Ruotsalainen lauantai Cannesissa – luvassa Östlundin oksennusjuhlat
Suomesta ja Ruotsista kummastakin on tänä vuonna Cannesissa virallisiin sarjoihin valittuna yhtä monta elokuvaa, yksi pitkä ja yksi lyhyt.
Hyvä saavutus Suomelta!
Ruotsalaisen elokuvateollisuuden laajuutta voi kuitenkin hahmottaa realistisemmin toisella tavalla. Lauantaina vietin aamun ja alkuiltapäivän ruotsalaisten tuotanto- ja jakeluyhtiöiden tilaisuuksissa, joissa esiteltiin heidän tulevia nimikkeitään.
Esimerkiksi näin. SF Studios, entinen Svensk Filmindustri, aloitti taannoin uuden tuotantolinjan. Se tekee kansainvälisiä viihde-elokuvia noin 20 miljoonan dollarin budjeteilla. Nämä tuotannot käynnisti parin vuoden takainen Borg/McEnroe. Nyt tuotantovauhti kiihtyy.
Kansainvälistä osastoa vetävä Frederik Wikström Nicastro kuvaili, että jatkossa näissä tuotannoissa – seuraava on Mauritiuksella jo kuvattu Horizon Line – kameran takana pääosaajat ovat pohjoismaalaisia, mutta mistään ei voi päätellä, että kyseessä on ruotsalainen tuotanto. Horizon Linen tähti on Girls -sarjan Allison Williams. Elokuva on Nicastron mukaan ”Speed pienlentokoneessa”. Yhdysvalloissa sen levittää ensi vuoden alussa keskisuuri STX, ja julkaisusta tulee laaja – todennäköisesti laajin pohjoismaisen elokuvatuotannon levitys koskaan. (Edellinen ennätys lienee yhä Jäätävällä poltteella.)
Kansainvälisen tuotannon osaston todellinen suurhanke on määrä kuvata ensi vuonna. Se on Mies, joka rakasti järjestystä -elokuvan amerikkalainen remake, jossa Rolf Lassgårdin näyttelemän roolin ottaa Tom Hanks. Tästäkin elokuvasta tulee ruotsalainen tuotanto, vaikka se kuvataan Yhdysvalloissa.
Iltapäivällä tuotantoyhtiö Film i Väst puolestaan esitteli elokuviaan huvilassa Cannesin itäpuolella. Nyt päästäänkin ruotsalaisen elokuva-alan laajuuteen, sillä yhtiön nimi oli ensimmäisiä jonka tällä reissulla valkokankaalla tiistaina näin. Film i Väst on osatuottaja Jim Jarmuschin uudessa The Dead Don’t Diessä. Cannesin avajaiselokuvana näytetyn erekokkoslaisen zombihöpöilyn vfx-tehosteet nimittäin tehtiin Ruotsissa.
Film i Väst oli osatuottajana sattumoisin myös Berliinin festivaalien avajaiselokuvassa, brittiläisessä The Kindness of Strangersissa ja sen tulevia omia tuotantoja ovat esimerkiksi Kultainen palmu -voittaja Ruben Östlundin ja Tarek Salehin uudet elokuvat. Cannesiin asti näitä tulevia, varsin kansainvälisiä hankkeita esittelemään oli tuotu puolentusinaa ohjaajaa. Ninja Thyberg kertoi Jessicasta, joka on pääosin Los Angelesissa kuvattu elokuva pornonäyttelijäksi ryhtyvästä 19-vuotiaasta ruotsalaistytöstä.
Parhaan show’n veti toki tällaiseen erikoistunut Östlund. Hän ykskantaan ilmoitti seuraavan ohjauksensa Triangle of Sadnessin saapuvan Cannesin kilpasarjaan 2021.
Nyt saattaa seurata spoileri.
Englanninkielisen elokuvan päähenkilö on miesmalli ja teemana seksuaalisuus ja kauneus valuuttana. Östlund kertoi koko juonen loppuhuipennusta lukuunottamatta ja kuvaili etenkin jaksoa, josta hänen mukaansa tulee hurjin kohtaus koskaan. Siis elokuvahistoriassa.
Jos tiedätte elokuvista jotain villejä kohtauksia, lähettäkää linkit niihin minulle, Östlund sanoi, otan opikseni ja teen tästä vielä villimmän. Mikäs siinä sitten!
Kohtaus tapahtuu superrikkaiden huvijahdilla, jonka kapteeni on salaa äärimarxisti. Kapteeni järjestää halveksumilleen laivavieraille källien sarjan. Merisairauden ja ruokamyrkytysten seurauksena mahtavaksi tarkoitettu illallinen muuttuu spektakulaarisiksi oksennus- ja ripulointijuhliksi. Sitä varten studioon rakennetaan koko laivan ruokasali keinuvalla lattialla, jotta lavasteen huonekalutkin saadaan liukumaan kunnolla, Östlund hehkutti.
Kun nyt muistetaan, että Östlundin parissa aiemmassakin elokuvassa on ollut yksi iso kohtaus – Turistin käänteentekevää lumivyörytilannetta ohjaaja hehkutti ja kuvaili täsmällisesti jo vuosia ennen kuin elokuva kuvattiin ja valmistui – ei tässä paljastuksessa mitään erikoista ole. Varsinainen tarina alkaa tuosta eriteräjähdyksestä.
Mutta tällaista siis tulossa Cannesiin 2021.
Kiitos Ruotsi!
