Pirjo Honkasalo, Oscar-hömpän yläpuolella

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomalainen elokuvaohjaaja Pirjo Honkasalo on kutsuttu Yhdysvaltojen elokuva-akatemian AMPASin jäseneksi. Kunnia on harvinainen. Ensimmäinen suomalainen AMPASin jäsen oli Paul Jyrälä 1990-luvulla. Suomalaisjäseniä on edelleen vain muutama.

AMPAS on se järjestö, jonka jäsenet äänestävät Oscareista. Dokumenttihaaran jäsenenä Honkasalo äänestäisi ensin siitä, mitkä elokuvat saavat parhaan dokumentin ehdokkuudet. Kun kaikkien kategorioiden ehdokkaat on näin kunkin haaran jäsenten asiantuntemuksella valittu ja julkistettu, hän äänestäisi kaikissa kategorioissa.

Honkasalo aikoo sanoa kutsulle ei, hän kertoi Helsingin Sanomille. Hänestä jäsenillä ei ole todellisia vaikutusmahdollisuuksia.

”Mieluummin olisin Euroopan elokuva-akatemian jäsen”, Honkasalo sanoo haastattelussa.

Arvokasta sekin varmaan on, mutta Euroopan elokuva-akatemialla ei ole ainakaan vielä mitään merkitystä alan ulkopuolella. Palkintoa arvostetaan, mutta harva niistä kuulee tai on kiinnostunut.

Allekirjoittanut on kutsuttu parina vuonna Euroopan elokuva-akatemian palkintojenjakoon, European Film Awardsiin. Pakettiin kuuluisi lennot ja hotelli. Perillä näissä ”Euro-Oscareissa” (siksi niitä kutsutaan – vertauskohta on tietty se lähin todella kiinnostava juttu) menisi pari päivää. Gaala on joka vuosi eri kaupungissa.

En ole mennyt. Miksi menisin? Ainoa syy matkustaa olisi mennä ottamaan keittoa kollegoiden kanssa ja tiirailemaan eurotähtiä, jos sellainen kiinnostaa. Freelancerina voin nimittäin todeta, ettei mikään media, jolle kirjoitan, ole ollut halukas maksamaan tuosta tapahtumasta kertovasta jutusta edes päivän työtä vastaavaa juttupalkkiota. Nyt kun tarkemmin muistelen, en mennyt EFA-gaalaan patsastelemaan edes Tallinnan elokuvajuhlien aikaan 2010, vaikka olin kaupungissa muutenkin.

Oscarit ovat lobattu, läpeensä kaupallinen ja höpsösti glamoröösi tapahtuma, ja aina siellä palkitaan väärät elokuvat. Hear, hear! Oscareilla on kuitenkin merkitystä. Ehdokkuus on kaupallisesti erittäin suuri asia. Voitto on miljoonapotti, dokkarillekin. Näkyvyys on tolkuton, Oscarit kiinnostavat Suomessakin asti aika hemmetin paljon. Eikä kukaan voi väittää, ettei Oscaria arvostettaisi tekijöiden keskuudessa tavattomasti.

Ehkä Honkasaloa harmittaa, ettei hän saanut Oscar-ehdokkuutta, vaikka meni Betoniyön kanssa Los Angelesiin asti. Ehkei hän äänestä Suomen vaaleissakaan.

Honksulle tiedoksi, tällä hetkellä ehdokkuuden varmistamiseksi – siis maailman tärkeimmän dokkaripalkinnon ehdokkuuden varmistamiseksi – tarvitaan korkeintaan noin 40 dokumenttihaaran jäsenen ääni (luku on siis vähän kasvamassa linkissä mainitusta). Todennäköisesti kaikki haaran jäsenet eivät äänestä, joten luku on matalampi.

Ai että ei vaikutusvaltaa?