Poimintoja DocPoint-festivaalin ohjelmistosta, osa 1

Suomalaisen, islaminuskoon kääntyneen nyrkkeilijän tarina, Alpo Rusi kertomassa ajojahdistaan lähikuvassa ja salaperäinen mies, joka näännytti itsensä nälkään. Helsingin dokumenttielokuvafestivaalien kattaus on laaja.

Kotimaisesta näkökulmasta festivaalin vetävin elokuva lienee Epäilyksen varjossa, Pekka Lehdon dokumentti Alpo Rusista. Eiköhän se myy näytöksensä loppuun ja saa aikanaan paljon katsojia televisiossakin.

Elokuva on Rusin puolustuspuhe. Näkökanta on aina selvä. Lehto kertoo painajaismaisesta (mainitsiko joku haastatteluissa Kafkan, en ole varma) ansasta, johon Rusi joutui.

Haastatteluja on runsaasti Loka Laitisesta Saksan Stasi-arkistojen esimiehiin. Ne, jotka eivät haastatteluihin suostuneet, saavat osakseen sormenheristelyä. Kameran eteen suostuneetkaan eivät ole kaikista asioista yksimielisiä, päinvastoin.

Aiheen huomioiden Epäilyksen varjossa on visuaalisestikin viitseliäs, vaikka en ymmärtänyt, mitä tarkoitti kuva Rusista New Yorkissa tuijottamassa metroaseman oviaukolle sammunutta miestä.

Mitään uutta tietoa Rusin veljesten tapauksesta Lehdon elokuva ei kai anna, mutta 75-minuuttisenakin se oli koko ajan vetävä. Suosittelen.

Vasen vartaloon kuulosti hyvin mielenkiintoiselta jo kun siitä ensi kerran kuulin. Päähenkilö on 25-vuotias Umar Kemiläinen, entiseltä etunimeltään Veli-Matti. Hän pyrkii ammattilaisnyrkkeilijäksi ja on kääntynyt muslimiksi.

Mohamed El Aboudin dokumentti kuvaa ankaraa uskonnollista kulttuuria ja aggressiivista nuorta miestä, jolle kuri tuntuu olevan elämän punainen lanka. Kemiläinen häpeää suomalaisuuttaan, puhuu Suomesta ”rappioyhteiskuntana” ja ”saastaisena maana” ja haluaa muuttaa pois. Hän unelmoi tulevaisuudesta Pakistanin vuorilla – ”siellä olisi hyvä elää”.

Nyt Kemiläinen kamppailee myös asunnottomuutta vastaan ja saa toimeentulotukea. Työpaikkaa hän ei löydä, sillä pitkät rukousajat keskellä päivää menevät tärkeysjärjestyksessä työvuorojen ohi.

Muslimiksi ryhtyvän suomalaisen tarinassa on väistämättä suurta draamaa. El Aboudi ei tarkkaan kerro, kuinka Kemiläinen kääntyi, mutta lyhyesti mainitaan, että se tapahtui vankilassa.

Erästä Suomen islamilaisen puolueen kokoustakin valaisevasti esittelevä Vasen vartaloon on kiinnostava kurkistus totiseen maailmaan, jossa rajut identiteettikysymykset ratkaistaan ankaruudella itseä kohtaan. Toisaalta Kemiläinen nähdään sosiaalivirastossa raivoamassa, kuinka hän ja vaimo (josta tulee ero dokumentin alkupuolella) eivät voi kotinsa menettäessään mennä ”asumaan mihinkään sikaa syövien juoppojen yömajaan”. Myöhemmin hän Dubaissa vieraillessaan ihmettelee paikallisten vieraanvaraisuutta ja kertoo Suomen suurimman ongelman olevan juuri se, että ihmiset eivät ole ystävällisiä toisilleen.

Jäin vain toivomaan, että elokuva olisi pidempi ja että Kemiläinen olisi puhunut itsestään enemmän.

The Sound of Insects – Record of a Mummy on erikoinen tapaus dokkarifestivaaleilla. Se ei nimittäin ole dokumentti, eikä ilmeisesti edes dokudraama, vaan näennäisrunollinen fiktio, jossa päähenkilö on läsnä kertojana haudan takaa. Kuvassa hän ei käy.

Sveitsiläisen Peter Liechtin elokuva koostuu autereisista luontokuvista, niiden väliin leikatuista harmaista kaupunkinäkymistä ja omaa nälkäkuolemaansa metsässä toivovan nimettömän miehen ajatuksista. Hän kuuntelee Bachia radiosta ja kertoo, toimiiko suoli.

Abstraktia juu, ja elähtäneellä tavalla absurdia. Sitä ei tietenkään kerrota, miksi pölvästi haluaa päättää päivänsä. Puolitoistatuntinen on kerta kaikkiaan ikävystyttävä, enkä onnistunut löytämään siitä mitään kiinnostavia ajatuksia.

DocPoint-festivaali Helsingissä 31.1. asti.