Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Poikkeusyksilö Teemu: näyttävä Selänne -dokumentti on pinnallista henkilöpalvontaa koko rahalla

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 25.9.2013 12:44

Dokumentti Teemu Selänteestä on paitsi ikävystyttävä, myös asenteeltaan tahattoman koominen. Makeilusta puuttuu vain, että taustalla soisi ”terveelle nuorisolle laulumme soi”. Tuotesijoittelukin on härskiä.

Kotimaisen dokumenttielokuvan historiassa ei ole montaa niin puleerattua teosta kuin Selänne. Henkilöpalvontapläjäys kertoo yli-ihmisestä, jolle sankaruus on vääjäämätön kohtalo.

Kova kuri, ei kipulääkkeitä. Aikaisin nukkumaan. Selänteiden kotona Espoossa elämä oli kovaa. Lätkäkamatkin piti laittaa itse kuivumaan!

Sieltä nousi Teemu (s. 1970), Suomen kaikkien aikojen paras jääkiekkoilija.

Lapsena Teemu rukoili Brezhnevin ja Carterin ystävyyden puolesta, äiti kertoo.

Vanhempien ero järjestyi ”järkevästi” niin, että Teemu ja kaksoisveli saivat ”terveen kodin”, toinen heistä painottaa.

Teini-iän tyttöystävänsä ja kihlattunsa Anun Selänne esittelee ”hyvänä urheilijana”.

Rikolliselle veljelleen Teemu salakuljetti vankilaan suuria seteleitä.

Eemil-pojan synnytys käynnistetään isän peliaikataulun mukaan.

”Luontainen johtaja”, ”positiivinen”, ”korvaamaton”, luettelee yksi viimeisistä valmentajista.

”Kenellekään tuntemalleni kiekkoilijalle ei ole edes tarjottu dopingia”, Selänne kertoo.

Vaimon piti ruinata kuukausi, että ryhdyttiin vielä kerran lapsentekoon. Teemu luki, miten saadaan tyttölapsi, ja kuten dokumentin mukaan kaikki muukin hänen elämässään, yritys onnistui tismalleen halutuin tuloksin.

”Isä on idoli”, toteaa oma poika Leevi.

Uuvuttava ylistys jatkuu ensin 70 minuuttia. Sitten kuullaan muutama kriittinen kommentti. Teemu on kotona diktaattori, joka päättää kaiken, hän on huono sanomaan tai hoitamaan negatiivisia asioita, hän myöhästyy joka paikasta. Isän mukaan Teemu kasvattaa lapsiaan vähän liian pehmoisesti.

Kiinnostavaa – vihdoin jotain särmää! Olisiko niin, että Selänne ei olekaan sepitteellinen sankarihahmo? Mutta ristiriitaisemmat jutut unohdetaan saman tien ja loput elokuvasta vietetään kiekkokaukalossa ja lopulta sinne hieman kaivaten, kun Selänne aloittaa uutta elämää uransa lopetettuaan. Tarkoitus on kiertää sata Yhdysvaltojen parasta golf-rataa.

Elokuvasta puuttuu draama. Tosiasioiden listaaminen ei riitä, ellei katsoja todella rakasta Selännettä ennestään.

Vuosi sitten nähtiin Jari Litmasesta kertova keskinkertainen dokumentti Kuningas Litmanen, jossa oli sentään läsnäolon tuntua. Vaikka elokuva oli ihaileva, Litmanen ei sitä hallinnut, vaan kamera. Samoin viime vuonna nuorisoidoli Robin Packalénista tehtiin lempeä, faneille suunnattu dokumentti, joka keveydessäänkin tuntui kertovan laulajan persoonasta enemmän kuin tämä lähes kaksituntinen (!) aina hymyilevästä Selänteestä, joka ei kuitenkaan kerro juuri mistään henkilökohtaisista tunteistaan. Huvittavaa, että elokuvassa näytetään Teemu katsomassa Tyson-dokumenttia, joka on kuin tämän tarinan vastakohta.

Ainoita hapannaamoja Selänteessä on Hjallis Harkimo. ”Ei sitä tarvii seurata kuin päivä tai kaks että näkee, että sen meno on tolkutonta”, Harkimo pamauttaa. Mitä? Kertokaa lisää, please? No ei varmasti kerrota. Kommentti kai liittyy ralliautokolariin, jonka Selänne aikoinaan ajoi. Siitäkin kaikki selvisivät mukavasti, kiitos kysymästä.

Kuinka naiivina katsojaa pidetään? Aliarviointi on ohjaaja J-P Siilin (Hymypoika, Ganes, Härmä) ominaispiirre. Tai ehkä Selänne on suunnattu nimenomaan hyvin nuorille katsojille? Visuaalisesti kokonaisuus on sentään tehokas, selvästi elokuvateatterin suurelle kankaalle suunniteltu.

Tuotesijoittelu on räikeää. Elokuvan sponsoreita ovat pikaruokaketju ja lääkäriasemaketju. Arvatkaa vain, käydäänkö siinä ilman mitään perustelua tai asiayhteyttä Subwayssa? Teemu vie poikansa syömään, ihan vaan tiedoksi leffaa katsoville isille ja pojille, että minne sitä sitten näytännön jälkeen.

Ei riitä, että ortopedi Ismo Syvähuoko esitellään Teemun parhaaksi ystäväksi ja Teemu Ismon bestikseksi. Diacorin tiloja esitellään logo valkokankaan täyttäen ja puhutaan pitkät pätkät siitä, miten poikkeuksellista on, että juuri näillä konstein on Selänteen kroppa pidetty kunnossa tähän ikään asti.

Tämä henkilöbrändin, Subwayn ja Diacorin mainos voi hyvinkin nousta kaikkien aikojen katsotuimmaksi suomalaisdokumentiksi. Teemu Selänne on sen mukaan täydellisesti jääkiekon hallitseva teflon-ukko, jonka hymyn takana joko on jotain, tai sitten ei ole.

Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @kallekinnunen

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Eipä ihme.

Teemu-dokkarihan on keltaisen lehdistön av-vastineen tuotantoa (Yellow films).

Tämän arvostelun ja tylyn tuomion olisi arvannut elokuvasta mitään tietämättä. Jos tehdään dokumentti urheilijasta ja urastaan, niin kannattaako siltä edes odottaa jotain taiteellista elementtiä jossa pohditaan syvällisesti elämän suuria kysymyksiä?

Heitän aivot narikkaan ja katson elokuvan tavalla tai toisella. Ja nautin menosta.

Tuotesijoittelusta Selänne-yhteyksissä: noin kymmenen vuotta sitten Sirpa Selänteestä kertovan Me Naiset -lehden jutun kuvituksena oli Sirpan kokosivun kuva. Kuvan etualalla oli Smirnoff -limonadiviinapullo ja pullossa kaksi pilliä.

Näitä luetaan juuri nyt