Roman Polanski, yhä huipulla, vaikka valotus on vaihdettu
On turha kerrata, miten Roman Polanski hitaasti vaipui huonoon valoon ja lopulta menetti persoonana maineensa 2010-luvulla. Olisi typerää väittää, ettei Polanski ole tehnyt rikoksia. Polanskin uuden elokuvan Upseeri ja vakooja Ranskan ensi-illan kynnyksellä, reilu viikko sitten, esiin nousi vielä uusi syytös raiskauksesta 1970-luvulla. Tuollaista tekoa ei voi, tietenkään, perustella.
Silti Upseeri ja vakooja nousi viikonlopun katsotuimmaksi elokuvaksi Ranskassa. Se sai 386 720 katsojaa, peräti koko vuoden seitsemänneksi parhaan tuloksen. Elokuvasta voi hyvin tulla kotimaassaan Polanskin suurin menestys sitten Oscar-voittaja Pianistin (2002).
Toiselle ongelmaksi muuttuneelle ohjaajalle, Woody Allenille, ei ole enää suotu samanlaista suosiota. Hänen viimeisimmälle elokuvalleen, pitkään hyllytettynä olleelle A Rainy Day in New York ei ole tiedossa esimerkiksi Suomen levitystä. Niissä maissa, joissa sitä on viime kuukausina esitetty, katsojaluvut ovat olleet kovin matalat.
Ei kovin kärjistäen: Allenin leffaan ei enää kosketa kuin pitkällä tikulla, mutta Polanski kiinnostaa. Nimen saastumisen syitä tai juridisia asteita mittailematta yksi ero on mutkattomasti se, että Upseeri ja vakooja on hyvä, monien mielestä erinomainen elokuva. (A Rainy Day in New York ei käsittääkseni kenenkään mielestä ole hyvä.)
Upseeri ja vakooja kertoo Dreyfus-skandaalista, mutta ei rakenna itsestään Polanskin puolustusta millään ilmeisellä, nälvimisen mahdollistavalla tavalla.
En voi väittää, ettenkö olisi julkisen keskustelun vuoksi puolitiedostaen kytännyt Upseeri ja vakoojaa maailmanensi-illassa Venetsian festivaaleilla katsoessani, että onkos tässä nyt elokuvanakin jotain vikaa, jotain niljakasta vastuunpakoilua, jotain.
Kun ei ole. Polanski on erittäin taitava ohjaaja, ja vaikkei historiallista syntipukkitarinaa seesteisesti ja arvokkaasti kertova uutuus hänen aivan kärkisuorituksiaan ole, huonoksi sitä ei väitä kuin uuvatti. Venetsiassa teos sai Tuomariston palkinnon, toisin sanoen se valittiin kilpasarjan toiseksi parhaaksi elokuvaksi. Yhdysvaltoihin ja Britanniaan Upseeri ja vakooja ei tosin ole levitykseen vielä kelvannut.
Kysymys ei kuulu, mitä näille ongelmallisille taiteilijamiehille heidän uransa loppuhämärissä (Polanski on 86-vuotias) pitäisi tehdä (paitsi jos asiasta tulee tosiasiallisesti juridinen, jolloin vastuu siirtyy oikeuslaitokselle). Saako Polanski tehdä elokuvia? Jaa-a, no nyt on tehnyt. Voiko elokuvan katsoa? Se on helppoa Suomessakin helmikuussa, kun Upseeri ja vakooja saa ensi-iltansa täällä.
Yleisön kannalta on kysymys, jota jokaisen sopii punnita tykönään. Se kuuluu, onko Polanskin elokuvan katsominen jotenkin väärin, ja alkaako tämä vääryysjyrkkenemä esimerkiksi vuodesta 1975 vai 1976. Koskeeko ongelma myös Polanskin ensimmäisiä elokuvia?
Tämä ei ole mikään irvailu. Mietin äsken, onko entinen väkevä kiinnostukseni Polanskin Yhdeksänteen porttiin sellaisenaan tallella, kun siinä on myös nihkeää auraa laahaava Johnny Depp. Katselin juuri perjantaina Allenin parhaan elokuvan Stardust Memoriesin bluray-levyä eräässä myymälässä. Ostaisinko? Päättelin, ettei varmaan tulisi hyvällä mielellä katsottua ainakaan pariin vuoteen. Jäi hyllyyn, tsekataan kenties uudelleen joskus, toivottavasti entistä alennetumpaan hintaan.
Upseeri ja vakoojan menen todennäköisesti katsomaan vielä uudelleen valkokankaalta, jahka se tulee Suomeen. Se jäi kasvamaan mielessä, kutkuttelemaan. Polanskilla on paljon sanottavaa oikeusmurhasta. En usko, että olen ohjaajan kanssa ”samaa mieltä”, jos löydän rivien väleistä väitteen joka peilaa juuri hänen tapaustaan, mutta kovin harvoin katson elokuvia ollakseni samaa mieltä ja ottaakseni niiltä vastaan annettuja vastauksia.
Vaikea arvata, miten erilaisena psykoanalyyttinen Stardust Memories nyt näyttäytyisi. Siinä Allen antaa itsestään niin paljon, eikä sen ole katsojalle enää lupa olla kaunista ja leikkisää. Pitäisiköhän se siirtää kauhuhyllyyn, abstraktien painajaisten joukkoon.
Tai pitäisiköhän se vain katsoa ja uudelleenarvioida spekuloinnin sijaan.