Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Pienestä pappielokuvasta tuli yllätyshitti

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 11.6.2009 10:59

Klaus Härön ohjaama Postia pappi Jaakobille on saanut yli 60 000 katsojaa – siis enemmän kuin tähtiä vilisevä ”kansankomedia” Ralliraita. Se on komea suoritus hiljaiselta kolmen näyttelijän elokuvalta.

Pappi Jaakob vetää edelleen hyvin. Se meni jo ohi esimerkiksi Markku Pölösen mauttomasta ja umpisurkeasta rallituhnuilusta, josta kuviteltiin tulevan menestys, ja joka edustaa tismalleen päinvastaista ilmaisutapaa.

Erityisen hyvin tuo katsojamäärä on elokuvalta, jonka ensiesityksen piti olla televisiossa.

Ja kopiomäärään (13) suhteutettuna luku on huikea, parempi kuin tehokkaasti markkinoidulla Rööperillä, joka on vuoden ylivoimaisesti suosituin elokuva (253 000 katsojaa).

Jaakobia on esitetty jonkin verran myös ulkomaisilla festivaaleilla, ja alan tärkein bisneslehti Variety piti siitä: hyvä ikäihmisten elokuva.

Suomessa kriitikot tarjosivat linjakkaasti neljää tähteä. Joissain arvosteluissa esitetyissä vertauksissa Ingmar Bergmaniin on jo rutkasti Suomi-lisää. Kyllähän Bergmanin elokuvia nähneet tietävät, että niiden uskonnollisuus on monta astetta haastavampaa.

Jotkut ovat elokuvan saamasta kiltisti nyökyttelevästä vastaanotosta jo ärsyyntyneet. Filmihullun uudessa numerossa Jaakobista kirjoitetaan, että se on ”puuduttavan tylsä, hidas, huono ja pseudosyvällinen” ja Härön muiden elokuvien tapaan ”kahvimainoksen kaltainen”.

Nämä Lauri Timosen valitsemat adjektiivit ja vertaus eivät ole ihan hatusta vedettyjä. Pidän Härön kerronnan varmaotteisuudesta ja Kaarina Hazardin roolityöstä, mutta elokuvan ajatussisältö on ilmiselvää ja valmiiksipureskeltua.

Minusta Jaakob oli pitkäveteinen.

Silti on pakko nostaa hattua erilaiselle suomalaiselle elokuvalle, joka sentään kiinnostaa ihmisiä. Juuri nyt suomalainen elokuva elää vaikeaa aikaa, jos ihan kriisistä ei puhuta. Viime syksyn ja tämän kevään ensi-illoista moni ei löytänyt yleisöä.

Toivottavasti saamme vielä valtavirrasta poikkeavia ja taitavasti tehtyjä yllättäjiä myös meille alle 65-vuotiaille katsojille.

Meillä on vielä omat hampaat, jotka voimme teokseen iskeä. Ei tarvitse jauhaa kauniita ajatuksia valmiiksi mössöksi ja tuputtaa sitä hopealusikalla.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

”Alle 65-vuotiaille” …

Höpön pöpön.

Olen kolmekymppinen ja erityisen vaikuttunut juuri siitä, ettei elokuva kumartele Hollywood-koohotuskerronnalle. Elokuva on yksi visuaalisesti kauneimmista, mitä olen nähnyt vuosiin. Voisin pistää jokaisen framen tauluksi seinälle. Joku toinenkin suomalainen leffaohjaaja voisi ottaa oppia siitä, ettei näyttävä elokuva tarkoita sitä, että rakennetaan kalliilla kesäteatterikulisseja ja maskeerataan joltain hammas mustaksi.

Ihan tässä syntyy halu mennä katsomaan tämä filmi, vaikkapa suomalaisen kulttuurin yhtä paradigmaa vasten: viisaus piilee kaksikielisyydessämme.

Taannoinen kulttuuriministeri tuskin olisi asemiinsa pääsyt jos olisi nimeltään Vienonen, Saarela, tai joku Huttunen, mutta Karpela kelpaa koska se kuullostaa kabinettivalitsijoiden korvaan Carpelan, mitä se alunperin onkin.

Elokuvasäätiön rahasäkin päälle kutsuttiineduskunnasta istumaan Krohn, suoraan 1800-luvun kansallisuustaistelijoiden suvusta.

Voisin tätä filmiä katsoessani myös miettiä miten paljon sitä mahdetaan erilaisissa koulu- ym. tapahtumissa esittämällä tukea.

Aabeli, kannattaa katsoa myös keväällä ensi-iltansa saaneet Kielletty hedelmä ja Muukalainen. Nämäkin Tuomo Hutrin kuvaamat elokuvat hivelevät silmää. Sanoisin, että ne ovat vielä kauniimpia kuin Jaakob.

Mitä Jaakobin kerrontaan tulee, periaatteessa se on erinomaista. Sisällössä ei vaan ole mitään haastavaa, ei sinne päinkään. Useimmat kaupalliset Hollywood-elokuvatkin herättävät enemmän ajatuksia suuntaan tai toiseen.

Postia pappi Jaakobille on mielestäni loistavin elokuva pitkästä aikaa, niin suomalaisella kuin hollywoodlaisellakin mittapuulla mitattuna.

Näitä luetaan juuri nyt