Poimintoja Espoo Cine 2010 -elokuvafestivaalin ohjelmasta

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Espoo Cine ehti alkaa jo torstaina, mutta tässä joitain kommentteja niistä festivaalielokuvista, jotka olen jo nähnyt.

Ensin paras: 1970- ja 80-luvulle sijoittuva terroristikuvaus Carlos on vähän kuin Baader Meinhof Komplex, mutta ratkaisevasti elokuvallisempi ja älykkäämpi. Mieleen tulevat toki myös kaksiosaiset lähihistorialliset kapina- ja väkivaltakuvaukset Che ja Mesrine (jota kehun täällä), mutta niistäkin Carlos menee ohi jo pelkällä intensiteetillä.

Espoo Cine esittää täyspitkän viiden ja puolen tunnin version – menen katsomaan, sillä Cannesin ruljanssissa en pystynyt seuraamaan aivan koko jättipakettia. Pituutta selittää se, että elokuvan päätilaaja oli Canal+ -kanava, jolle tehtiin kolmiosainen sarja. Televisiotausta ei kuitenkaan näy muussa kuin Olivier Assayasille tarjoutuneessa mahdollisuudessa kertoa aikakauden merkillisistä terrorismikuvioista ja narsisti-Carlosista perinpohjin.

Elokuvan kaksi- ja puolituntinen perusversio on tulossa Suomessa valkokankaille näillä näkymin tammikuussa.

Muuten keskityn alla festivaalielokuviin, joita ei tietääkseni olla tuomassa meillä normaalilevitykseen.

Katalin Varga on mielenkiintoinen, puhdasta elokuvaa edustava myyttinen tarina kostajanaisen matkasta Karpatian vuorilla. Ohjaaja, britti Peter Strickland teki sen omalla rahallaan viiden vuoden aikana.

Näin elokuvan viime vuonna Berliinin elokuvajuhlilla, ja vaikka esikoisohjaajan tinkimättömyys ja kuvien varmuus miellyttivät, en ollut innoissani. Ehkä petyin, kun Stricklandin esikuvikseen mainitsemien David Lynchin esikoisen Eraserheadin ja Alejandro Jodorowskyn tuotannon vaikutus ei ollut jollain semmoisella tavalla ilmeistä kun olin toivonut, tai ehkä tällaiselle elokuvalle erityisen vaarallinen festariväsymys teki tepposensa. Taidan antaa Katalin Vargalle nyt uuden mahdollisuuden, kun muiden muassa J-P Valkeapää on sitä kovasti hehkuttanut.

Libanon on viime vuosien vaikuttavimpia elokuvia. Ohjaaja Samuel Maoz yrittää välittää katsojille omat, täysin subjektiiviset kokemuksensa ensimmäiseltä päivältä israelilaisen panssarivaunun ampujana vuoden 1982 sodassa Libanonia vastaan. Ankara elokuva nähdään myös syyskuussa Helsingissä Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla.

Rie Rasmussen on Luc Bessonin suojatti, tanskalainen supermalli, joka on ryhtynyt elokuvaohjaajaksi. Human Zoo on aihepiirin – tapahtumaketjun juuret ovat vuoden 1999 Kosovon helvetissä, raiskauksissa ja joukkomurhissa – huomioiden aivan pähkähullu yhden naisen harharetki, josta ei puutu bessonmaisen sähäkästi kuvattua rikollisuutta eikä seksiäkään. Rasmussen näyttelee itse pääroolin. Kaikessa (yleensä ohiampuvassakin) hurjuudessaan Human Zoo oli mielenkiintoinen ja taatusti erilainen – mutta älkää sanoko, etten varoittanut. Rasmussenin debyyttiohjaus on ilmiömäisen epätasainen. Jotain kertoo se, ettei kohta kaksi vuotta vanhaa elokuvaa ole vieläkään levitetty missään muualla kuin Ranskassa.

A Family on taattua tanskalaista perhedraamaa: leipomon omistavan suvun patriarkasta on aika jättämässä, kuka ottaa vastuun firmasta? Väkevää näyttelemistä ja yksi kauneimmista kuoleman kuvauksista, mitä olen elokuvissa nähnyt – mutta draaman kaari voisi olla jäntevämpi. Isänä nähdään Jesper Christensen, joka tekee usein kansainvälisiäkin rooleja (hän oli mm. kahden viimeisimmän Bondin Mr. White).

Centurion on brittiläistä genre-elokuvaa Neil Marshallille ominaiseen tapaan: väkivalta on näyttävän rajua ja tapahtumilla reipas tahti, joskaan ei välttämättä onnistunein rytmi. Joukko roomalaissotilaita pyrkii turvaan vihollislinjojen takaa Britanniassa joskus vuonna kypärä ja miekka. Tietyssä matalaotsaisuudessaankin elokuva on viihdyttävämpi ja ainakin rehellisempi kuin Ridley Scottin turpea Robin Hood.

Itse aion mennä katsomaan ainakin Amerin, jota on kuvailtu onnistuneeksi giallo-pastissiksi, sekä Bruno Dumontin kovasti kehutun Hadewijchin.

Ja sitten ehkä tärkein: onnittelut festivaalille uudesta Kino Tapiolasta! Avajaiskemujen perusteella tekniikka ja viihtyvyys olivat korkeaa luokkaa.

Täällä Espoo Cinen kotisivut.