokuva-alalla on kauan, mutta ne ovat murskaavan painavia. Ingmar Bergmanin Fanny ja Alexanderin tuottaminen (Ruotsin elokuvainstituutti ei hanketta rahoittanut, joten Donner hankki rahat) ja siitä Oscarin saaminen on tietysti eräs niistä. Donner oli jo sitä ennen iso tekijä. Jo vuonna 1963 änen ohjaamansa Syyskuinen sunnuntai palkittiin Venetsian elokuvajuhlien parhaana esikoisohjauksensa. Ainoana suomalaisena hän on olluti Berliinin elokuvajuhlien tuomariston puheenjohtaja (1979).
1970-luvulla Donnerin elokuvayhtiö – Jörn Donner Productions – mainosti kansainvälisessä julkaisussa itseironisella mainoksella. Kymmenen vuotta pelkkiä tappioita. Tapaamisessamme Donnerilla oli sama kuiva huumori. Sen lisäksi hän vaikutti olevan hyvällä tuulella.
Muualla voidaan listata, montako elokuvaa Donner yhteensä tuotti ja ohjasi ja montako kirjaa kirjoitti. Totean tässä vain, että kansainvälisten elokuvasaavutusten mittasuhteita on suomalaisten aikalaisten ollut vaikea käsittää tai niellä.
Tästä Donner oli itsekin hyvin tietoinen.
Ruotsissa Donneria on arvostettu eri tavalla. Miksei olisi: se, että hän mahdollisti Fanny ja Alexanderin on vähän sama kuin joku ulkomaalainen olisi tarvittu järjestämään Tuntemattoman sotilaan rahoitus. Haluaako joku väittää vastaan?
Olen 42-vuotias. Donner oli viimeinen niistä suomalaisista suurista, jotka ovat koko oman ikäni ajan olleet ja vaikuttaneet, loppuun asti. (Hän muuten arvioi sen kirjani Hufvudstadsbladetiin loppuvuodesta ja arvotti yhden sanan verran – kutsui sitä hyvin kirjoitetuksi. Enempää en olisi voinut toivoa.)
No, se siitä.