Blogit

Elokuvakriitikko Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Poimintoja Rakkautta & Anarkiaa 2016 -festivaalin ohjelmistosta

Blogit Kuvien takaa 12.9.2016 11:06
Kalle Kinnunen
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali alkaa torstaina Helsingissä. Tämän kymmenen nimikkeen listan koostin samaan tapaan kuin aiempina vuosina: poimin subjektiivisia suosikkejani ja huomiota ansaitsevia elokuvia niistä muutamasta kymmenestä, jotka olen jo nähnyt.

Joukossa ei ole niitä, jotka varmuudella tulevat Suomessa myöhemmin teatterilevitykseen - niistä suosikkejani ovat Elle, Tämän jälkeen ja Valmistujaiset. Elokuvat eivät ole alla varsinaisesti järjestyksessä.

The Childhood of a Leader
Brady Corbet on tähän asti tunnettu lähinnä (pienistä) amerikkalaisten höhlien rooleista eurooppalaisten huippuohjaajien elokuvissa, mutta esikoisohjauksellaan hän paljastaa olevansa elokuvan historiaa tunteva cinefiili ja lupaava auteur. Estetiikaltaan viehättävän tyly ja asenteeltaan jämptisti vino draama kertoo ”korotettuna todellisuutena” fasistijohtajan lapsuudesta. Ensemblessä mukana muiden muassa Liam Cunningham, Robert Pattinson ja Berenice Bejo.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu