Pedro Almodovar, Brokeback Mountain ja kuinka pitkälle Hollywoodissa voidaan mennä

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Mestariohjaaja Pedro Almodóvarin haastattelu Financial Timesissä on levinnyt moniin tiedotusvälineisiin. Espanjalainen kertoi viime viikolla julkaistussa jutussa muun muassa tulevasta elokuvastaan Silencio (jota ei kannata sekoittaa Martin Scorsesen seuraavaan elokuvaan, jonka nimi on Silence).

Joissain siteeraavissa jutuissa on kerrottu uutisena jutun seikka, että Almodóvar kieltäytyi aikoinaan Annie Proulxin tekstiin perustuvan Brokeback Mountainin ohjaamisesta.

Se on tosi vanha tieto, ei Financial Timesin skuuppi.

Haastattelin Almodovaria Cannesissa toukokuussa 2006, ja juttu julkaistiin Suomen Kuvalehdessa Volverin ensi-illan aikaan syyskuussa.

Jo toukokuussa 2006 tiedettiin, että saman vuoden keväällä Oscareissa menestyneen Brokeback Mountainin käsikirjoitusta oli alun perin tarjottu Almodóvarin ohjattavaksi, joten asiasta piti kysyä tarkennusta.