Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Renny Harlin -kirja on utuista tunnelmointia siskon elämästä

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 18.3.2009 07:06

Tänään ilmestyy Lähikuvassa Renny Harlin. Se on ensimmäinen elokuvaohjaaja Harlinista kirjoitettu kirja 19 vuoteen.

Otavan julkaiseman kirjan tekijä on Tuire Harjola – Rennyn eli Laurin sisko. Onko kirja hyvä?

Sanotaan niin, että olipa Rennyn elokuvista ihan mitä mieltä tahansa, niin hän on parempi ohjaaja kuin siskonsa kirjailija.

Kirja ei ole lähikuva Rennystä, vaan Tuiresta. Se on eräänlainen muistelmateos, jossa käydään läpi Harjoloiden perhe-elämää ja Tuiren kasvukipuja, jotka jatkuvat edelleen.

Tuire Harjola on tarkka. Hänellä on paljon yksityiskohtaisia tunnelmakuvia jo kolmevuotiaasta asti. Tuossa iässä, Rennyn syntyessä hän itse oli vielä “ilman ääriviivoja”, ja jos kysytte, mitä se tarkoittaa, niin Tuire kertoo:

“Olin kai ollut ensimmäisinä kuukausinani kapaloitu liikkumattomaksi, mutta jokin tietoisuus jäsenten olemassaolosta ja mahdollisuudesta reagoida niiden avulla lämmön, pienen kivun, kutittavien vatsanväänteiden ja ympäriltä kuuluvien valon ja äänen aistimuksiin teki minut levottomaksi.”

Tuo ote on kirjan toiselta varsinaiselta tekstisivulta, enkä minäkään ymmärrä siitä oikein mitään.

Kirjassa on paljon huutomerkkejä ja vaikeaselkoisia kielikuvia, joiden merkitys jää samanlaiseksi mysteeriksi kuin kolmevuotiaan Tuiren ääriviivattomuus. Lapsuuskuvaus on nälkävuotisen pitkä. Perhettä pelotti, kun Tuire muutti opiskelemaan. Äiti lähetytti Tuiren espanjalaisen poikaystävän ulos Suomesta. Sivulla 121 Renny valmistautuu vielä ylioppilaskirjoituksiin.

Laura Dern kauhistuu lööppiä

Jännittävää ja elävintä antia ovat Rennyn varhaiset vuodet mainosohjaajana sekä Jäätävän poltteen tekeminen ikään kuin tiimityönä, johon Tuirekin osallistuu. Vuosina 1984-1997 kirjassa on vihdoin punainen lanka, Rennyn nousu ankarien vaikeuksien (Jäätävän poltteen sensuroiminen, jonka jälkeisenä median pilkan aikana äiti pelkäsi Rennyn tekevän itsemurhan) kautta Hollywoodin huipulle. Menestystarina nähdään kuitenkin vain pilkahduksina isosiskon arjen lomassa.

Mielenkiintoisimman tarinan Tuire Harjola kertoo joulusta, jona hän lähetti iltapäivälehdelle perheen joulukuvat. Rennyn silloinen tyttöystävä Laura Dern kauhistuu lentokentällä nähdessään lööpissä yksityisen kuvan, jossa hän ja Renny nauravat kotona joululahjapaperien keskellä. Heti perään kirjoittaja toteaa, että seuraavana kesänä suhde Lauraan oli jo ohi. Jää kysymys, kuinka ihmeessä Tuire lähetti filmirullansa noin vain lehden toimitukseen? Oliko se käytäntö, typeryyttä vai omassa ansaitsemismielessä harkittu teko? Tuire väittää olleensa naiivi ja vilpitön.

Tällaiset kurkistukset ovat tavallaan kiehtovia – tavallisen suomalaisen siskon suhde Hollywoodin huipulle nousseen veljen ihmeelliseen maailmaan. Niitä on kuitenkin häviävän vähän.

Tikusta asiaa

Vaikka 250 sivua on saatu täyteen tikusta asiaa –metodilla, viimeisistä kahdeksasta vuodesta kertoo vain kymmenkunta sivua. Viimeisin mainittu elokuva on Mindhunters, jota tehtiin 2002. Mannerheimista ei ole mainintaa. Sitten kirjoittaja taas pohtii omia uniaan ja uravalintaansa. Hänestä tuli monen sivureitin jälkeen opettaja.

Dianan kuolemaakin Tuire Harjola pyörittelee sivun verran. “Itku on solisluiden kuopassa ja tunkee silmistä ulos, kun Elton John alkaa laulaa Candle in the Wind. Tiedän, etten ole yksin.”

En tiedä, kenelle kirja on tehty.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Itku tuli silmään kahden luvun jälkeen. Mitä on ”utuisuus”? Hienoa tekstiä ja avautumista. En ole lukenut runoja mutta tämä kyllä tuntuu jossain syvällä.