Ricky Gervais ja kaikkien aikojen hauskimmat Golden Globesit
Mitä tapahtui Golden Globeseissa? Ricky Gervais juonsi ensimmäisen puoliskon todella hauskasti (ja todella piikikkäästi). Sitten Gervais katosi tunniksi ja palasi kuin eri ihmisenä.
Jo ensimmäisen viiden minuutin aikana brittikoomikko Gervais pilkkaa päihdemokailuistaan tunnettua Charlie Sheenia, The Touristia ja sen näyttelijöitä (Johnny Depp, johon kamera kääntyy, näyttäisi olevan ihan ok), Cheriä (”Miten liput Cher-konserttiin voisivat olla lahjus? Eihän ole vuosi 1975.”), Sex and the Cityn näyttelijöitä ja sitä kuinka heidän kuvansa on nätisti photoshopattu elokuvan julisteessa. Hän viittaa juoruihin, joiden mukaan Tom Cruise ja/tai John Travolta on/ovat kaappihomoja ja antaa ymmärtää, että Hugh Hefnerin ja morsiamen 60 vuoden ikäerossa on jotain huvittavaa.
Robert de Niro näyttäisi kuolevan nauruun.
Myöhemmin Gervais oli pois lavalta tunnin ja gaalan loppu vedettiin hyvin vähin vitsein, kertovat koko lähetyksen nähneet ja paikalla olleet.
Kymmenissä blogeissa ja muun muassa The Guardianissa kommentoitiin kummaa käännöstä. Oliko esitys liian mauton? Kyllä, hieman. Saiko Gervais satikutia? Varmasti. Kuinka pahasti? Onko hän nyt persona non grata Hollywoodissa?
Niin tai näin, en ole nähnyt niin hauskaa suurten elokuvapalkintojen jakoa kuin YouTuben otteet Globeseista.