Samurai Rauni Reposaarelainen ja (kultti)elokuvan oikea hetki

Porilainen indie-elokuva Samurai Rauni Reposaarelainen oli syyskuun lopussa Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla todellinen hitti. Sen ensi-ilta oli festivaalien nopeimmin loppuunmyytyjä näytöksiä. Yhtenä syynä oli varmasti se, että elokuvan ohjaaja Mika Rättö tunnetaan muusikkona ja taiteilijana. Kulttinimen estetiikalla on ihailijoita, ja pitkään tekeillä olleesta Samurai Raunista tihkuneet tiedot saivat sen vaikuttamaan oikein houkuttelevalta.

Täydessä Savoy-teatterissa oli innostunut tunnelma, näytöksen ja sitä seuranneen yleisökeskustelun loppuun asti.

Syystäkin: Samurai Rauni on tavoitteensa saavuttava ja vetävä eli onnistunut elokuva. Tarpeeksi friikki, yllättävä sanan täydessä merkityksessä ja kohtuullisen hyvin rakennettu – etenkin kotimaiseksi ”indieksi” eli omakustannetuotannoksi. (Elokuvassa on myös kulttuurisäätiön tukirahaa, mutta käytännössä se toteutettu talkootyönä.)

Kirjoitin nimenomaan tuon R&A-näytöksen kokemuksestani Imageen kolumnin, jossa totean tämän ja tällaisen elokuvan olevan rituaali hyvässä ja huonossa. Se korostuu ensi-illassa. Tunnelma on latautunut, odotukset palkitaan, yleisö on kollektiivisesti tyytyväinen ja ehkä huojentunutkin.

Rätön sekä muun tekijätiimin läsnäolo ja oudot jutut ennen sekä jälkeen elokuvan tekivät illasta kokonaisvaltaisen performanssin, joka oli merkittävästi tuota festivaalileffalipun hintaa arvokkaampi.