Blogit

Elokuvakriitikko Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Pettymys: Dome Karukosken Tolkien otti köniin Yhdysvalloissa

Blogit Kuvien takaa 13.5.2019 12:14
Kalle Kinnunen
Kalle Kinnunen - avatar
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Dome Karukosken ohjaama Tolkien tuli viikonloppuna ensi-iltaan Yhdysvalloissa. Menestys ei ollut toiveiden eikä odotusten mukaista.

Avaus oli laaja: Tolkienia esitettiin 1425 salissa. Luku on draamalle korkea. Elokuvan tuottajat ja Fox Searchlight -studio näkivät, että Tolkien on valtavirtayleisön elokuva ja että sillä on potentiaalia tavoittaa katsojia nopeasti aiheenkin kiinnostavuuden kautta.

Yhdysvalloissa mitataan kassatulosta, ei katsojalukuja. Tolkienin tulos oli 2,15 miljoonaa dollaria. Se oli ensi-iltaviikonlopun yhdeksänneksi katsotuin elokuva.

Karukoski kertoo, että vielä keskiviikkona ennusteena oli viiden miljoonan dollarin avausviikonloppu. Amerikkalainen elokuvabisnes käyttää lipunmyynnin ennakointiin eli trackingiin paljon rahaa, ja osumatarkkuus on yleensä todella hyvä. Katsojien kiinnostusta, elokuvan muuta tunnettuutta, sosiaalisen median näkyvyyttä ja tietenkin ennakkolipunmyyntiä seurataan ja verrataan erikoistuneissa firmoissa. Yli kymmenen prosentin heitto trackingissa ja toteutuneessa tuloksessa olisi jo pieni yllätys. 30 prosentin poikkeama olisi raju. Nyt ero oli suurempi.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu