Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Polanskin Haamukirjoittaja oli Berliinin odotetuin elokuva

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 14.2.2010 21:46

Berliinin elokuvajuhlien toinen kalenteriviikko on alkamassa. Se odotetuin elokuva, Roman PolanskinHaamukirjoittaja eli The Ghost Writer nähtiin jo perjantaina.

Jännityselokuva, joka leikattiin valmiiksi ja viimeisteltiin Polanskin pidätyksen jälkeen, on laadultaan suunnilleen sitä mitä uskalsi odottaakin: sujuva, tyylikäs, ohjaajalleen ominaisesti aika pirullinen – mutta ei mikään klassikko.

Muutamia havaintoja elokuvasta (tässä traileri):

1. Pierce Brosnanin esittämä ”Iso-Britannian ex-pääministeri Adam Lang” on selvä Tony Blair, vaikka 007-Brosnanin fyysinen olemus onkin vähän muuta kuin Blairin. Toisaalta tuskin roolihahmo olisi ollut näin uhkaava, jos näyttelijänä olisi ollut The Queenin suurenmoinen Blair Michael Sheen.

2. Elokuvan parhaan roolin tekee Olivia Williams. Hän esittää edellämainitun ryökäleen vaimoa Ruth Langia. Ennustan Oscar-ehdokkuutta ensi vuonna.

3. Lehdistötilaisuuden yllä oli Polanskin piinaava varjo: hänhän ei tietenkään itse ollut päässyt paikalle. Vaikka vastaukset olisivat tietysti olleet ympäripyöreitä, odotti koko sali muiden tekijöiden kommentteja ohjaajan pidätyksestä – ja nimenomaan siitä he vaikenivat.

4. Erikoinen yhteensattuma: Berliinin festarien molemmat todella suurten ohjaajanimien maailmanensi-illat, Haamukirjoittaja ja Martin ScorsesenSuljettu saari sijoittuvat kumpikin merkittäviltä osin karulle (suljetulle!) saarelle, jossa päähenkilöltä otetaan luulot pois.

5. Haamukirjoittajan tausta-aihe – kansainvälinen oikeus – osuu kieltämättä jännittävällä tavalla yhteen Polanskin mahdollisen oikeudenkäynnin kanssa. Elokuvan tekeminen alkoi jo reilut kaksi vuotta sitten, joten pidätyksellä ei sen aiheen kanssa ole sinänsä mitään tekemistä.

Haamukirjoittaja saa Suomen ensi-iltansa 16.4.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu