Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Scorsesen Suljettu saari ei tehnyt suurta vaikutusta

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 15.2.2010 10:52

Martin Scorsesen odotettu Suljettu saari eli Shutter Island esitettiin lauantaina illalla ensimmäistä kertaa julkisesti täällä Berliinin elokuvajuhlilla. Gaalanäytöksen tunnelmista en tiedä, mutta kollegani eivät innostuneet. En minäkään.

Kuten trailerista voi päätellä, Suljettu saari on tyylitelty trilleri. Toivoin, että se olisi jotain Cape Fearin kaltaista.

1950-luvulle sijoittuva tarina on simppeli: poliisikaksikko (Leonardo DiCaprio ja Mark Ruffalo) matkustaa mielisairaalasaarelle tutkimaan kadonneen naisen tapausta.

Elokuvassa on paljon hyvää. Kuten juonesta voi päätellä, Scorseselle elokuva on irtiotto. Se on ihan muuta kuin hänen viimeisimmät spektaakkelinsa (Gangs of New York ja The Aviator – lentäjä) ja mittakaavaltaan pienempi sekä fiilikseltään klaustrofobisempi kuin mutkikas The Departed.

Kuvia ja ideoita on suoraankin lainattu kymmenistä eri elokuvista, niin Alfred Hitchcockilta kuin Tohtori Caligarin kabinetista. Eräs kohtaus on väreiltään silkkaa Mario Bavaa, monien tunnelmat ovat kuin houreisinta film noiria tyyliin Jacques Tourneur.

Scorsese itse on sanonut pääinspiraationsa olleen Kafka-filmatisointi: Orson WellesinOikeusjuttu vuodelta 1962.

Mitään syvällistä Suljetussa saaressa ei ole. Syitä tapahtumille keksitään vaikka kuinka, kunnon motivaation kanssa on niin ja näin.

Lopulta Suljettu saari on yhden idean – tai yhden jujun leffa. Ehkä sen symboliikka voi olla esimerkiksi psykoanalyysinäkökulmasta kiinnostavaa – en tiedä, en välttämättä usko. Suhde vaikkapa mainittuun Hitchcockiin on hieman kuin Brian De Palmalla, paitsi että De Palman kultakauden Hitch-pastissit ovat todella viihdyttäviä.

Tällaisen pastissielokuvan sopiva mitta voisi olla ehkä 90 tai 100 minuuttia.

Suljettu saari kestää lähes 140 minuuttia.

Ne hyvät piirteet vähän kuin hukkuvat sinne sekaan.

Kun juttelin lähinnä eri puolilta Eurooppaa kotoisin olevien toimittajien kanssa, kukaan ei lämmennyt uudesta Scorsesesta.

”Kuin seuraisi maalin kuivumista seinällä”, kommentoi israelilaisen Haaretz-lehden kriitikko odotellessamme eräiden haastattelujen alkua.

Positiivisempien kommenttien mukaan elokuva on vain auttamattoman ylipitkä. Kuvaavaa oli myös erään skandinaavitoimittajan usko, että tietokone-ehostetuissa kuvissa saaren majakka olisi ihan vahingossa sijoitettu eri paikkoihin, kuin klaffivirheenä. Väittäisin että se oli tahallista, mutta jotain on mennyt pieleen, jos tuollainen tehokeino näyttää vain nololta mokalta.

Yhdestä asiasta oli konsensus. Elokuvan ensi-illan siirtäminen viime vuoden lopulta tänne oli ilmiselvästi keino välttää Oscar-ehdokkuuksia vaille jäämisestä seuraava nöyryytys.

Mutta mitäpä me tietäisimme – alan ammattilehdissä Varietyssa, Hollywood Reporterissa ja Screenissa arviot olivat sunnuntaina kuitenkin myönteisiä.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

oiskohan USAn ja Euroopan kriitikoiden mauissa eroa muidenkin elokuvien kohdalla? Ei ehkä kuulostais kaukaa haetulta.

Kiitos Kalle Kinnuselle ennakkoväläytyksestä Scorsesen uutuuden kohdalta. Trailerin nähneenä itsekin odotin taas ”pastissia”, genremukaelmaa The Departedin tyyliin. (Pidän Departedia huonona elokuvana, paljon huonompana kuin erinomaista hongkongilaista alkuteosta.)

Kiinnostavaa oli kuitenkin uuden Sight & Soundin ohjaajan sanojen lainaus, jossa väitettiin, että pääinspiraationa olisivat olleet Jacques Tourneurin filmit, etenkin Out of the Past, I Walked With a Zombie ja Cat People! Se maistuisi minulle, koska olen Tourneur-hullu ollut pitkään, varsinkin viimeiset vuodet, kun hänen ennenäkemättömiät töitään on tullut esille eri puolilla – ei tietenkään Suomessa. (Kantsii Scorsesen suosituksista kiinnostuneen tsekata noiden mainittujen lisäksi ehdottomasti Night of the Demon myöhäiskaudelta sekä westernit Way of a Gaucho (espanjalaisena levynä löytyy häikäisevä gaucho-länkkäri), Canyon Passage (hyvin erikoislaatuinen, hieno western) ja yksi mestariteoksista Stars in my Crown (ei löydy virallisena julkaisuna, epävirallisena kylläkin, kannattaa etsiä!).

Mutta ehkä Scorse todellakin sanoo joka haastattelijalle eri viiteteokset ja tekijänimet? Sopii hyvin hänen vilkkauteensa, että hän tosiaan ajatteleekin SEKÄ Tourneria että Wellesiä. Mutta se ei tietenkään teosta paranna, jos Shutter Island jatkaa mestariohjaajan viime aikojen taantumalinjaa.

”Kuin katsoisi maalin kuivumista” on tietysti alun perin Arthur Pennin elokuvasta Night Moves – Yön siirrot. Siinä Gene Hackmanin yksityisetsivä hahmo sanoo ”I watched a Rohmer film once, it was like watching paint dry”. Liittyy siis tammikuussa kuolleeseen ranskalaismestariin Eric Rohmeriin, jota Penn tietysti itsekin arvosti. (Jos haluatta lukea asiasta enemmän ja kuulla, mitä mieltä Rohmer itse oli asiasta, niin vastaus löytyy esim. meikäläisen kotisivulta: Buster Kino). Joku koiranleuka on muokannut lausumaa uuteen uskoon koskemaan Aki Kaurismäkeä: ”… like watching jokes dry.”

Parantakoon Scorsese – ja eläköön Tourneur ja Rohmer!

Olisi mielenkiintoista kuulla joskus Scorsesen omin sanoin, rehellisesti mitä mieltä hän on mistäkin omasta elokuvastaan. Ohjaajat kun joutuvat näitä tekeleitään myymään, vaikka päällimmäisenä olisi valtava pettymys. Ymmärtääkseni ainakin Gangs of New York oli Scorsesen mielestä ihan kuraa, eikä todellakaan ohjaajansa elokuva, mutta sellaista harvoin gaalanäytöksen päätteeksi kuulee. Scorsesen leikkaaja Thelma Schoonmaker näistä kertoi viime Suomen vierailullaan. Hauska oli kuulla myös miten epävarma ja pelokas Scorsese on elokuvia tehdessään, vieläkin.
Parantakoon Scorsese, vai pitäisikö sanoa että suotakoon hänelle mahdollisuus tehdä parempia elokuvia.

Jatkan vielä henkilökohtaista ristiretkeäni The Departed elokuvaa kohtaan. Kyseinen elokuva on lähtökohtiinsa nähden kehno tekele. Paperilla näyttelijäkaarti on vaikuttava, mutta ainoan hyvän suorituksen elokuvassa tekee Martin Sheen. Käsikirjoitus aukkoineen tökkii. Scorsesen nöyryys ja arkuus on nähdäkseni enää varsin muodollista. Scorsesen elokuvia nykyään kuvastaa liiallinen kiiltokuvamaisuus (pahin esimerkki The Aviator), entisaikojen rosoisuus on poissa. Scorsese lienee kanonisoinut itse itsensä kritiikittömien ”kriitikoidensa” avulla ja näin kadottanut otteensa tehdäkseen oikeasti aitoja sekä tätä kautta katsojaansa vaikuttavia elokuvia.

Elokuva ei nyt ole kaikkein huonoinkaan, mutta ei todellakaan mikään mestariteos. Olen ihmetellyt The Departed’in saamaa arvostusta ja jopa suitsuttamiseksi luonnehdittavaa ”kritiikkiä”. Jälleen elokuva, jonka kohdalla ei nähdä keisarin todellisia vaatteita tai paremminkaan niiden puutetta. David Mametista ei tällä erää tämän enempää.

Olisiko noista Schoonmakerin Suomen vierailun kommenteista tarkempaa tietoa antaa? Olen kyllä ymmärtänyt, että H. Weinstein olisi leffan leikkaukseen puuttunut, mutta uskoisin Scorsesella olleen lopullinen valta. Ainakin siihen pisteeseen asti minkähän on itse hyväksynyt. Olen myös Scorsesen kommentin leffasta kuullut kommenttiraidalta, sekä lukenut kirjasta eikä näissä ainakaan muistaakseni voinut rivienvälistä (luonnollisesti) tyytymättömyyttä huomata.

Moi, olipa hesarivaikutteinen otsikko! Tyylissä oli selkeästi tavoiteltu V-P Lehtosen tai Pertti Avolan laskevan kaaren dramaturgiaa, tiettyä välinpitämätöntä nihkeyttä, myös namedroppailu ilman tarkennuksia esimerkein on kuin suoraan näiden kahden edellä mainitun perunapään kynästä. Ihan OK pastissi, keskity jatkossa vielä vahvemman kyynisen ja masentuneen tunnelman luomiseen.

Kehä siis sulkeutui, kun masentava Suljettu saari on maratoonimitallinen name(viite?)droppailua ja dramaturgian kaari laskee – nihkeäksi ja nihilistiseksi eli välinpitämättömäksi kokonaisuutta voisi myös luonnehtia.

Samooja: opiskelin L.A.ssa ja siellä oli siihen aikaan juttua, että L.A.based reportterit eivät uskalla kritisoida nimiä Cameron, Spielberg ja Scorsese, ovat niin kanonisoituja ohjaajia Hollywoodissa ja yhteiskonsensus vallitsee. Eurooppalaisilla kriitikoilla ei ole näitä paineita, vaan voi kirjoittaa mitä tykkäsi oikeasti elokuvasta.

Jonin Departed-mollaukseen liittyen: kannattaa ehkä palauttaa mieleen että kritiikki on subjektiivista meininkiä, jossa ei toivottavasti pyritä etsimään mitään objektiivista totuutta. Departedia mainiona, räjähtävän rikoselokuvana pitävät, kuten minä, eivät ole ’erehtyneet’ siinä missä sinäkään. Jos jossittelulinjalle lähdetään, niin veikkaan että Departedia olisi suitsutettu vielä enemmän, jos sen olisi tehnyt joku tuntemattomampi kaveri.

Olen nähnyt myös alkuperäisen, ja erityisesti hahmot ovat äärimmäisen paljon tylsempiä ja laimeampia kuin Scorcesen remakessa.

Juupas-eipäs – mutta pakko sanoa, että todellakin alkuperäinen on parempi kuin Departed. Minun on kertakaikkiaan vaikea uskoa, että ihan korkean tason amer. kriitikotkin nostavat Departedin korkealle (ja saihan se Oscarin, lohdutuspalkinnon?).

En ymmärrä, miten amerikkalaisten kaikkea alleviivaava näytteleminen olisi hienovaraista, coolia honkkarimeininkiä parempi. Alkuperäisessä niin sankarit, antisankarit kuin konnatkin vetivät pitemmän korren. Ei kai filmi nyt monen mielestä sentään kuulu Nicholsonin parhaimpiin.

Ja se järkyttävä loppukuva siitä rotasta! Apua!!

Infernal Affairs/The Departed-keskustelua on käyty jo neljä vuotta. Monilta tuntuu unohtuvan, että elokuvathan ovat hyvinkin erilaisia tyyleiltään.

Mutta verrataan nyt sitten. Pidän The Departedia huomattavasti parempana. Infernal Affairs tuntui kylmältä ja ulkokohtaiselta, vaikka sen juonikuvio on toki nerokas. Pysyin Scorsesen virtaviivaisen elokuvan vedossa paljon paremmin, vaikka se oli yli puolet pidempi. (+ Nicholson on parissa kohtauksessa niin kovassa vedossa, että elokuva kannattaisi katsoa jo yksinomaan niiden vuoksi. Ja mitä repliikkejä, huh huh.)

Kiitos kommentista, Kalle Kinnunen.

Olen toki katsonut filmin vain kerran. Mutta uskoin yhdellä kerralla! Esim. Mark Wahlbergin rooli kovasanaisena poliisina oli minusta loppujen lopuksi turha. Eikös hän sitten ilmestynyt jälkiselvittelyyn kostajana kuin jumala koneesta?

Minusta kaikki alkuperäisen set piecet oli toteutettu heikommin, ja kuitenkin kaikki kiinnostava oli perua alkuperäisestä.

Kylmä ja ulkokohtainen? Ehkä länsimaiseen ilmaisuun tottuneelle. Itse koin, että siinä oli vahvaa sisäistä jännitettä, jota ei tarvitse amerikkalaisittain otsasuonia pullistelemalla esille tuoda. Ja kyllä minusta siinä oli hitunen jopa sentimentaalista kosketusta oikein musiikin kanssa (ei siis aivan täydellinen sekään, mutta jos vertaa.)

Valitettavasti minulle siinä filmissä oli eniten sellaista kömpelyyttä, johon en Scorseselta ollut tottunut. Ja se loppukuvan alleviivaus. Ei näin.

Björkbacka: ”Kylmä ja ulkokohtainen? Ehkä länsimaiseen ilmaisuun tottuneelle.”

Ahaa, siis tiedät minua paremmin, miksi en rakastanut elokuvaa?

Laskin kerran nähneeni yli 200 hongkongilaista elokuvaa. Se oli joko vuonna 1996 tai 1997. Muutama on tullut nähtyä sen jälkeenkin. Saattaa toki olla, että en ole sisäistänyt niille ominaisista tunnetiloista ja -ilmaisukeinoista tarpeeksi.

”Ja se loppukuvan alleviivaus.”

Sehän oli oikein hauska. Oli elokuvassa paljon veijarimaista huumoria muutenkin.

”Eikös hän sitten ilmestynyt jälkiselvittelyyn kostajana kuin jumala koneesta?”

Ja ongelma on..? Yhtä hyvin voisi todeta: langat solmittiin lopussa oikein reippain ja taiturimaisin ottein. Aikamoista oopperaahan The Departedin tyyli joka tapauksessa on – ja hyvä niin.

jos sopii palata alkuperäiseen aiheeseen, niin Suljettu saari nyt sattuu olemaan Scorsesen parhaita elokuvia – eikä tietysti ”satu”, kyllä se on joka kohdaltaan tarkkaan mietitty ja puitu.
Kun KK esittää ”toivoneensa” jotain Cape Fear -remaken kaltaista, huomaan hamuavani kuvitteellista varmistinta poistettavaksi valitettavasti yhtä fiktiivisestä parabellumista… Siinä sitä oli jööttipastissia kerrakseen, ilman tarkoitusta tai tolkkua. Bernard Herrmannin alkuperäisen orkestraation käyttö vain korosti, miten pahasti hakoteillä tässä täysin turhassa uudisversiossa oltiin. Että se siitä.
Myönnän, ehdollisesti, että Suljettu saari on, ainakin minuuttimääräisesti, aika pitkä – vaikka ensimmäisellä katsomiskerralla ajan kulua ei todellakaan huomannut. Siinä mielessä allekirjoitan A. Kaurismäen näkemyksen 90 minuutista elokuvan ihannemittana. Mutta tiivistämisen taide se vasta vaikeaa onkin.
Jos ”eurooppalainen” sensibiliteetti tällaista vierastaa, niin olen sitten mielihyvin jenkkimielinen – tästä ei elokuva parane!

Bringing out the Deadin ja Kundunin kanssa Scoresen tylsin.

Erittäin vangitseva elokuva. Hieman liian pitkä, mutta jännite säilyy lähes alusta loppuun. Tarina on ohut, mutta tunnelma on alusta asti poikkeuksellisen hypnoottinen. Trillerin ensisijainen tarkoitus on pitää katsoja jännittyneenä ja sen Shutter Island tekee paremmin kuin mikään amerikkalaistrilleri noin viiteen vuoteen.

Voi Martin parka, olet tullut vanhuudenhöperöksi. Huonoin tänä vuonna elokuvateatterissanäkemäni leffa.

Valitettavasti Scorsen erittäin taitava ja tehokas ohjaustyyli jatkuu edelleen ja tuottaa lopputuloksena harmittavan keskinkertaisia elokuvia. Departed oli heikko mikrolämmitys varsinaisesta pihvistä (Infernal Affairs) ja alkuteoksen lukeneelle ei myöskään Suljettu saari yllätyksiä tarjoa, vaan ihan pätevää formulaelokuvaa liian suurella budjetilla. Film noirin huippuvuosina ja pienemmillä budjeteilla löysät olisi vedetty pois, nyt niitä riittää. Aivan upeita pikkufilmejä elokuvan sisällä, näitä hallusinaatioita ja painajaisia. Scorsese tuntee avantgarden perinteen – mutta, mutta.

DiCaprio teki kyllä hyvää työtä.

Valitettavasti tätä lajia on riittänyt nyt koko Scorsesen 2000-luvun. Ei näitä oikein voi tosissaan kehua, se tuntuisi vievän uskottavuutta niiltä elokuvilta, joita on todella aihetta kehua, Scorsesen aiemmilta töiltä. Toki päteväkin ohjaaja on hyvä, mutta nyt menee Scorsese niillä rajoilla, että katsojan mielenkiinto alkaa pahasti herpaantua.

Olen Hannun kanssa samoilla linjoilla. Taksikuski ja Raging Bull ovat todellisia mestariteoksia. Mutta Cape Fearin keskinkertaisuuden jälkeen en ole Scorseseja pahemmin katellut, Departedin vahingossa ostin ja ihan jees kolme tähteä. Mutta vaikeapa tiennäyttäjänä kymmentä vuotta pitempään olla: näinhän kävi Peckinpahille, Tarantinolle…

Departed: hirveä pettymys taksikuskin ja mafiaveljien jälkeen. Epäilemättä Scorsese ansaitsee
Oscarin mutta ei kai sentään tästä paskasta. Ehkä odotukset olivat liian korkealla
em. kahden elokuvan jälkeen. En jaksanut katsoa edes loppuun, vaihdoin
poliisitv:hen… Ja Goodfellas on sentään ollut minulle viiden tähden elokuva, ehkä tälle voisi
antaa yhden, tai paremminkin ei jaksa kiinnostaa. Ehkä tämä on ennätys miten
hirveästä tähtitykityksestä saa irti mahdollisimman vähän…