Palmu jäi Ranskaan

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kultaisen Palmun sai Laurent Cantet, joka on Ranskan ulkopuolella melkein tuntematon tekijä.

Hänen aiemmista elokuvistaan on Suomessa levitykseen päässyt vain Kohti etelää. 1970-luvulle sijoittuvassa provosoivassa draamassa äveriäät rouvat matkasivat Haitiin seksituristeiksi.

Nyt voittanut Entre les murs eli The Class kertoo monikulttuurisesta pariisilaiskoulusta ja luokanopettajasta. Elokuva esitettiin vasta kilpasarjan viimeisenä, joten voitto oli sikälikin yllätys.

Toivottavasti Cantetin menestys tuo elokuvan myös Suomeenkin.

Muuten näyttää siltä, että Cannesissa esitettyjä elokuvia saadaan odottaa tänne varsin pitkään, myöhään syksyyn tai ensi vuoden puolelle. Harvasta on vielä levityssopimustakaan – paitsi toki niistä muutamasta amerikkalaisesta.