Paddington 2 on nyt maailman paras elokuva
Citizen Kanesta sen ensi-illan aikoihin laadittu negatiivinen arvio julkaistiin ensimmäistä kertaa verkossa ja liitettiin Rotten Tomatoes -sivuston kritiikkitietokantaan.
Rotten Tomatoes on suosittu arvioita kokoava sivusto, ns. arvosteluaggregaattori, joka panee elokuvat järjestykseen sen mukaan, kuinka suuri osa kritiikeistä on positiivisia ja negatiivisia.
Uuden negatiivisen arvion lisäyksen myötä Orson Wellesin Citizen Kane, joka on usein valittu maailman parhaaksi / merkityksellisimmäksi / elokuvakerrontaan eniten vaikuttaneeksi (jne.) elokuvaksi putosi pykälän alaspäin.
Nyt maailman paras elokuva, jos Rotten Tomatoesia uskotaan, on Paddington 2.
Sitä on kehunut 100 prosenttia siitä kirjoittaneista kriitikoista, kun Citizen Kanen osalta mennään vain 99 prosentissa.
Ohjaaja Paul King kertoo Hollywood Reporterille, että ykkössija on mukava. Orson Welles (1915-1985) on estynyt kommentoimaan.
Paddington 2 ei ole ainoa elokuva, jonka kaikki Rotten Tomatoesin noteeraamat arviot ovat positiivisia. Sillä on kuitenkin tietokannassa selkeästi enemmän merkittäviksi kelpuutettuja arvioita (244 kappaletta) kuin esimerkiksi Maltan haukalla, Chaplinin Nykyajalla tai ensimmäisellä Terminatorilla, joten ykkössija on täten kiistattomampi.
Olen iloinen, että tähänkin asiaan tuli teknologian ja tilastoinnin suoma selvyys.