Paimiosta putkahti suomalainen sotaelokuva, jonka eläkeläiset nostivat katsojalistoille

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Suomen 20 katsotuimman elokuvan joukkoon on aivan tutkan alta noussut indie-tuotanto Aino.

Sitä esitetään nyt 17 valkokankaalla. Viime viikon aikana se sai yli 1400 katsojaa ja oli viikon 16. katsotuin elokuvanimike koko Suomessa.

Yhteensä katsojia on Filmikamarin tilastoinnin mukaan jo 2719. Se ei ole ihan vähän. Kaikki ammattilaisfiktiotuotannotkaan eivät saavuta useiden tuhansien yleisöä.

Merkittäviin piirteisiin kuuluu se, että paimiolais-turkulainen elokuva on syntynyt tekijöittensä mukaan ”vahingossa”.

Ohjaaja, käsikirjoittaja, kuvaaja ja leikkaaja Mika Kiiskinen kuvailee Ainon syntyprosessia elokuvan kiehtovilla nettisivuilla näin: