Samurai Rauni Reposaarelainen ja (kultti)elokuvan oikea hetki
Porilainen indie-elokuva Samurai Rauni Reposaarelainen oli syyskuun lopussa Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla todellinen hitti. Sen ensi-ilta oli festivaalien nopeimmin loppuunmyytyjä näytöksiä. Yhtenä syynä oli varmasti se, että elokuvan ohjaaja Mika Rättö tunnetaan muusikkona ja taiteilijana. Kulttinimen estetiikalla on ihailijoita, ja pitkään tekeillä olleesta Samurai Raunista tihkuneet tiedot saivat sen vaikuttamaan oikein houkuttelevalta.
Täydessä Savoy-teatterissa oli innostunut tunnelma, näytöksen ja sitä seuranneen yleisökeskustelun loppuun asti.
Syystäkin: Samurai Rauni on tavoitteensa saavuttava ja vetävä eli onnistunut elokuva. Tarpeeksi friikki, yllättävä sanan täydessä merkityksessä ja kohtuullisen hyvin rakennettu – etenkin kotimaiseksi ”indieksi” eli omakustannetuotannoksi. (Elokuvassa on myös kulttuurisäätiön tukirahaa, mutta käytännössä se toteutettu talkootyönä.)
Kirjoitin nimenomaan tuon R&A-näytöksen kokemuksestani Imageen kolumnin, jossa totean tämän ja tällaisen elokuvan olevan rituaali hyvässä ja huonossa. Se korostuu ensi-illassa. Tunnelma on latautunut, odotukset palkitaan, yleisö on kollektiivisesti tyytyväinen ja ehkä huojentunutkin.
Rätön sekä muun tekijätiimin läsnäolo ja oudot jutut ennen sekä jälkeen elokuvan tekivät illasta kokonaisvaltaisen performanssin, joka oli merkittävästi tuota festivaalileffalipun hintaa arvokkaampi.
Normaalilevityksessä tilanne on toinen.
Kun Samurai Rauni tuli sitten perjantaista 21. lokakuuta alkaen levitykseen leffateattereihin ympäri Suomea, katsojia kertyi kovin vähän: ensimmäisen viikonlopun aikana se sai yhteensä 638 katsojaa niiltä 15 valkokankaalta, joilla sitä perjantaista sunnuntaihin esitettiin yhteensä kymmeniä kertoja. (Savoyssa on 735 paikkaa.)
R&A-näytöksen hurmoksesta kyllä levisi positiivinen sana, joten mitä tapahtui?
Tällaiseen elokuvaan kuuluu tapahtumallisuus. Näytäntö on katsojien kollektiivinen elämys, kuten teatteri. Ilman tapahtumallisuutta jotain suurta puuttuu. (Crispin Glover sallii ohjaamiensa elokuvien esittäminen vain kun hän on itse paikalla. Kukaan tuskin haluaa katsoa The Roomia yksin, ja siksi Night Visions esittää sen säännöllisesti. Rocky Horror Picture Show, no mitäpä siitä enää sanoisi.) Vaikka Samurai Rauni oli mahdollista katsoa suurten kaupunkien monisaliteattereissa, vetovoima puuttui.
Nyt, vain kaksi ja puoli viikkoa ensi-illan jälkeen ei Samurai Raunista enää ole päivittäisiä näytäntöjä edes Helsingin elokuvateattereissa. Porissa näyttäisi tänään olevan sen viimeinen Finnkino-esitys.
En usko, että Samurai Rauni olisi yhtään kelvoton kotona katsottuna – eikä se ole missään tapauksessa kelvoton multiplexin kankaallakaan. Joidenkin elokuvien nautinto on kuitenkin erityisen sidottua esitystapaan ja oikeaan yleisöön. Se on osasyy elokuvafestivaalien kukoistukseen digitaalisen yltäkylläisyyden ajalla – ja siksi olen iloinen, että näin tämän elokuvan nimenomaan innostuneen yleisön kanssa.
Joten teille, jotka ette olleet R&A:ssa tai muissa tekijävierailla terästetyissä erikoisnäytöksissä paikalla: pahoitteluni. Kyllä tästä kulttielokuva tulee, mutta teidän kulttikokemuksestanne aina puuttuu jotain.