Blogit

Elokuvakriitikko Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Ridley Scott ohjaa uuden Blade Runnerin – voiko se olla mistään kotoisin?

Blogit Kuvien takaa 18.8.2011 19:50
Kalle Kinnunen
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Ridley Scottin palvonta on allekirjoittaneelle mysteeri. Brittiohjaaja on saanut urallaan muutamia ihan kelpo elokuvia aikaan – mutta ei vuosikausiin mitään iskevää. Siksi uutiseen uudesta Blade Runnerista ei voi suhtautua edes ristiriitaisesti. Se on ainoastaan hölmö juttu.

Deadline Hollywood kertoi huhuista eilen, ja nyt asiasta on tullut virallinen tiedote: Scott ohjaa uuden Blade Runnerin.

Alkuperäinen elokuva vuodelta 1982 on Scottin paras ensimmäisen Alienin ohella.

Mikä Scottia nyt vaivaa? Paraikaahan tekeillä on Prometheus, uusi Alien-saagan elokuva. Scott ohjaa siinä muun muassa Noomi Rapacea ja Michael Fassbenderia.

Seuraavaksi sitten paluu Blade Runnerin maailmaan.

Kai tästä voi päätellä, että Robin Hoodin, Body of Liesin ja – luoja paratkoon – Hyvän vuoden kaltaista muovinmakuista hömppää viime vuodet ohjannut Scott uskoo muutoksen olevan välttämätön. Nostalgia ja uudelleenlämmittelytkö ovat ainoa tie uuteen nousuun? Positiivistä on sentään se, ettei kyseessä liene mikään orjallinen uusintaversio.

Silti en usko, että tästä tulee kovin hyvä. Millä perustein uskoisin?