Blade Runner, Moonlight, Helsingin elokuvamaku ja Suomen elokuvamaku
Eroavatko helsinkiläisten ja koko Suomen elokuvayleisöjen maut, ja mikäli eroavat, kuinka paljon?
Onko tosiaan niin, että kotimaisten elokuvien vetovoima on maakunnissa ihan eri luokkaa kuin Helsingissä?
Mitä se tarkoittaa, jos taiteellisempien eli art house -elokuvien yleisöstä koko Suomessa jopa kolme neljäsosaa tulee parista-kolmesta elokuvateatterista Helsingin kantakaupungissa?
Aihe on valtava ja siitä voisi laatia gradun jos toisenkin. Tässä blogauksessa käsittelen sitä karkeasti ja tylysti viime vuoden tilastojen kautta, vain pinnallisella sisältöanalyysillä.
Aloitetaan valtavirrasta eli suosituimmista elokuvista. Mitä Suomi katsoo, mitä Helsinki katsoo?
Eroja on, mutta ei hirveästi.
Filmikamarin kokoama Suomen vuoden 2017 kymmenen katsotuimman elokuvan lista:
1. Tuntematon sotilas
2. Star Wars: The Last Jedi
3. Itse ilkimys 3
4. Pirates of the Caribbean: Salazar’s Revenge
5. Napapiirin sankarit 3
6. Kaunotar ja hirviö
7. La La Land
8. Onneli, Anneli ja salaperäinen muukalainen
9. Se
10. Fast & Furious 8
Finnkinon välittämä Tennispalatsin ja Kinopalatsin monisaliteatterien (käytännössä siis Helsingin suurimpien salien) kymmenen katsotuimman elokuvan lista samalta ajalta:
1. Tuntematon sotilas
2. Star Wars: The Last Jedi
3. La La Land
4. Kaunotar ja hirviö
5. Pirates of the Caribbean: Salazar’s Revenge
6. Blade Runner 2049
7. Moonlight
8. Itse ilkimys 3
9. Dunkirk
10. Se
Joinain vuosina eroja on enemmänkin. Vuonna 2017 ”vain” kolme elokuvaa olivat eri nimikkeitä – ja kärkeä lukuunottamatta top kympin järjestys on pääosin eri.
Komediat ovat räikeimpiä jakajia. Esimerkiksi vuonna 2012 pääkaupungin top kympissä oli hyvillä sijoilla kaksi komediaa, jotka olivat koko maan listalla paljon matalammalla top 20:ssa, eli Sacha Baron Cohenin Bruno ja kotimainen Iron Sky. Huumori joko puree tai ei. Maakunnissa toimii eri huumori kuin pääkaupungissa – tämän vuoden todisteena on erään todellisen hitin, Napapiirin sankarit kolmosen uupuminen Stadin listalta.
Vuoden 2017 top-listaerot ovat aika selkeitä. (Tilastoa ja siitä tehtäviä johtopäätöksiä tietysti mutkistaa, että levityskiistan vuoksi Yösyöttöä ei esitetty Finnkinolla ennen joulun välipäiviä, ja se olisi voinut olla kummassakin top 10:ssä – se olisi oletettavast semmoinen harvinaisempi kotimainen elokuva, joka toimii hyvin Helsingissä. Mutta nyt se ei ole.)
Tuntematon sotilas on kummassakin ylivoimainen ykkönen. Helsingissä se on kuitenkin ainoa listalle noussut kotimainen elokuva. Tämä ero on tyypillinen. ”Kotimaisen elokuvan” iso yleisö luuraa maakunnissa.
Koko maan listalla kotimaisia ovat myös Napapiirin sankarit 3 (sija 5.) ja Onneli, Anneli ja salaperäinen muukalainen (sija 8.).
Helsingin listalla kotimaisia ja Fast & Furious kasia korvaavat Blade Runner 2049, Moonlight ja Dunkirk.
Tyyliltään taiteellinen sotaeepos Dunkirk on vetänyt siis väkeä hyvin Helsingissä, mutta muun maan teatterien top kympeistä sitä ei löydy. Dunkirk on koko Suomen listalla vasta sijalla 22, ja silti se nousi Helsingissä 9. katsotuimmaksi.
Samoin Blade Runnerin jatko oli enemmän kaupunkilaisten makuun (lisää myöhemmin). Koko Suomen listalla se on vasta sijalla 19, Helsingissä kuitenkin korkealla sijalla 6. Ei ole suuri kärjistys sanoa, että tällaisessa se makuero näkyy: muualla halutaan Napapiirin sankarien ja Fast & Furiousin jatko-osia, Helsingissä himoitaan Blade Runnerin jatkoa.
Suurin yllättäjä on kuitenkin Moonlight.
Näin siirrytään maun jakautumiseen ja eräiden aiheiden torjuntaaan. Moonlight oli Helsingissä valtavirtaa, muissa isoissa kaupungeissa vuoden tärkeä arthouse-hitti, ja maakuntien Suomessa sitä tuskin edes oli.
Ei ole mitenkään selvää, että Oscar-voittajasta tulee iso hitti. The Hurt Locker meni Suomessa valkokankailla suorastaan huonosti, eivätkä Birdman ja Spotlightkaan mitään mainstream-murskaajia olleet.
Moonlightistä tuli kuitenkin kiistaton ilmiö, ja se sai Suomessa yhteensä 92 000 katsojaa.
Moonlight on tuolla katsojamäärällä koko Suomen sijalla 27. Mutta: Helsingissä se on tosiaan peräti sijalla 7.
Moonlight meni Helsingissä siis ohi mm. kaikista kotimaisista paitsi ylivoimaisesta ykkösestä, Tuntemattomasta sotilaasta, sekä esimerkiksi Dunkirkista ja Marvel-leffoista. Toisaalta tarkistin maahantuoja Cinema Mondolta, että Moonlightin katsojista ”vain” 48 prosenttia tuli Helsingistä. Sen suksee ei ollut siis mitenkään yksinomaan pääkaupungin harteilla.
Niin tai näin, 92 000 katsojaa on huikea luku ilmeisten verrokkien valossa, sillä afroamerikkalaiset aiheet myyvät meillä elokuvalippuja usein kovin heikosti (vaikka Ruotsiin verrattuna), ja toisalta gay-aiheella on rajoituksensa – jopa voimakkaasti markkinoitu ja hyvän vastaanoton saanut kotimainen Tom of Finland sai tyytyä 102 000 katsojaan ja jäi näin ohjaaja Dome Karukosken selvästi vähiten menestyneeksi elokuvaksi.
Näiden kahden menestykset ovat olleet vuoden suurten yllätysten joukossa: Tom of Finlandin vaisuhkon vetovoiman joku ehkä osasi arvatakin, Moonlightin näin valovoimaisen menestyksen harvempi, ja kukaan ei takuulla sitä, että tämän kaksikon (jotka kumpikin tulivat ensi-iltaan helmikuussa) valkokangasmenestyksissä tulisi olemaan vain 10 prosentin ero.
Top kymppiin Moonlight nousi myös Helsingin korttelikinoissa Korjaamolla ja Rivieralla sekä Espoon Kino Tapiolassa, kussakin sijalle 3 tai 4 – ja näiden lisäksi koko maassa ainoastaan neljässä muussa teatterissa. Ne olivat Forssan Elävienkuvien teatteri, Vaasan Kino Ritz, Kauniaisten Bio Grani ja Tampereen Niagara.
Palataanpa valtavirtavertailuun. Kun nyt vedän juopaa Helsingin ja muun Suomen välille, olisiko niin, että unohdan muut yliopistokaupungit ja niiden eron maan keskiarvoon? Eipä oikeastaan.
Jyväskylän Finnkino Fantasian top kymppi nimittäin näyttää tältä:
1. Tuntematon sotilas
2. Star Wars: The Last Jedi
3. Despicable Me 3
4. Napariirin sankarit 3
5. Pirates of the Caribbean: Salasar’s Revenge
6. Beauty and the Beast
7. La La Land
8. Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen
9. Se
10. Autot 3
Se on siis elokuviltaan 1:1 koko Suomen top kympin kanssa, vain Autot 3 korvaa tässä hieman isompien autoiluleffan Fast & Furious 8.
Tampereen Finnkino-teatterien top kymppi on täysin sama, melkein järjestykseltäänkin, kuin koko Suomen:
1. Tuntematon sotilas
2. Star Wars: The Last Jedi
3. Itse Ilkimys 3
4. Pirates of the Caribbean: Salazar’s Revenge
5. Beauty and the Beast
6. Napariirin sankarit 3
7. La La Land
8. Se
9. Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen
10. Fast & Furious 8
Ehkä Tampereen Finnkino-top-listaa vie koko maan keskiarvoa kohti se, että kaupungissa on myös vaihtoehto Finnkinon monisaliteattereille eli arthouse-teatteri, Niagara. Sen lista onkin ihan erilainen, vaikka ei sitä Finnkinon volyymiin voi mitenkään verrata.
Näin Niagarassa:
1. Yösyöttö
2. La La Land
3. Toivon tuolla puolen
4. Moonlight
5. The Handmaiden
6. Tuntematon sotilas
7. Ikitie
8. Loving Vincent
9. Jackie
10. Blade Runner 2049
(Nyt ollaan tietysti menty hieman hankalille vesille, kun käsillä on vertailulukuja eikä absoluuttisia katsojamääriä, jotka yhden salin Niagarassa toki ovat huomattavan suppeat Finnkinon volyymiin verrattuna.)
Entäs se arthouse-levityksen Helsinki-painotteisuus? Siirrytään prosenttiosuuksiin.
Monet arthouse-elokuvat tosiaan saavat Helsingistä kaksi kolmasosaa tai jopa kolme neljäsosaa katsojistaan, vaikka kaupungissa asuu vain yhdeksäsosa suomalaisista. Tälle on useita syitä.
Yksi varmasti on se, että Helsinki on pääkaupunki, jossa on yliopistoja ja maan kansainvälisimmät ihmiset. Tämä ja pääkaupunkiseudun absoluuttinen asukasmäärä takaavat, että alueella voi olla useita arthouse-teattereita, Helsingissä ainakin Kino Engel, Riviera ja Korjaamo sekä parin viikon päästä taas avautuva Maxim, ja Espoossa Kino Tapiola. Niiden yleisö haluaa muuta kuin amerikkalaista ja suomalaista valtavirtaa.
Helsingin salimäärä myös mahdollistaa elokuvien jatkoajan. On pienempiä saleja, joissa Moonlightejä ja Loving Vincentejä voidaan pyörittää kuukaudesta toiseen, mikä on hieman vanhemmalle yleisölle tärkeää.
Eikä pidä unohtaa Finnkinon perimää virtual print feetä. Se on kynnysmaksu, joka levittäjän pitää maksaa kustakin salista, jos haluaa elokuvansa Finnkinolle esityksiin. Luonnollisesti kynnysmaksu karsii halukkuutta koettaa, menisikö riskaabeli ja vaativa, bisnesmielessä jo muutenkin marginaaliin sijoittuva leffa vaikkapa porilaiseen tai lappeenrantalaiseen yleisöön. Jos ei mene, tulee kynnysmaksun vuoksi suhteellisesti enemmän takkiin (mutta Finnkino on minimoinut oman riskinsä).
Tässä vielä joitain, melko satunnaisesti valittuja viime vuoden tärkeitä arthouse-katsojalukuja (kerätty vuodenvaihteessa) ja osuuksia. Finnkino ei luovuttanut jakelemiensa Scanboxin levittämien elokuvien (mm. The Square, Paterson) Helsinki-eriteltyjä lukuja.
Saamelaisveri, 16254 katsojaa, joista Helsingin osuus 41%
Tuntematon tyttö, 3079 katsojaa, joista Helsingin osuus 51%
Loving Vincent, 25 465 katsojaa, joista Helsingin osuus 61%
Neruda, 2646 katsojaa, joista Helsingin osuus 64%
Kasvot, kylät, 1741 katsojaa, joista Helsingin osuus 69%
The Handmaiden, 22 231 katsojaa, joista Helsingin osuus 72%
Aurinko sisälläni, 8763 katsojaa, joista Helsingin osuus 72%
Good Time, 2985 katsojaa, joista Helsingin osuus 77%
Havainto: silloinkin, kun tämäntyyppisen elokuvan tulos muualta Suomesta on suhteessa hyvä, on Helsingin osuus elokuvakatsojista edelleen hyvin lähellä puolta.
Kun genre on urbaani indie-rikoselokuva tai ihmissuhteita käsitellään viileänhumoristisella ranskalaisotteella, tai kun kyseessä on korealainen eroottinen trilleri, Helsinki täyttää siis jopa kolme neljäsosaa kysynnästä maassa, jonka asukkaista Helsingissä asuu vain yhdeksäsosa.
Helsinkiin tarvitaan lisää saleja. Katsojia on.
Se hyöty vuotaa sitten valtoimenaan Suomeen kaikkialle, missä laatuelokuvaa vain esitetään.