Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Poimintoja DocPoint 2013 -festivaalin ohjelmistosta, osa 2: kohtaamisia Corbijnista Abramoviciin

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 23.1.2013 21:16

Dokumenttielokuvien DocPoint-festivaali alkoi Helsingissä tiistaina. Tässä muutamia poimintoja jo näkemistäni ulkomaisista dokumenttielokuvista.

Kirjoitin jo sunnuntaina Nick Broomfieldin elokuvasta, jossa etsitään totuuksia Sarah Palinista. Jatkan vielä blogimerkinnällä Slavoj Zizekin ja Sophia Fiennesin uudesta Perverts Guide to Ideology-dokkarista, joka sivumennen sanoen on aivan mieletön. Mutta nyt muutamasta elokuvasta lyhyemmin.

Kuuluisan valokuvaajan arkeen kurkistava Anton Corbijn: Inside Out on hieno, joskin pienikokoinen henkilökuva, jonka parhaita hetkiä ovat mutkattomat tuokiot maailman huipputähtien (Metallican jäsenet, Depeche Moden laulaja Martin Gore ja niin edelleen) seurassa. Corbijn vaikuttaa suunnattoman vaatimattomalta, mikä sopii jotenkin yhteen hänen yksinkertaisen karhean tyylinsä kanssa.

Room 237 on viihdyttävä ja monenlaisia ajatuksia herättävä dokumentti Stanley Kubrickin elokuvaan Hohto seonneista tyypeistä. Kirjoitin siitä jo Karlovy Varyn festareilta. Helsingissä Room 237 on jo nähty Night Visions -festivaalilla, jossa dokkarin parina esitettiin myös Hohto pitkänä versiona.

Eugene Jarecki on tehnyt yhden poliittisesti merkittävimmistä amerikkalaisdokumenteista, Why We Fightin. Olen hieman pettynyt hänen uuteen raporttiinsa The House I Live In. Se on nimenomaan raportinomainen selonteko Yhdysvaltojen sodasta huumeita vastaan.

Aihe on valtava. Huumeet tappavat, mutta huumelainsäädäntö ovat myös syy siihen, että neljäsosa kaikista maailman vangeista on Yhdysvalloissa. Siellä lähes prosentti maan väestöstä on telkien takana. Presidentti Nixonin aloittaessa huumeiden vastaisen sodan rahaa laitettiin myös vieroitushoito-ohjelmiin. Enää ei juuri lainkaan. Huumeet ovat valtava bisnes, mutta merkillisempää on bisnes, joka on syntynyt niiden laittomuudesta. Huumeiden vastainen sota on maksanut vuoden 1971 jälkeen enemmän kuin triljoona dollaria.

Jarecki antaa ymmärtää, että Yhdysvalloissa on käynnissä toinen, pitkä sisällissota. Faktat ovat kovia, mutta dokumentti tuntuu listalta tosiasioita. Elämyksellisyyttä vaikeuttaa se, ettei kameran eteen saada vahvoja yksilötarinoita, enemmänkin yksittäisiä kommentoijia, toki myös lain tuolta puolen. Suosittelen aiheesta kiinnostuneille, mutta se ei ole tyhjentävän tuntuinen selonteko aiheestaan siinä missä Why We Fight oli sotateollisesta kompleksista.

Marina Abramovic: The Artist is Present kertoo belgradiaissyntyisestä performanssitaiteilijasta, ja pääpaino on teoksen The Artist is Present kehittelyssä ja toteutuksessa. Teos kesti 737 tuntia. Siinä Marina Abramovic istuu New Yorkin Museum of Modern Artissa yleisön kohdattavana päivästä toiseen, kuukausien ajan. Puhumatta, lähes liikkumatta. Dokumenttia siellä kuvattaessa paikalla vierailee muiden muassa James Franco, jonka ehtiminen kaikkialle on jokseenkin hälyttävää.

Ihmeellisen liikuttava ja hypnoottinen dokumentti onnistuu avaamaan performanssitaidetta lähes kansantajuiseksi ilman sanoja, pelkin kuvin. Mystisyys vähenee, mutta merkitykset tulevat ulottuville. Dokumentti nähtiin jo syksyllä Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla. Se on niin tenhoava, että voisin mennä katsomaan sen jo uudelleen.

Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @kallekinnunen