Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Ranskalainen Koskemattomat on kaikkien aikojen menestynein ei-englanninkielinen elokuva. Miksi?

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 2.12.2012 18:58

Lähes joka neljäs ranskalainen näki sen elokuvateatterissa. Myös Saksassa Koskemattomat hakkasi Hollywoodin hitit. Maailmanlaajuisesti katsojia on jo yli 40 miljoonaa. Jotain on tehty suunnattoman taitavasti. Vähän kuten Forrest Gumpissa.

Koskemattomien tarina on yksinkertainen. Valkoinen neliraajahalvaantunut miljonääri Philippe (Francois Cluzet) ottaa avustajakseen syrjäytyneen ja pikkurikollisen mustan miehen Drissin (Omar Sy), joka on tullut työpaikkahaastatteluun vain koska oli pakko, muuten sosiaalituet katkeaisivat.

Vastoin kaikkia odotuksia miehet ystävystyvät. Philippe on ilahtunut, kun Driss ei sääli eikä mielistele. Jäntevä ja suorapuheinen Driss puolestaan oppii valkoisen konservatiivieliitin tavoille.

Olivier Nakachen ja Éric Toledanon ohjaama Koskemattomat (ranskaksi Intouchables – tässä traileri) on tehty erittäin taitavasti. Olin vaikuttunut työn laadusta. Näyttelijöiden aivan poikkeuksellinen kemia sai tunteet pintaan.

Vasta loppusuoralla kysymykset sisällön epäuskottavista aineksista nousivat liian suuriksi.

Ongelmana on elokuvan näkemys vapaasta tahdosta. Koskemattomat alkaa suhteellisen realistisesti kerrottuna draamana, johon huumori tulee kuin varkain. Lopussa tapahtuu asioita, joihin on vaikea uskoa, ja tapahtumat saavat ikään kuin teflonpinnoitteen. Drissistä tulee yks kaks huippuluokan taiteilija. Hän ei vain ole tiennyt lahjakkuudestaan. Auki jää, onko hänellä oikeasti lahjoja, vai oliko kyseessä ainoastaan Philippen juoni. Räkäslummissa asuvan Drissin tulevaisuuskin jätetään positiivisella tavalla tyhjän päälle: kyllä tämä tästä!

Onko maailma tällainen? Muuttuuko ihminen, ja mihin suuntaan?

Koskemattomat ottaa liian monta askelta Forrest Gump -elokuvan tyyliseen fantasiaan. Gumpissa menestyjänä oli ihmeellinen, lapsenuskoinen kehitysvammainen, tässä entinen letkeä slummipahis. Nämä elokuvat väittävät, että rajoituksistaan huolimatta ihmisellä on täysin vapaa tahto. Ei ole. Jos olisi, voisin vaikkapa lentää tästä käsiäni räpyttelemällä Ruotsiin ja syrjäyttää kuninkaan.

Koskemattomat on vanhakantaisesti ilmaistuna poroporvarin unelma, kulttuuritörmäyksien ajan (sukupuolirooleista vapaa) Pygmalion-tarina. Villi Driss rauhoitetaan ja sivistetään. Hän näkee, mitä tulee tavoitella, löytää yhtäläisyyden parempiinsa – ja ennen kaikkea tyytyy luokkatasolla osoitettuun paikkaansa eli palaa kotiin. Philippe taas on mielistelyyn kyllästynyt, sydämestään viisas kuningas, jolle luomuksen viimeistely on kuin harrastus. Toisin sanoen yhteiskunta- ja rooliasetelmat ovat kuin 1800-luvulta – tosin silloin Euroopassa eri luokkia ei jakanut etninen tausta.

Kymmenen miljoonan euron budjetilla tuotettu Koskemattomat on haalinut yli 350 miljoonaa euroa. Se on kaikkien aikojen menestynein ei-englanninkielinen elokuva. Summa on yli kolme kertaa enemmän kuin esimerkiksi ranskalaisen Oscar-voittaja The Artistin koko tuotto.

Eikä Yhdysvalloista tullut tuosta kuin murto-osa. Siellä tarina ei tällaisenaan mennyt läpi. Useissa arvioissa tarinaa kuvailtiin epäuskottavaksi.

”Driss is treated as nothing but a performing monkey (with all the racist associations of such a term), teaching the stuck-up white folk how to get ’down.’… It’s painful to see”, kirjoitti yhtenä tylyimmistä Variety.

Englanninkielinen uusintaversio on kuitenkin suunnitteilla. Sitä virittelee Morsiusneitojen ohjaaja Paul Feig ja pääosaan halutaan Colin Firth. Ei apinaksi, vaan kuninkaaksi.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

En ole vielä nähnyt tätä elokuvaa enkä usko siitä diggaavani. Trailerikin on kamala. Mutta argumentointisi leffaa vastaan on osin kyseenalaista. Mitä epäuskottavuuteen tulee, on hyvä muistaa, että Koskemattomat perustuu tositapahtumiin. Joten jos se tuntuu epäaidolta, syy lienee huonossa kerronnassa. Toiseksi, poroporvarillisuus ei tunnu sopivalta sanavalinnalta, sillä se ei usko ihmisen vapaaseen tahtoon, vaan kyvykkäimpien oikeuteen kohota hierarkiassa muiden yläpuolelle. Sitä paitsi käytät vapaata tahtoa kuvaamaan väärää analogiaa: vapaalla tahdolla ei ole mitään tekemistä fysiikan lakien rikkomisen kanssa. Pikemmin elokuvan sanoma tuntuu puolustavan jokaisen oikeutta täyttää henkilökohtainen potentiaalinsa. Teoria siitä, että leffa ei uponnut amerikkalaisiin, koska se ei ollut uskottava, on, noh, koominen, kun katselee vaikka tämän hetken siellä päin suosituimpien elokuvien listaa. Käytännöllisempää on veikkailla syyksi levitys- ja markkinointivaikeuksia ranskankielisen elokuvan kohdalla. Sinällään ihmettelen itsekin, miten juuri tästä tarinasta on tullut tällaisten mittasuhteiden hitti.

Kankaan välke: ”Mitä epäuskottavuuteen tulee, on hyvä muistaa, että Koskemattomat perustuu tositapahtumiin.”

Se tuodaan elokuvassa vahvasti esiin. Lopussa näytetään oikeat henkilöt. ”Oikean Drissin” ihonväri on muuten merkittävästi vaaleampi kuin elokuvassa.

”Toiseksi, poroporvarillisuus ei tunnu sopivalta sanavalinnalta, sillä se ei usko ihmisen vapaaseen tahtoon, vaan kyvykkäimpien oikeuteen kohota hierarkiassa muiden yläpuolelle.”

Nyt kerron näiden elokuvien myymästä vapaan tahdon illuusiosta. Se on sumutusta, jolla pestään kädet todellisista yhteiskunnallisista luokkaeroista.

”Pikemmin elokuvan sanoma tuntuu puolustavan jokaisen oikeutta täyttää henkilökohtainen potentiaalinsa.”

Katsopa elokuva. En viitsinyt paljastaa sen loppupuolen tapahtumia kovin paljoa, ettei tule sanomista, kun moni ei sitä ole vielä nähnyt. Drissin taidekuvio ei ole ratkaisu juoneen eikä Drissin asioihinkaan, vaan kumma sivujuonne.

”Teoria siitä, että leffa ei uponnut amerikkalaisiin, koska se ei ollut uskottava, on, noh, koominen, kun katselee vaikka tämän hetken siellä päin suosituimpien elokuvien listaa. Käytännöllisempää on veikkailla syyksi levitys- ja markkinointivaikeuksia ranskankielisen elokuvan kohdalla.”

Vertasin nyt vastaaviin. Koskemattomat on menestynyt mielettömän hyvin Euroopassa, monissa maissa paremmin kuin yksikään aiempi ranskalainen elokuva – koskaan. Yhdysvalloissa se keräsi elokuvateatterilevityksessä 13 miljoonaa dollaria (mikä Oscar-julkisuuden myötä toki saattaa vielä nousta). Tulos on hyvä, mutta kaukana esimerkiksi Ameliesta, joka myi USAssa lippuja 33 miljoonalla dollarilla. Ollaan lähempänä Susien klaania (jos joku sen vielä muistaa), 10 miljoonaa dollaria kymmenisen vuotta sitten (inflaatiotarkistuksella enemmän). Vaikka yleisö on tietty eri.

Vertailun vuoksi: Koskemattomien lipunmyynti 300 miljoonan asukkaan USAssa 13 miljoonaa dollaria, 9,5 miljoonan asukkaan Ruotsissa tällä hetkellä dollareiksi muutettuna 4,8 miljoonaa dollaria, ja leffa on ollut Ruotsin top 5:ssä nyt kolme kuukautta.

Katsottu. En vieläkään ole samaa mieltä tulkinnoistasi, mutta laadun suhteen olit kyllä oikeassa. En pitkään aikaan ole nähnyt näin häikäilemättömän laskelmoitua draamaa, jossa mennään joka risteyksessä mukavinta tietä. Kokonaisuutta leimaa epäaito mielistelevyys, jota alleviivataan taatusti rasittavimmalla pianon pimputuksella, mitä on kuultu miesmuistiin. Loppu hajoaa täysin käsiin jättäen Drissin jonkinlaiseksi fantasiahahmoksi. Minulla teki tiukkaa jaksaa loppuun asti, mutta miksi niin harvoilla muilla? Ainoa syy, minkä keksin, on ihmisten syvä samastuminen karismaattisiin näyttelijöihin, mikä on ymmärrettävää, mutta ei tee elokuvasta yhtään pienempää valhetta.

Näitä luetaan juuri nyt