Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Pulp Fiction -käsikirjoittaja Roger Avary joutui vankilaan

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 26.11.2009 08:00

Quentin Tarantinon ystävä ja kollega kolaroi humalassa autonsa matkustajan hengiltä ja vaimonsa teho-osastolle. Syyskuussa Roger Avary tuomittiin vuodeksi vankilaan. Hän raportoi nyt Twitterillä elämästään telkien takana.

Kanadalaissyntyinen Avary oli Tarantinon kaveri jo kauan ennen kuin kumpikaan oli päässyt elokuvantekoon. He työskentelivät losangeleslaisessa Video Archives -vuokraamossa, ideoivat elokuvia ja lopulta ryhtyivät laatimaan käsikirjoituksia.

He kirjoittivat True Romancen yhdessä jo 1988, mutta Avary myi osuutensa Tarantinolle.

Avary jakoi Pulp Fictionin käsikirjoitus-Oscarin Tarantinon kanssa ja ohjasi itse rajun elokuvan Killing Zoe. Näihin aikoihin parivaljakko riitaantui, ilmeisesti koska Tarantino halusi omia kaiken kunnian niin True Romancesta kuin Pulp Fictionistakin.

Myöhemmin Avary on ohjannut onnistuneen Bret Easton Ellis-filmatisoinnin Rules of Attraction (joka sai Suomessa valkokangaslevityksessä mielettömän nimen Fuck the Rules) sekä käsikirjoittanut muun muassa Silent Hill -kauhuelokuvan ja toissavuotisen Beowulf-seikkailun, jälkimmäisen yhdessä Neil Gaimanin kanssa.

Nyt Avaryn ura saattaa olla katkennut lopullisesti. Tammikuussa 2008 tapahtuneen auto-onnettomuuden jälkeen hänen aiemmin suosittu nettisaittinsakin oli pitkään suljettu. Tällä hetkellä siitä on auki vain osa.

Eilen The Guardian ja monet muut lehdet kertoivat, että Avary on ryhtynyt tweettaamaan vankilasta ja sen oloista, vartijoiden röyhkeydestä ja toisten vankien ystävällisyydestä.

Avaryn Twitter-kanava ei ole enää kaikkien luettavissa, mutta Gawker-juorusaitilla on asiasta lisää juttua.

Los Angeles Timesin jutun mukaan Avary kutsuu itseään numeroksi 34.

Rattijuoppoudesta tulee rangaista kunnolla, mutta kyllä Avarya käy sääliksikin. Miesparka joutui aikanaan taistelemaan vähän omahyväisenä tunnetun Tarantinon kanssa tunnustuksesta Pulp Fictionin toisena kirjoittajana. Juuri kun elokuvienteko näytti lähtevän reippaasti käyntiin, hän mokasi oikein perinpohjaisesti. Vankilasta tweettaaminen on niin absurdia, etten tiedä, onko se myös säälittävää vai tarpeellista raportointia.

Voisikohan Avaryn tweetit keräämällä koostaa elokuvakäsikirjoituksen?

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Näitä luetaan juuri nyt