Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Public Enemies, tarinoita väkivallasta ja lamasta

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 21.7.2009 10:44

Eilen (USA:n aikaa) tuli kuluneeksi 40 vuotta Apollo 11:n laskeutumisesta kuuhun. Huomennakin on merkkipäivä: John Dillingerin kuolemasta poliisien luoteihin Chicagossa on täsmälleen 75 vuotta.

Michael Mannin uusi Public Enemies on elokuva Dillingeristä ja häntä jahtaavasta FBI:n Melvin Purvisista.

Dillingeriä näyttelee Johnny Depp. Hän tekee suurenmoista työtä. Mannin pelkistävä henkilöohjaus ja Deppin upottavan vahva läsnäolo sopivat yhteen täydellisesti – tämä saattaa olla Deppin toistaiseksi paras rooli.

Public Enemies Johnny Depp

Elokuva ei kalpene perusasetelmaltaan kovasti samankaltaisen, Mannin parhaana usein pidetyn De NiroPacino -kaksinpelin Heat – ajojahti rinnalla, vaikka tympeäluonteisten maskuliinisten voimankäyttäjien rooleihin pahasti jumiutuneen (Batman, John Connor..) Christian Balen yksiulotteinen Purvis on selvästi sivuhenkilö verrattuna Pacinon vahvaan poliisiin.

Teemoiltaan Public Enemies on ihan muuta kuin Heat. Olennaista on sijoittuminen 1930-luvulle, USA:n suureen lamakauteen. (Ajankuva on luotu pieteetillä. Kun ryhdyin kiinnittämään huomiota katulavasteiden kokoon, alkoi pökerryttää: en tiedä ovatko kyseessä sittenkin CGI-tehosteet, joita Mann ei aiemmin ole käyttänyt, mutta miten ihmeessä on mahdollista tehdä näin suuria ja näyttäviä kuvia menneestä aikakaudesta loistossaan ja kurjuudessaan?)

Dillinger on showmies, joka kiinni jäädessään antaa lehdille veijarimaisia pikahaastatteluja ja käy syömässä huippuravintoloissa pelkäämättä virkavaltaa. Elokuvan nimi tarkoittaa tietenkin ”yhteiskunnan vihollisia”, mutta olennaista on se, että Dillingerin naama on tunnettu. Hän on myös ”public”, julkinen, ja ottaa siitä kaiken irti.

Public Enemies on kuluvan vuoden amerikkalaiselokuvista ensimmäinen, joka teki heti suuren vaikutuksen ja jonka haluaa nähdä mahdollisimman pian uudelleen. Mann on amerikkalaisen elokuvan suuria yhä laatutyötä tekeviä auteureja Scorsesen, Tarantinon ja Allenin rinnalla – onko edes muita?

Jännittävää, että itsekin alkuujaan chicagolaisen Mannin pitkään kaavailema elokuva Dillingeristä – pankkeja näyttävästi ryöstävästä sankariroistosta – valmistui juuri sopivasti pankkikriisin jälkimaininkeihin.

Public Enemiesin Suomen ensi-ilta on 14.8.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Epäonnistuneen Miami Vicen jälkeen on mukava kuulla, että Mann on taas nousemassa uransa aallonpohjasta.

Ei tilanne nyt ihan niin toivoton ole kuin Kinnunen antaa ymmärtää (tosin Allenin ehkä poistaisin auteur-listalta…), oman selkeän äänen omaavia elokuvantekijöitä kyllä löytyy vielä: David Lynch, Gus van Sant, Paul Thomas Anderson ja hilkulla ovat jo myös James Gray (Two Lovers – wow!), Darren Aronofsky, Sofia Coppola… Riippuu tietysti miten määritellään auteurin ”suuruus”…

Ja antakaa jo armoa Bale-paralle; ei voi olla helppoa olla Hollywoodin ”leading man” joka jää järjestelmällisesti sivuroolien esittäjien varjoon! :) Kudos to Bale että uskaltaa yhä tarttua leffoihin joita kansoittavat Hollywoodin lahjakkaimmat näyttelijät!

Ja Aaaargh: minä pidin Miami Vicen kylmyydestä – TV-sarja oli parhaimmillaan uskomattoman kyyninen ja kylmä ja Mannin elokuva toi minusta tämän puolen erinomaisesti esille! Siinä näytettiin pelien ja vempeleiden fetisoinnin takana piilevä sieluttomuus; koin elokuvan tehokkaan…kylmäävänä.

Auteur -listalta oli jostain syystä jäänyt puuttumaan Michael Bay. Ehkä liian itsestään selvä nimi?

Kiinnostavia kommentteja!

Allen on totta kai auteur – hän ohjaa ja kirjoittaa itse, ja elokuvat ovat aina Allenin näköisiä, siitä ei voi erehtyä.

David Lynch, tietenkin. Paul Thomas Anderson, totta kai. James Gray, miksei – Two Lovers mennee muuten Suomessa sitten suoraan dvd:lle, mikä harmi! Sofia Coppola, no onhan hänellä selvästi oma ääni, mutta odotetaanpa vielä tovi. Gus van Sant on erittäin taitava, mutta hänellä ei tunnu olevan mitään linjaa – eikä hän kirjoita itse kovinkaan usein. Michael Bay – hänellä on niin selkeä ja tunnistettava kädenjälki, että kaikkia Bay-elokuvia voisi kuvitella yhden ja saman henkilön käsikirjoittamiksikin, vaikka takana on yleensä iso tiimi – joten näin sitä mennään: Bay on auteur.

Darren Aronofsky taas on poika vielä.

Se ei ole ihme, että kypsältä vaikuttava ihmissuhdedraama menee Suomessa suoraan DVD-levitykseen, mutta hyvä että se saadaan nähtäväksi edes sitä kautta. Milloin ja miltä levittäjältä Two Lovers on tulossa? Mielestäni Grayn The Yards on ehdottomasti yksi tämän vuosikymmenen parhaita amerikkalaisia elokuvia. Gray saattaa oikeasti olla eräs harvoista amerikkalaisista edes jossain määrin Hollywoodin laitamilla työskentelevistä nykyohjaajista, jolla on selkeä työväenluokkainen tyylitaju. Varmasti Hollywoodissa on monia muitakin ohjaajia, jotka ovat lähtöisin työväenluokasta, mutta Gray tuo sen toistuvasti elokuvissaan esille. Kaikissa hänen elokuvissaan näkyy selkeästi miehen työväeluokkainen tausta.

Aronofskyn The Fountain oli minulle vuosikymmenen suurimpia tajunnanräjäyttäjiä ja elokuvaelämyksiä. Onko jo varmistunut, että kumpi on todennäköisempi Aronofskyn seuraava projekti, Robocop uusintaversio vai Black Swan?

Mutta, mutta, mutta: kriteerinä oli myös ”yhä laatutyötä tekevä” – siihen Allen kompastuu! Kaverilla enemmän aika kömpelöitä tekeleitä 2000-luvulla kuin oikeasti vaikuttavia leffoja!

Sitä paitsi jos Kinnusen mielestä Allenin leffat ovat Allenin näköisiä niin kyllä Gus van Santin leffat ohjaajansa näköisiä vasta ovatkin: otetaan vaikka Elephant, Gerry, Last Days, Paranoid Park : ei Hollywoodista löydy toista yhtä omintakeista ohjaajaa mitä tulee esim äänen käyttöön elokuvassa! Van Santin tyyli, rytmitys, vähäeleisyys ovat kaikki aivan omaa luokkaansa! Jos Tarantino lainaa ja kierrättää, etsii Van Sant jatkuvasti uusia ilmaisutapoja. Van Sant on Elokuvaa jatkuvasti hiljakseen ja omalla tavallaan uudistava, kokeileva ohjaaja! Eli siinä Van Santin oma linja!

Ja voi ei, myönnettäköön, kaikki Bayn leffat todella ovat samanlaisia yhden ja saman henkilön KÄSIKIRJOITTAMATTOMIA teoksia – mukaan listalle siis…

Myönnetään, että Van Sant etsii uutta, rytmittää todella taitavasti ja niin edelleen, ja että Elephant, Gerry, Last Days ja Paranoid Park ovat tekijänsä näköisiä. Mutta ovatko myös Milk ja etenkin Good Will Hunting tunnistettavasti tekijänsä näköisiä, ja onko edes Milkistä helppo erottaa elementtejä, jotka ovat harmoniassa Gerryn tai Last Daysin vierellä? Pidän Milkistä kovasti ja Elephantista vielä enemmän, eikä Paranoid Parkissakaan ole nokan koputtamista, mutta en ihan niele selitystä, että jokainen Van Santin teos todella uudistaa Elokuvaa ja siitä syntyy vahva linja. Miten pitäisi selittää vaikkapa se Good Will Hunting?

Ja Psyko on tietysti oma, ideana aika jännittävä, mutta toteutukseltaan sietämätön lukunsa.

Entä ovatko Michael Bayn elokuvat laatutyötä? Pitäisi kai määrittää, mitä laadulla tarkoitetaan. Tässä yhteydessä taisin harhautua ajattelemaan, että erittäin vahva ja välittömästi tunnistettava tekemisen tyyli yhdistettynä menestykseen on myös eräänlainen luotettavan laatutyön tae, jos ei tietenkään aina hyvän elokuvan (samaan tapaan en lähtisi viemään Allenilta auteur-statusta muutaman flopin ja monien tylsien elokuvien vuoksi). Myönnetään, että ”laatuelokuva” ei kuitenkaan ole termi, jolla Bayn teoksia määrittelisin. Ovatko Bayn elokuvat kiinnostavia? Minusta ovat, mutta varmasti luen niitä vähän väärästä kulmasta. Transformers kakkosen megatykit ja armeijanpalvonnan ja musavideojaksot kävin katsomassa kahdesti, ennen kuin uskoin silmiäni: tähän on tultu. Jokaista Bayn elokuvaa voisi tulkita vaikka kokonaisen kirjan verran, sen verran jämäkkää tarinaa ne kulttuuristamme kertovat.