Blogit

Elokuvakriitikko Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Profeetta on parasta

Blogit Kuvien takaa 28.4.2010 06:36
Kalle Kinnunen
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

En usko, että tänä vuonna tulee ensi-iltaan toista niin hyvää elokuvaa kuin ranskalainen gangsteritarina Profeetta. Se hipoo täydellisyyttä.

Kirjoitin mestariteoksesta SK:n nettisivuille erillisen, ohjaajan haastatteluun pohjaavan jutun: Jacques Audiard, Profeetta ja uuden ajan ranskalaisgangsterit.

Profeetta on ennen kaikkea vankilaelokuva. Toisella puoliskolla päähenkilö Malik (Tahar Rahim) alkaa saada vapaita, joiden aikana voi hoitaa bisneksiään muurien ulkopuolella, mutta itse vankilaelämän kuvaus on realismissaan lyömätöntä. Joku Kylmä rinki on tähän verrattuna ihan hattivattimenoa.

”Tänne tullaan viisastumaan”, toteaa elokuvassa Malikia vielä kuolemansa jälkeen opastava Reyeb.

Siinä on jotain karmeaa, kun Malik oppii ensin tappamaan, sitten vasta lukemaan.

Olen palannut Profeetan pariin jo kaksi kertaa (ja molemmilla kerroilla se on antanut yhä enemmän – olen tosissani). Ilokseni se pyörii yhä Helsingissä. Ykköstila Hesarin kriitikkoäänestystaulukossa auttaa asiaa.

Myös soundtrack on poikkeuksellisen kova – niin Alexandre Desplatin viileä score-musiikki kuin blues-henkiset biisit. Kuka on Turner Cody, jonka Corner of my Room toimii kuin atomipommi? Saan aina sävärit, kun Nasin nerokas Bridging the Gap lähtee elokuvassa aivan yllättäen soimaan ja heijastaa Malikin nousua: you’re the greatest man alive… Ja Jimmie Dale Gilmoren raskain rummuin laahaava, ivallisesti (ketä kohtaan?) värisevä Mack the Knife -coveri aivan lopussa autojen saapuessa, voi äly, onko nerokkaampaa biisin ja kuvan yhdistelmää keksitty?

Joten neljättä nautintokertaa odotellessa laitan Un prophéten musat taas soimaan Spotifysta ja nautin kylmistä väreistä.