Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Reindeerspotting-Janin kuolemasta

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 8.9.2010 17:21

Rovaniemeläisten narkomaanien elämästä sievistelemättä kertovan Reindeerspotting-dokumentin päähenkilö Jani Raappana on kuollut Kaukoidässä.

IS kertoo, ettei poliisi epäile rikosta.

Lapin Kansassa todetaan, ettei poismeno johtunut huumeista. Jutun mukaan Jani oli kadonnut ja löydetty kuolleena jo jonkin aikaa sitten.

Puhuin asiasta tuotantoyhtiön Jesse Fryckmanin kanssa. Hänkään ei tiedä tapahtuneesta tarkemmin, vaan odottaa, mitä Suomen poliisi tulee asiasta perjantaina kertomaan.

Fryckman oli selvästi järkyttynyt.

En koskaan tavannut Jania, mutta surullista tämä on. Reindeerspotting on niin intiimi, että sen katsottua on helppo kuvitella tuntevansa sen päähenkilö.

Dokumentin kuvausten ja valmistumisen välillä vuosia vankilakierteessä olleen Janin on julkisuudessa kerrottu selviytyneen kuiville, mutta asia ei ollut aivan yksinkertainen. Elokuvan huhtikuisen ensi-illan alla Jani ei antanut haastatteluja tai näyttäytynyt julkisuudessa.

Jani jäi reissulle, jolle hän lähti ensi-illan aikaan dokumentin ohjaajan Joonas Neuvosen ja ystäviensä kanssa. Kaverukset olivat seikkailleet Thaimaassa ja Kamputseassa. Palattuaan parin viikon lomalta Neuvonen kertoi pelkäävänsä, ettei Jani palaa Suomeen. Meininki alkoi näyttää sellaiselta, Neuvonen sanoi.

Ei Neuvonenkaan tällaista varmasti odottanut.

”Tämä varmasti lopettaa ne puheet, että elokuva antaisi tuosta maailmasta ihailevan kuvan”, Fryckman totesi puhelimeen hiljaa.

Aiemmin aiheesta kirjoittamaani:

Reindeerspotting – näin kohuttu huume-elokuva syntyi

Ohjaaja Joonas Neuvonen Reindeerspottingin ikärajasta: ”Tyypillistä hurskastelua”

Onko Reindeerspotting ensimmäinen suomalainen K-18-elokuva?

Reindeerspotting on tärkeimpiä kotimaisia dokumenttielokuvia

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Palvelimessa on jokin sisäänkirjautumisen estävä vika, mutta edellinen viesti on siis itse kirjoittamani.

Pöyristy ihan rauhassa, KK.

Meidän näkemyksemme ero on siinä, että Sinä olet mainostanut elokuvaa täysin kritiikittömästi, minä näen myös sen ongelmat. Pöyristymisestä puheenollen, olet unohtanut yllä olevista linkeistäsi samasta aiheesta 28.6. kirjoittamasi blogin. Minäkin mielelläni sen unohtaisin.

”Leikin loppu” viittaa tietysti leikkimiseen tulella – ja siihen, että Jani – valitettavasti – näki huumeet parhaimpina leluinaan.

Jos et tiedä tai ymmärrä eroa kaljapullon ja heroiinin välillä, minä en pysty sitä Sinulle selittämään, KK.

Tiedät siis, että tekijä eli samaa elämää kuin Jani – mutta ”eri lähtökohdista”. Kunpa nuo lähtökohdat olisivat kirkastuneet vähän paremmin myös elokuvassa, niin ei erehtyisi pohtimaan rehellisen näyttämisen ja eksploitaation veteen piirrettyä viivaa.

(Toivottavasti palvelin korjautuu! Mutta vakuutanpa minäkin kirjoittaneeni tämän, minkä siis kirjoitin.)

”Jos et tiedä tai ymmärrä eroa kaljapullon ja heroiinin välillä, minä en pysty sitä Sinulle selittämään, KK.”

Narkomanian ja alkoholismin suurin ero taitaa olla se, että huumeisiin tulee suhtautua hysteerisesti, koska hysteria on ainoa tapa torjua huumeiden taikavoimat.

”Meidän näkemyksemme ero on siinä, että Sinä olet mainostanut elokuvaa täysin kritiikittömästi, minä näen myös sen ongelmat.”

Mitä nämä ongelmat tarkalleen ovat? Sekö, että elokuvan tekijä ei puutu siihen, mitä Jani tekee itselleen?

Elokuvan materiaali on syntynyt siten, että yksi porukkaan kuulunut on videoinut lähipiirinsä touhuja. Tätä arjen kuvaamista sinänsä tuskin voi pitää moraalisena ongelmana. Neuvonen on ollut rehellinen ja rohkea korostaessaan, että käytti kovia aineita itsekin. Hän ainakaan ei ole noussut moraalisesti ystäviensä yläpuolelle. Mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää? Se, että kovia huumeita (vuosia sitten) käyttänyt henkilö on myöhemmin saanut aikaan dokumenttielokuvan?

Ymmärrän, että elokuvan esittäminen julkisesti on asia, jonka tarkoitusperiä voi pohtia. Mutta osalliset ovat elokuvan kaikkine epämiellyttävyyksineen hyväksyneet, kuten tiedämme. Eikö tämä riitä? Eivätkö he ole kyvykkäitä päättämään omista asioistaan? Pitäisikö heitä holhota?

”Leikin loppu viittaa tietysti leikkimiseen tulella – ja siihen, että Jani – valitettavasti – näki huumeet parhaimpina leluinaan.”

Hän oli siis mielestäsi lapsen tasolla?

”Leikin loppu” on mielestäni aikamoista jälkiviisastelua ja -syyllistämistä nyt kun asianomainen on kuollut.

”Tiedät siis, että tekijä eli samaa elämää kuin Jani – mutta ”eri lähtökohdista”. Kunpa nuo lähtökohdat olisivat kirkastuneet vähän paremmin myös elokuvassa, niin ei erehtyisi pohtimaan rehellisen näyttämisen ja eksploitaation veteen piirrettyä viivaa.”

Oli kyse huumeista, alkoholista tai vaikka uhkapeleistä, toisista tulee riippuvaisia, toisista ei. Riski on pienempi, jos on sujut itsensä kanssa. Janin moniongelmaisuus tulee dokumentista mielestäni hyvin esille. En ihan hoksaa, mitä peräänkuulutat. Toivotko dokumentin kirkastavan sitä, että sen kuvaaja ei ollut taipuvainen addiktioon – sitä, ettei hänestä tullut huumeiden käytöstä huolimatta rappionarkomaania? Jos tuollaista sanottaisiin, moni pillastuisi varmasti vielä pahemmin.

Hyvä KK – kiistely blogissa on vähän samaa kuin myrsky vesilasissa!

Niistä huumeiden ”taikavoimista” olemme saaneet tässä huonon esimerkin. Sori, etten osaa suhtautua noin modernin vapaamielisesti laittomiin huumeisiin. Johtuu ehkä siitä, etten ole niitä tarvinnut. Lapsellisesti uskon, että ne ovat enimmäkseen haitaksi. Varsinkin kovat aineet, joista nyt keskustelemme.

Olen kirjoittanut elokuvan ongelmista arvostelussani ja ottanut niitä täälläkin esille. Turha niitä on toistaa Sinulle, koska olet mainostanut elokuvaa kyselemättä niin uutterasti. Se on minusta kritiikittömyyttä, joka peittyy raflaaviin teksteihin ja otsikoihin. Voisihan sitä ehkä yrittää keksiä muunkin auttamiskeinon kuin katseella seuraamisen? Näytämme pitävän aika erilaisista dokumenteista.

Tuossa yllä toisen kommentoijan laittamasta linkistä ilmenee, että tekijän avoimuus on ollut prosessin aikana ehkä vähän vaihtelevaa? Mutta kaikkitietävän kanssa ei kannata kiistellä. Minulla ei ole tekijöihin suoraa yhteyttä. Elokuvasta pitäisi käydä esille kaikki oleellinen, mitä katsojan tarvitsee tietää.

Elokuva on tärkeä silmänavaaja. Se herättää välittämään vähän esillä olleesta asiasta. Filmissä vain on tiettyjä ongelmia, joita et suostu näkemään. Ole hyvä vain. Puolustan viimeiseen saakka jokaisen oikeutta olla väärässä.

WTF? Kyllä hän selvästi oli lapsen tasolla – niissä kohtauksissa joissa hän oli silminnähden sekaisin ja lapsenomaisen innostunut huumeistaan. Kyllä ne huumeet vaikuttavat ihmiseen aika tavalla, eivät ne tasapainoa elämään tuo.

Tietääkseni en ole syyllistänyt Jania mistään. Hänellä varmasti oli syynsä. Harmi, että nyt kaivelet heinäsuovasta.

Asiapohjalta voin aina keskustella, mutta loppulauseesi on ihan uskomatonta höpötystä ja käsittämätöntä sekoilua. Tuolta pohjalta en voi jatkaa keskustelua. Ehkä se onkin parempi, sillä Janin läheisillä on varmasti ihan tarpeeksi vaikeaa surussaan ilman joutavanpäiväistä kohuilua ja asian ryöstöviljelyä jossain verkossa.

”Sori, etten osaa suhtautua noin modernin vapaamielisesti laittomiin huumeisiin. Johtuu ehkä siitä, etten ole niitä tarvinnut. Lapsellisesti uskon, että ne ovat enimmäkseen haitaksi. Varsinkin kovat aineet, joista nyt keskustelemme.”

Varmasti ovat haitallisia ja epäterveellisiä. Milloin muka olen väittänyt muuta? Vihjaatko, että kiihkotonta huumekeskustelua kannattavat itse asiassa ”tarvitsevat” huumeita? Tätä tarkoitin hysterialla: ammut jo hurjasti yli etkä edes huomaa sitä.

”Voisihan sitä ehkä yrittää keksiä muunkin auttamiskeinon kuin katseella seuraamisen?”

Arviossasi pohdit, olisiko elokuvantekijän pitänyt ”lievää väkivaltaa käyttäen” estää Janin huumeidenkäyttöä. Voidaanko ihmisiä tosiaan hakata terveeksi?

Leikki-kommenttiin vielä: kirjoittaisitko alkoholistin kuolemasta ”leikin loppuna”? Huomaatko eron?

”Kyllä ne huumeet vaikuttavat ihmiseen aika tavalla, eivät ne tasapainoa elämään tuo.”

Summa summarum: mielestäsi dokumentti on tehty ihmisestä, joka olisi ollut holhouksen tarpeessa – vielä silloinkin, kun hän on (vankilassa / kuivilla ollessaan) antanut tuotantoyhtiölle suostumuksensa dokumentin julkaisuun?

Yritätkö myös hyökätä argumenttejani vastaan vihjaamalla, että mielestäni huumeet toisivat ”tasapainoa elämään”? Huumeaihe sekoittaa pääsi niin, että et pysy asiassa, itse dokumentissa: ymmärtääkseni keskustelimme siitä, onko dokumentissa jokin moraalinen ongelma, ja perustelin, miksi siinä ei minusta ole.

”Tuossa yllä toisen kommentoijan laittamasta linkistä ilmenee, että tekijän avoimuus on ollut prosessin aikana ehkä vähän vaihtelevaa?”

Jälkituotantoprosessin aikana ehkä, mutta ei elokuvan julkisuuden aikana – päinvastoin.

Kirjoitat siitä, että kaiken pitäisi tulla ilmi elokuvasta – hyvä, niin pitäisikin. Mutta todellisuus on olemassa elokuvan ulkopuolella, ja siksi tämä surullinen blogimerkintäkin on kirjoitettu.

Kirjoitat, että kaiken pitäisi tulla ilmi elokuvasta, mutta teet silti olettamuksia elokuvan tekijän motiiveista, siitä mitä hänen olisi kenties pitänyt tosielämässä tehdä (Ja ehkä tekikin? Elokuvaan ei mahdu koko elämä. Kamera ei käy aina. Tiedän, että tiedät tämän, koska olet fiksu.) ja argumentoit ennen kaikkea siltä pohjalta. Elokuvan alussahan muuten lukee, että myös elokuvantekijä käytti huumeita, oli osa porukkaa. Hänellä vain sattui olemaan kamera.

Mielestäni ohjaajaa ei voida todellakaan syyllistää tai asettaa hänen olkapäilleen vastuuta Janin kohtalosta ja tekemisistä. Dokkari on editoitu versio senaikaisesta elämästä ja siitä on varmasti jätetty pois paljon kaikenlaista. Jos Neuvonen puhuikin Janille käytön lopettamisesta tai ehdotti vähentämistä, niin sitä ei olisi kannattanut laittaa elokuvaan koska se ei ainakaan parantaisi elokuvaa. Ohjaaja oli yksi jengistä, ei vierailija jolla oli toisenlainen elämä muualla. Pakkohoidot yms keinot ovat juuri niiden ulkopuolisten ehdotuksia jotka eivät koe tilannetta samoin kuin narkkarit itse. ”Terve narkkari” ei apua kaipaa, sillä elämähän tuntuu olevan pääsääntöisesti hallinnassa -siis niin hallinassa kun hän haluaa ja tarvitsee sen olevan.

Elokuvamaailmasta tulee mieleen vertauskuvana Hustonin Misfits. Kamera pyöri ja duunia tehtiin vaikka kaikki päänöyttelijät olivat enemmän tai vähemmän puolikuntoisia, ohjaajasta itsestä puhumattakaan. Olisiko vaikka äänimiesten tai maskeeraajien pitänyt yrittää järjestää Huston, Monroe ja Clift pakkohoitoon tai takavarikoida näiden viinat ja pillerit?

-Whitejazz

Ei sitten tule seurantadokumenttia Janin vaiheista . Broidin kanssa keskusteltiin pitäsikö
tehdä hänestä tarina – kymmenen vuotta metadonilla ja ukiksi tulossa . Mutta kovat on olleet laulujen lunnaat . Siksi minua niin suretti Reindeerspotting kun me vanhat
hipit ei kohellettu noin julmassa ja kovassa maailmassa .

Taisi kamatkin olla miedompia ?

Kalle Kinnun ystävällisesti viittaa arviooni. Se löytyy linkistä http://www.kp24.fi/uutiset/86322/Reindeerspotting enkä tämän keskustelun myötä katso aiheelliseksi siitä mitään muuttaa.

Koska ulkopuolinen (mahdollinen mutta epätodennäköinen) lukija ei varmaan enää saa langanpäästä kiinni, mistä tässä oikein kiistellään, kiinnostunut voi tarkistaa näkemyseromme vertaamalla yllä mainittua arviotani siihen, mitä Kinnunen on blogissaan aiheesta suoltanut.

Viimeksi KK kirjoittaa, että ”…mielestäsi dokumentti on tehty ihmisestä, joka olisi ollut holhouksen tarpeessa – vielä silloinkin, kun hän on (vankilassa / kuivilla ollessaan) antanut tuotantoyhtiölle suostumuksensa dokumentin julkaisuun?” Ja aiemmin KK kirjoitti: ”Mikä se pakko oli, joka pysäytti luisun vahvempiin aineisiin? Ei sellaista ollut. Elokuvassahan Jani nimenomaan itse päätti ostaa ja kokeilla kovinta mahdollista ainetta eli heroiinia, vaikka puhui käytön lopettamisesta. Mikään ei lopettanut luisua.” Ja myös ”Janillehan vankila oli vain osa kuviota, vääjäämätön juttu, ja siinä kaikki. Tuskinpa vankilassa kovin moni huumeista eroon pääsee.”

Nyt en ihan ymmärrä? KK:n mukaan henkilö oli siis kuivilla vankilassa, mutta se ei siis ole sama asia, kun minä kirjoitan, että ”elokuvan perusteella vain pakko lopetti luisun vahvempiin aineisiin”? Maistuu KK:n taholta samalta pilkunfiilaukselta kuin tarttuminen (vankasti assosiatiiviseen ilmaisuuni) ”leikin loppu”, jota hän piti pöyristyttävänä. Pöyristyttävään kielenkäyttöön tämän aiheen yhteydessä palaan alempana.

Holhous/pakkohoitomahdollisuuteen löysin tekstiä Päihdelinkistä:

”Tilanteissa, joissa asiakkaan päihteiden käyttö pitkittyy ilman, että läheiset tai viranomaiset pystyvät siihen vaikuttamaan, tiedustellaan usein tahdonvastaisen hoidon mahdollisuutta. Nykyisessä päihdehuoltolaissa on suhteellisen selkeästi määritelty tilanteet, joissa asiakkaan omasta tahdosta riippumaton hoito voidaan toteuttaa. Laki asettaa kuitenkin etusijalle vapaaehtoisuuteen perustuvat palvelut. Jos vapaaehtoisuuteen perustuvat palvelut eivät ole mahdollisia tai ne ovat osoittautuneet riittämättömiksi, ihminen voidaan määrätä hoitoon joko aiheuttamansa terveysvaaran tai (oletetun) väkivaltaisuutensa perusteella. Terveysvaaralla tarkoitetaan sitä, että asiakas on ilman päihteidenkäytön keskeyttämistä ja asianmukaista hoitoa välittömässä hengenvaarassa päihteiden käyttönsä vuoksi tai vaarassa saada kiireellistä hoitoa vaativan terveydellisen vaurion. Hoitomääritys voidaan tehdä korkeintaan viideksi vuorokaudeksi ja siihen edellytetään kahden lääkärin päätös.”

Ymmärtäisin, että edellistä ei voida kevyesti soveltaa käytännössä. Jälkiviisaasti tietysti voi ajatella, että holhous, pakkohoito, tai vaikka se vihoviimeinen vankila (jossa KK:n mukaan asianomainen oli siis ”kuivilla”) on aina parempi vaihtoehto kuin kuolema hämärissä olosuhteissa. Ihmettelen, jos joku on enää toista mieltä?

Kommenttieni kommenteissaan Kalle Kinnunen myös hysterisoi, pöyristyy ja moralisoi minun aiheellisia kysymyksiäni ja ihmettelee kriitikolle kuuluvaa kriittisyyttä, josta hän on syystä tai toisesta katsonut aiheeksi tämän dokumentin ja sen raflaavan aiheen kohdalla luopua.

Muistetaanpa vielä, että ennen Reindeerspottingia Kinnunen ei ollut kotimaisten dokumenttien ylin ystävä ,vaan ihmetteli viime vuoden Jussin saaneen kohdalla, miksi sitä ylipäätään elokuvateattereihin tuodaan katsojien kiusaksi normiohjelmiston sekaan.

Reindeerspottingin jälkeen hän ei ole kysellyt, kuka viitsii maksaa täyden hinnan dokkarin katsomisesta elokuvissa. Ja tämä kehitys hänessä on ihan positiivinen asia! Onhan hän fiksu kirjoittaja. Seuraan mielelläni, mistä dokkareista Kinnunen seuraavaksi blogissaan innostuu, ja vähän sitäkin, tarvitseeko dokkarissa olla aina lööppiainesta kiinnostaakseen.

Kinnunen on esittänyt minun maltillisia ja asiassa pysyviä kommenttejani kohtaan arvostelua sanavalinnoista, hysteriasta, jopa pään sekoittumisesta huumeaiheella – vaikka ainoastaan ”huumeaihe” on saanut blogistin itsensä innoittumaan suomidokumentin asialle kymmenin blogimerkinnöin – ja vieläpä näkemään Reindeerspottingin täysin ongelmattomana.

Viittasin jo aiemmin Kalle Kinnusen blogimerkintään 28.6. Tästä huolimatta hän jatkaessaan ja syyttäessään ”pöyristyttävistä” sanavalinnoista ja ”hysterisoinnista” ja vakuuttuneisuudestaan moraalisesta ongelmattomuudesta kirjoittaa kommenteissaan mm. näin:

Kalle Kinnunen: ”Leikki? Sanavalinta on pöyristyttävä… Vihjaatko, että kiihkotonta huumekeskustelua kannattavat… tätä tarkoitin hysterialla… Huumeaihe sekoittaa pääsi niin, ettet pysy asiassa… onko dokumentissa jokin moraalinen ongelma, ja perustelin, miksi siinä ei minusta ole.” Jne. ad infinitum.

Verrataan nyt edellistä ryöppyä Kalle Kinnusen Suomen Kuvalehden Kuvien takaa blogin kiihkottomaan, hysteriattomaan, viileän asialliseen tyyliin kesäkuun lopulla:

Kalle Kinnunen © 28.6. otsikolla ”Dokumenttihitti Reindeerspotting ja sen vaikutus – mitä seuraavaksi nistirintamalta”

KK: ”…Järjestääkö joku Haluatko rännääjätähdeksi -tosi-tv-skaban? Suurin pudottaja -konseptikin saisi sopivista kemikaaleista mielenkiintoista lisäväriä Unelmien sielunmessu -tyyliin. Narkkarien hauskimmat kotivideot -ohjelma ainakin olisi ihan satavarma menestys, jos Reindeerspotting kerran saa jopa enemmän katsojia kuin Markku Pölösen kansankomedia Ralliraita… No niin nistit, kannattaisi alkaa käydä läpi omia videotallenteita. Tai Poliisi-TV:n reipasta Raija Pelliä mukaillen: nyt videokamerat pyörimään!” (Lainaus Kinnusen tekstistä päättyy.)

Jostakin syystä Kinnunen ei ole katsonut aiheelliseksi nostaa tätä linkkiään tuonne ylös blogialustukseensa.

Mutta nyt olisi aika hiljentyä. Uutiset ja huhut Janista kuoleman ympäriltä jättävät edelleen monia kysymyksiä auki. Tärkeintä on kuitenkin kunnioittaa hänen läheistensä surua. Minusta tuntuu, että kiistelystä siitä, kumpi meistä KK vai HB on ollut asiallisempi, ei ole kenellekään nyt apua. Eikä se taida ketään kiinnostaa.

Lainaan nuoren suomalaiskirjailijan erinomaisessa Antiaikalainen-blogissaan vastaavassa tilanteessa, eli kommenttien höpötysvaiheessa, kirjoittamaa:

”Eiköhän tämä ollut nyt tässä.”

Björkbackasta dokumentti on huono koska se kertoo epämiellyttävistä asiasta ja on totta.

”semper finnille”: dokumentit ovat yleensä totta… paitsi Brasseye. Ja ei, minä en pitänyt Reindeerspottingia huonona. (Arvostelulinkki avautuu kun siistä KLIKKAA).

Miksi Hannu Björkbacka haluaa tarkoituksella antaa vaikutelman, ettei tunnista sarkasmia elokuvasta kirjoittamisen yhteydessä, Kinnusen kesäkuista blogia lainatessaan.

”Minusta tuntuu, että kiistelystä siitä, kumpi meistä KK vai HB on ollut asiallisempi, ei ole kenellekään nyt apua. Eikä se taida ketään kiinnostaa.”
Luulen, että asia ei oikeastaan tulisi kenenkään muun mieleen.

”…ei oikeastaan tulisi kenenkään muun mieleen.” Ei varmasti, koska keskustelun punainen lanka on aikaa kadonnut, kun Kinnunen hyökkää muiden sanavalintoja kohtaan, vaan ei muista omiansa…

Hyvä Mika Helminen, kiitos kysymästä. Eikö kysymyksesi kuitenkin pitäisi olla muodossa ”Miksi Kinnunen takertuu Björkbackan ilmaisuihin, kun hän itse on käyttänyt asiassa huomattavasti ”värikkäämpää” kieltä ja kyseenalaisempia väännöksiä.” Minusta tämä ei enää ole analysointia vaan analisointia, mutta jos tosiaan kiinnostaa, antaa mennä. Minusta tämä on lapsellista, mutta minä en ole tätä lankaa alkanut kerimään.

Hyvällä tahdolla tuon 28.6. Kinnusen blogin tekstin voi tulkita sarkasmiksi. Mutta se luonnehdinta antaisi vaikutelman, että kirjoitus on onnistunutta sarkasmia. Minusta se ei sitä asiayhteydessään ollut. Se ei ollut ehkä tyylikäimpiä blogeja, mitä tekijä on kirjoittanut, vai? Jos tehdään sarkasmia, pitäisi tyyli hallita. Nyt kirjoitukseen oli sotkettu suloiseen sekamelskaan vaikka mitä: asiatietoa dokumentin menestyksestä, vinoilua muille dokumentaristeille ja sitten sen ”sarkasmin” alkuvirityksenä kysymys ”Mutta nyt on nähty, että narkkarit kiinnostavat – mitä seuraavaksi tässä kaupallisessa maailmassa?”Kinnusen Reindeerspotting-”tykityksen” blogimerkinnöissään huomioiden kysymystä voisi pitää hurskasteluna.

Aiempien Kinnusen dokumenttiaiheisten kirjoitusten perusteella hänen suhtautumisensa dokumenttielokuvaan tiedetään. Hänen mielestään ne eivät vielä viime vuonna kuuluneet elokuvateattereihin normaaliohjelmiston joukkoon! (Tämä on minusta huutomerkin paikka elokuvista kirjoittavan blogistin kohdalla.) Reindeerspottingin jälkeen mieli yllättäen muuttui. Kuitenkin Kinnunen tässä 28.6. kirjoituksessaa ns. kettuilee edelleen ”vanhan koulukunnan” dokkarintekijöille. Ketähän tarkoitetaan? Ja miksi? Eikö elokuvablogin pitäjän pitäisi olla yleisesti elokuvan puolella, oli se vanhaa tai uutta, vakavaa tai vähemmän vakavaa?

(KK: ”Mahtaa vakavia vanhan koulukunnan dokumentaristeja ihmetyttää – ehkä jopa harmittaa.”) Miksi dokumentintekijöitä harmittaisi, että tänä vuonna dokumentit kuten Reindeerspotting ja Miesten vuoro ovat osoittaneet dokumenttien ylipäätään pystyvän vetämään myös yleisöä. Ja vähentääkö edellisten menestys jotenkin hienon Kansakunnan olohuoneen – Jussi-voittaja 2010 – arvoa?

(KK:”Järjestääkö joku Haluatko rännääjätähdeksi -tosi-tv-skaban?”) En sitten millään pysty ymmärtämään tämäntyyppistä ”sarkasmia”. Kun Kinnunen aiemmin on antanut ymmärtää ja sitä edelleen vakuuttaa, että Reindeerspotting on hieno työ, miksi yhtäkkiä asia lyödäänkin läskiksi – mistä sarkasmin aihe, jos Reindeerspotting on vakava ja onnistunut dokkari?

Tämä tyyliseikoista. Vasta nyt tullaan kysymykseesi miksi ”annan tarkoituksella vaikutelman..”. En mistään muusta syystä kuin siitä, että Kinnunen tekopyhästi poimii minun kommentoinnistani ”pöyristyttäviä” ilmaisuja, kuten ”leikin loppu”. Ehkä tässäkin on jotain tarkoitushakuisuutta Kinnusen puolelta, vaikken tunnista, mihin hän sillä pyrkii. Vähintään voidaan sanoa, että pata kattilaa soimaa, jos hän voi kevyesti heittää peliin ”rännääjätähti-tosi-tv-skaban” kyseisen dokkarin yhteydessä, mutta minun huomattavasti lievemmät ja maltillisemmat ilmaisuni loukkaavat hänen herkkiä tunteitaan…

Tosi kurjaa, kun joutuu näin pitkästi selittämään yksinkertaisia ja melko joutavia asioita, mutta en suostu sylkykupiksi vain sen vuoksi, että olen erehtynyt vierailemaan Kinnusen blogilla. Se on minun puoleltani selvästikin ollut suurin virhe. (Arvostan hänen hyviä uutisjuttujaan, joita julkaistaan mm. samassa lehdessä, johon itse kirjoitan. Odotin samaa tasoa blogista.)

Koska Kinnunen itse on halunnut tuon 28.6. kirjoituksensa unohtaa – hyvällä syyllä – oli minulta toki nolo temppu nostaa se esille. Nietzsche on kirjoittanut kauniisti sanoessaan, että ”Tärkeintä on varjella ystävää häpeältä”. Me emme Kinnusen kanssa ole ystäviä, emme edes tunne toisiamme, mutta periaate tietysti toimii tuntemattomienkin kesken. ”Käräytin” Kinnusen ärsytettynä. Mainitsin kirjoituksen ensin vain päivämäärällä, mutta koska Kinnunen jatkoi hyökkäilyään, vedin suorat tekstilainat pöytään. No big deal, mutta osoittaa ehkä blogistin suhteellisuudentajun, joka tässä asiassa on pettänyt.

En mielelläni enää tästä jatkaisi, kuten olen aiemminkin toivomuksen esittänyt. Kinnusellakin luulisi olevan mielenkiintoisempaa tekemistä. Asia on lapsellinen, mutta – ”toi alotti!”

Ystävällisesti ja kärsivällisesti ~(;^)~

Kiinnostava keskustelu, ja veikkaan että tällaisia mailivääntöjä seuraa monikin silmäpari ihan mieluusti. Hyviä pointteja tulee esille kun ihmiset puolustavat näkemyksiään huolellisemmin ja vuorovaikutteisessa keskustelussa.

Se hiukan ihmetyttää HB:n tyylissä, että hänellä tuntuu olevan tapana kertoa lopettavansa keskustelu, mutta päätös ei pidä jos joku vielä jatkaa. Tulee kiusallinen vaikutelma, että on saatava viimeinen sana.

Noin muuten arvostan HB:n aktiivista muiden elokuvablogeihin kirjoittelua. On hyvä, että joku herättelee keskustelua ja kun esimerkiksi tässä tapauksessa molemmilla pääosapuolilla on rutkasti asiantuntemusta, niin pienet väännöt ovat kuten sanottua virkistäviä – eivät mielestäni niinkään lapsellisia.

Kun muut ovat nimillään niin pahoittelut nimimerkillä kirjoittamisesta. Sivullisena on pieni kynnys osallistua kiihkeään ketjuun.

Kiitos ”seuraajalle” maltillisesta ja tasapuolisesta mielipiteestä.

Toivottavasti saan kiusallisuuden kokemuksen hälvennettyä. Minulla ei ole tarvetta sanoa viimeistä sanaa. Jos jaksat – en ihmettele jos et jaksa! – tutkailla polveilevan ”keskustelun”, niin vastaan kysymyksiin ja ihmettelyihin, jotka koskevat jotain minun esittämääni, koska pystyn niihin vastaamaan. Olen esittänyt toiveen lopettamisesta tämän nimenomaisen jankkaamisen osalta, mutta aina tulee lisää kysymyksiä, jotka vaativat vastauksen. Sen lisäksi tietysti joudun jatkamaan, niin kauan kuin blogisti itse haluaa minua aiheetta tukistaa. Totta kai vastaan syytöksiin, muutenhan vaikeneminen luetaan myöntymisen merkiksi.

Mutta eiköhän tämä jo kohta ole tässä. Toivossa eläen. ~(;^)~

Kiitos Sinulle, joka laitoit Mikko Salasuon blogista linkit. Avaan niistä tähän pari hyvää otetta:

Mikko Salasuo:

Olisi kapeaa nähdä elokuva Reindeerspotting ainoastaan nuorille suunnattuun huumevalistukseen sopivana elokuvana.
Se toimii myös laajemman yhteiskunnallisen keskustelun virittäjänä, joka voi vaikuttaa positiivisesti suhtautumisena huumeongelmaisiin ja edistää sitä kautta myös humaanimman huumepolitiikan toteuttamista. Huumeteeman rinnalla kulkee myös muita isoja yhteiskunnallisia ulottuvuuksia.
Polarisaatio ja marginalisaatio näyttävät elokuvassa todellisen luonteensa. Keskuudessamme todella elää oikeita ihmisiä, joiden elämä on pahasti kallellaan, mutta ilman yhteiskunnan apua heidän on vaikeaa, ellei mahdotonta, kavuta jaloilleen.
Elokuva Reindeerspotting – Pako Joulumaasta onkin peittelemättömyydessään 2000-luvun suomalaisen yhteiskuntapolitiikan seurausten mikrokosmos.”

”Jani antoi kasvot huumeongelmalle ja teki samalla lihaksi suomalaisen sosiaalipolitiikan ideologisen välinpitämättömyyden. Kuolleen Janin tarina kelpaa varmasti myös moralisteille valistustarinaksi – näin käy kun käytät huumeita. Paskat sanon minä. Janin elämästä pitää oppia ja kunnioittaa siten hänen muistoaan. Voiko päihdeongelmien luonne tulla paremmin näkyväksi kuin Reindeerspottingissa? Eikö sosiaali- ja päihdepolitiikan tekijöiden ihmisyyteen koske, kun jälleen yksi ihminen – ihminen – on menetetty.”

Hyviä ja oleellisia huomioita. Ei pidä vain seurata katseella.

Tämä oli nyt tässä! Keskusteluhaara on käyty läpi.

Omalta osaltani kiitän ja kumarran ja lopetan tämän blogin kommentoinnin.
Kiitos keskustelu(i)sta.
Toivotan blogille hyviä uusia juttuja.
Ja kommentoijille rohkeutta panna oma nimi näkyviin – ei se koske!

~(;^)~Hyvää syksyä!

Näitä luetaan juuri nyt