Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja – taustaa, tulkintaa ja pohdiskelua

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 1.3.2012 08:01

Myönnän auliisti, etten ensimmäisellä katsomiskerralla päässyt aivan perille uuden, taiturimaisen John Le Carré -filmatisoinnin juonen kaikista kiemuroista. Palaset loksahtivat nautittavasti kohdalleen, loppu tuntui terävän loogiselta olematta ilmeinen, mutta en nähnyt koko kuvaa kerralla. Tekijätkin ovat kuvailleet elokuvaansa mosaiikiksi.

Yksi blogien lahja on kirjoittajien mahdollisuus analysoida elokuvaa monipuolisesti heti tuoreeltaan. Aloitetaan elokuvaprofessori David Bordwellista, joka on julkaissut Tomas Alfredsonin taidonnäytteestä jo kaksi hienoa kirjoitusta.

Linkkien takaa paljastuu spoilereita, joten jos et ole elokuvaa nähnyt, eteenpäin lukemisen sijaan tee itsellesi palvelus ja mene katsomaan se. (Tai jos olet paatunut sohvaperuna, tilaa dvd tai blu-ray Iso-Britanniasta – se ilmestyi jo viikkoja sitten.)

A guide for the perplexed -otsikon alla Bordwell (joka julistautuu le Carré -faniksi) vertailee alkuperäistä romaania, vuonna 1979 valmistunutta BBC:n sarjaa (jota en ole nähnyt) ja nyt Suomessa valkokankailla olevaa elokuvaa.

Bordwell kirjoittaa herkullisesti Alfredsonin säästeliäästä kerronasta sekä elokuvan lukuisista viittauksista ja sisäisistä yhteyksistä, joissa harva pysyy täysin kärryillä. Hän rajaa päähenkilön, varjoissa viihtyvän Smileyn – jota on myös nimitetty eräässä arviossa Nosferatuksi – persoonaa tarkkanäköisesti. Kunpa tällaisia elokuvakirjoittajia olisi enemmän.

”It may be that art films have always tended to be self-consciously wrought genre films. L’Avventura: A mystery-melodrama. Blow-Up: A detective story. Drive: the thinking person’s action film. If so, then Tinker Tailor is the smart Bourne movie. Creative novelty needs a familiar base to play off. Movies come from other movies, and originality can take a tradition, even a popular one, as a point of departure for innovation”, Bordwell liittää PLTV:tä perinteisiin.

The Daily Beastissa elokuvan pääosanäyttelijä Gary Oldman ja käsikirjoittaja Peter Straughan kertova viidestä tärkeästä kohtauksesta.

Tekijät avaavat omin sanoin, miksi kohtaukset ovat niin vaikuttavia (ja ne ovat). Myös tekniset yksityiskohdat ovat kiinnostavia: ”It was something ridiculous like a 2,000-millimeter lens. We are on the airfield and they were miles and miles away. The crew looked like ants from where we were standing. The lens crushes all the depth of field. The plane stopped a good hundred meters from where we are standing but it looks like it is going to decapitate us. And Esterhase is all panicked. It worked rather well. I think David (Dencik) forgot his line”, Oldman kertoo.

Mistä tuli mieleeni, että olipa ruotsalaisnäyttelijä Dencik loistava tässäkin.

Bordwell jatkoi le Carré -analyysiaan viime viikolla: Once more tradecraft.

Hän analysoi tarinan epätavallista muotoa pidemmälle ja miettii päähenkilö Smileyn arvoituksellisuutta: ”More broadly, the film’s stinginess about supplying information extends to its protagonist. As I suggested in the first post, Smiley doesn’t just solve mysteries-he is one. What does he want? Oldman’s dry, impassive performance bottles the shrewdness, sternness, and pain that Guinness let leak out in the series. It still seems to me that the film’s Smiley is playing a waiting game; even the Aha! moment near the climax, when he seems to have hit upon something, proves to be obscure.

Tämä elokuva on harhaanjohtamisen taidetta.

”More than most plot types, I think, a mystery story lures us into
analysis. Think of the endless fan probes into
Memento, Primer, Donnie
Darko, and the like. The secrets in the action, and the roundabout
tactics of recounting it, invite us to think about narrative technique
more abstractly than we usually do. We’re encouraged to study how we’ve
been misled. Analysis is a bit like detective work, but also like
academic research. The analyst has a lot in common with Smiley and his
patient burrowing into the files.”

Näiden tekstien lukemisen jälkeen olen palanut halusta nähdä Pappi, lukkari, talonpoika, vakoojan kolmannen kerran mahdollisimman pian. Valkokankaalla, jossa tunnelmasta ja yksityiskohdista on miellyttävämpää nauttia.

Linkin takana edellinen blogimerkintäni elokuvasta.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Olin lukenut romaanin ja paljon muutakin Le Carrea ennen elokuvaa, joten tiesin juonen ja olin tottunut Le Carren tyyliin. Elokuva todellakin tiivistää hyvin Le Carren teemat ja viipyilevän ja teelusikalla uutta vihjettä syöttävän kerrontatavan ja antaa katsojalle saman hämmennyksen tunteen elokuvan juonta kartoittaessa mikä täytyy olla Smileyn päässä hänen yrittäessään kartoittaa Myyrää ja tämän liikkeitä. Elokuvan kerrontamuoto ja tarina (tämä plot-story-rakenne) siis menevät upeasti yhteen.

Ehdottomasti yksi parhaita viimeaikoina näkemiäni elokuvia ja Gary Oldman – mikä roolisuoritus. Plussat myös puvustajalle niistä Smileyn rilleistä.

Ennen kuin pureudun koko juttuun, täytyy sanoa että Roger Ebert ei kyllä KOSKAAN pysy juonissa kärryillä. Eli häntä ei kyllä pidä käyttää minään mittatikkuna juonien selkeydelle.

Hyvin oli tehty ja tunnelma tavoitettu. Miten olisi Suomeen sijoitettu saman aikakauden leffa samasta aiheesta. Taitaisi olla hieman monimutkaisempi juoni.

@KK: Lähti tässä ”mopo käsistä” ja katsoin yhtenä päivänä koko BBC:n version, n. 7 tuntia ja sitten pari päivää väliä ja uusi elokuva uudestaan. Elokuva antoi vieläkin enemmän mitä ihan kylmiltään ensi kertaa nähtynä. Taisin jäädä pahaan koukkuun, se pitää tehdä uudestaan.Olen kyllä ollut George Smiley:n koukussa jo pitkään. Siitä vaan tilaamaan BBC:n versio, niin aika kuluu kyllä kuin siivillä !!

Kyllä tässä kohtaa täytyy lainata Peter von Baghia ja todetta että ”elämää suurempi elokuva”

Ian Flemingin James Bondista sanottiin kerran, että hän pelasti Englannin, kun kaikki meni pieleen todellisessa maailmassa. Se viittasi jopa tosiasiallisesti siihen, että Suezin menetyksen ja katastrofin jälkeen pm. Eden meni ja vietti rentouttavan loman Ian F:n huvilalla jossakin Karibian merellä.

Le Carrén tarinat ovat intellektuellimpi versio samasta. Nekin pitävät yllä illuusioita, mitkä ovat hyvän ja luettavat kirjoittajan oikeuksia. Ne sopivat filmiinkin ilmeisesti kuten James Bondit. Mutta joissakin suhteissa parasta le Carré´ta ovat yhä: Vakoojasta, joka ”tuli sisään” kylmästä, tai ”Puhelu Kuolleelta.” En muista miten nuo nimet olivat alkujaan tai käännettyinä. Mutta ne kuvasivat totuutta.

Penttijuhani: En muista miten nuo nimet olivat alkujaan tai käännettyinä. Mutta ne kuvasivat totuutta.

Le Carré oli toissä nuoruudessaan Englannin salaisessa palvelussa.Eli hieman samaa vikaa kuin Grahan Greenelläkin. Kaikki tapahtui heidän ympärillään ja tarinat saivat uutta syvyyttä todellisista tapahtumista tai hahmoista.

Näitä luetaan juuri nyt