Blogit

Elokuvakriitikko Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Pienestä pappielokuvasta tuli yllätyshitti

Blogit Kuvien takaa 11.6.2009 10:59
Kalle Kinnunen
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Klaus Härön ohjaama Postia pappi Jaakobille on saanut yli 60 000 katsojaa – siis enemmän kuin tähtiä vilisevä ”kansankomedia” Ralliraita. Se on komea suoritus hiljaiselta kolmen näyttelijän elokuvalta.

Pappi Jaakob vetää edelleen hyvin. Se meni jo ohi esimerkiksi Markku Pölösen mauttomasta ja umpisurkeasta rallituhnuilusta, josta kuviteltiin tulevan menestys, ja joka edustaa tismalleen päinvastaista ilmaisutapaa.

Erityisen hyvin tuo katsojamäärä on elokuvalta, jonka ensiesityksen piti olla televisiossa.

Ja kopiomäärään (13) suhteutettuna luku on huikea, parempi kuin tehokkaasti markkinoidulla Rööperillä, joka on vuoden ylivoimaisesti suosituin elokuva (253 000 katsojaa).

Jaakobia on esitetty jonkin verran myös ulkomaisilla festivaaleilla, ja alan tärkein bisneslehti Variety piti siitä: hyvä ikäihmisten elokuva.

Suomessa kriitikot tarjosivat linjakkaasti neljää tähteä. Joissain arvosteluissa esitetyissä vertauksissa Ingmar Bergmaniin on jo rutkasti Suomi-lisää. Kyllähän Bergmanin elokuvia nähneet tietävät, että niiden uskonnollisuus on monta astetta haastavampaa.

Jotkut ovat elokuvan saamasta kiltisti nyökyttelevästä vastaanotosta jo ärsyyntyneet. Filmihullun uudessa numerossa Jaakobista kirjoitetaan, että se on ”puuduttavan tylsä, hidas, huono ja pseudosyvällinen” ja Härön muiden elokuvien tapaan ”kahvimainoksen kaltainen”.

Nämä Lauri Timosen valitsemat adjektiivit ja vertaus eivät ole ihan hatusta vedettyjä. Pidän Härön kerronnan varmaotteisuudesta ja Kaarina Hazardin roolityöstä, mutta elokuvan ajatussisältö on ilmiselvää ja valmiiksipureskeltua.

Minusta Jaakob oli pitkäveteinen.

Silti on pakko nostaa hattua erilaiselle suomalaiselle elokuvalle, joka sentään kiinnostaa ihmisiä. Juuri nyt suomalainen elokuva elää vaikeaa aikaa, jos ihan kriisistä ei puhuta. Viime syksyn ja tämän kevään ensi-illoista moni ei löytänyt yleisöä.

Toivottavasti saamme vielä valtavirrasta poikkeavia ja taitavasti tehtyjä yllättäjiä myös meille alle 65-vuotiaille katsojille.

Meillä on vielä omat hampaat, jotka voimme teokseen iskeä. Ei tarvitse jauhaa kauniita ajatuksia valmiiksi mössöksi ja tuputtaa sitä hopealusikalla.