Poimintoja DocPoint 2013 -festivaalin ohjelmistosta, osa 3: Slavoj Žižek kertoo, kuinka olemme ideologian vankeja

Suosittu slovenialaisfilosofi Slavoj Žižek rakastaa elokuvia. Hänen uusin elokuvan muotoinen luentonsa – dokumentti, jos niin halutaan sanoa – on nimeltään The Pervert’s Guide to Ideology. Se on ahdistava, koska se näyttää, kuinka olemme kulutusyhteiskunnassa omien halujemme vankeja ja manipulaation uhreja. Se on myös aivan suurenmoinen tapa viettää pari tuntia. Žižek on loistava viihdyttäjä. Hänellä riittää sanottavaa viihteen ideologiasta.

Näin The Pervert’s Guide to Ideologyn lokakuussa Lontoon elokuvajuhlilla. Näytös jäi koko vuoden 2012 parhaiden elokuvateatterikokemusten joukkoon. Nyt sitä on esitetty DocPoint-festivaalilla ja useimmat näytökset myytiin varhain loppuun.

Kuvissa Žižek seikkailee mainitsemiensa elokuvien maailmassakin, kuten samoja asioita käsittelevässä televisiosarjassa Elokuvan kätketty kieli eli The Pervert’s Guide to Cinema, joka on nähty Yle Teemalla pariin kertaan. Sarjan ja nyt dokumenttielokuvan on ohjannut Sophie Fiennes. Sana ”pervertikko” tarkoittaa nyt toisinajattelijaa – sekä tietysti iskee silmää ja kiinnittää huomion.

Esimerkki väitteistä, jotka tuntuvat yleensä hämmästyttävän vakuuttavilta: nykyään niin suositut maailmanloppuelokuvat kiinnostavat, koska ne esittävät äärimmäisimmän ja liki käsittämättömän uhkakuvan. Siis tilanteen, jossa meidän maailmaltamme ja etenkin sen esineiltä on riisuttu tuttu tarkoitus. Toisin sanoen niissä kapitalismin ideologia on hävitetty. Se on meistä mahdottoman kauheaa ja outoa.

Žižek aloittaa John Carpenterin elokuvasta Pahan kehä, joka ei ole kovin tunnettu, mutta se on mitä ilmeisin esimerkki (hänen omasta) ideologiastaan viihde-elokuvassa.

Elokuvan päähenkilö ”John Nada” on harhailija, joka löytää Los Angelesissa laatikollisen erikoisia aurinkolaseja. Ne päässä näkee kirjaimellisesti näkymättömän: vapaus on vain kuvitelmaa, mainostaulut sisältävät kätkettyjä käskyjä, hallitseva luokka ei ole ihmisiä lainkaan. Media sanelee, millaista on tyydyttävä elämä: ahkeraa kuluttamista. Demokratia on vitsi, koska ihmisten valinnat on saneltu etukäteen.

Sankarin on vaikea välittää tietoa, koska hänen ystävänsä eivät halua laittaa laseja päähän. Valheessa eläminen on miellyttävää, totuus taas sattuu.

Žižekin mukaan tämä Carpenterin kieli poskessa kuvaama ”post-ideologinen yhteiskunta” on täyttä totta. Haluammeko kauneutta ja totuutta vai nopeaa mielihyvää?

Pahan kehä on humoristinen toimintaleffa, ei ns. vakava kannanotto, mutta ei se sen sanoman painavuutta vähennä. Toinen Zizekin alkuesimerkki on The Sound of Music, jossa abbedissa lähettää sankarittaren maailmalle Climb Every Mountain -kappaleen soidessa.

Žižek muistelee elokuvan näkemistä kommunistisessa ja ateistisessa Jugoslaviassa. ”Me tiesimme, missä katolisuuden viehätys piilee”, hän kertoo. Katolisuus on kyynistä: saat tehdä mitä tahansa, kunhan kadut, joten mene ja nauti. Kätketty viesti kuuluu, että teeskentele katuvasi, se riittää.

Nykyään nautinto on velvollisuus. Yksi keskeinen elokuva on Tapaus Wilson, joka on omia all time -suosikkejani. Se ei ollut kuitenkaan aikanaan mikään menestys: kolkko tarina epämääräisesti parempaa elämää etsivästä miehestä paljastaa ”väärien unelmien” johtavan katastrofiin.

Žižek tarjoaa maailmanselitystään kuitenkin ennen kaikkea sen kautta, mitä suositut (viihde-)elokuvat kertovat katsojistaan. Miksi menestyselokuvat menestyvät? Miksi ne koskettavat?

Mitä ne kertovat meidän haluistamme?

No eivät ainakaan mitään kovin ylevää.

The Pervert’s Guide to Ideology on runsaudeltaan mieletön vyörytys – ja välillä tuntuu, että myös kirjaimellisesti mieletön. Filosofi puhuu niin paljon, että asiayhteydet hukkuvat, mutta ei sitä ensimmäisellä katsomisella ehkä edes huomaa, kun taas ollaan jo uudessa kehyksessä, uuden tutun leffan kimpussa.

En voi väittää, etteikö esimerkiksi Tappajahain analysointi elokuvana, joka kertoo myös juutalaisten hävittämisestä Natsi-Saksassa (Jaws-jews) kuulostaisi kaukaa haetulta. Mutta ei Žižek tietenkään jätä yhtäläisyysmerkkejä hassuun kielileikkiin, vaan avaa teemaa näkymättömästä uhasta ja (hallitsevan) yhteisön kriisipsykologiasta.

Filosofin ajattelun juuret ovat psykoanalyysissä ja marxilaisuudessa. Jälkimmäisen hän on käytännössä hylännyt, ainakaan hän ei ehdota sensuuntaisia vaihtoehtoja. Hän suosii ironiaa ja sarkasmia. Rocktähti-intellektuelliksi kuvailtua ajattelun tähteä on epäilty jopa vasemmistofasistiksi.

Monien kriitikoiden mielestä Žižekin ongelma onkin se, että hän vain purkaa ja hajoittaa.

Mutta me tosiaan elämme maailmassa, jossa Beethovenin jylhä Oodi ilolle kelpaa samaan aikaan yhtenäisyyden säveleksi sekä natsi-Saksassa että kommunistisessa Neuvostoliitossa, ja Etelä-Rhodesiassa peräti kansallislauluksi – unohtamatta, että se on valittu Euroopan Unionin hymniksi. ”Se toimii, koska näin kaikki ideologiat toimivat. Ideologian täytyy toimia myös niin, että se on valmis kaikkiin mahdollisiin tulkintoihin. Ihmisen tulee ajatella: voi luoja miten tämä liikuttaa minua!”, Žižek kuvailee.

Toinen vastaava esimerkki aikaansa seuraavalla Žižekillä on Rammsteinin musiikki ja imago. Fasismin ihailua, parodiaa vai pelkkää tehokeinoilla leikkiä?

Merkitykset eivät siis koskaan ole objektiivisia tosiasioita.

Toisaalta ihminen ei juuri muutu. Kun tarkemmin katsoo, Taksikuskin Travis Bickle puhuu täsmälleen samaa kieltä kuin Anders Breivik. Žižekin havainnot tuntuvat hetkittäin suorastaan vaarallisilta.

Haluaisin tietää, mitä Žižek ajattelisi viime aikojen suomalaisista elokuvista. Rakkauden rasvaprosentti. Nightmare – painajainen merellä. Millaisista unelmista ne kertovat? Mikä on kaunista?

Niinpä.

The Pervert’s Guide to Ideologysta on vielä sunnuntaina näytös DocPoint-festivaalilla.

Linkki: Zizek puhuu luennolla muun muassa Gangnam Stylen ja Kung Fu Pandan ideologiasta (YouTube)

Seuraa kirjoittajaa Twitterissä:@kallekinnunen