Oscar-ehdokkaat: edelleen mutseja, joilla sattui olemaan kamera

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Kirjoitin perjantaina blogiini Ilta-Sanomien tavasta käsitellä Oscar-ehdokkaaksi päässeitä elokuvan ammattilaisia perheenäiteinä, joilla vain kävi hyvä tsägä. Minusta se oli seksismiä ja ylenkatsomista.

Blogimerkintä sai sosiaalisessa mediassa vastakaikua, mutta myös kritiikkiä. Jotkut pitivät tekstiäni yliampuvana. Kyllähän siitä jutusta käy ilmi, että Pitääkö mun kaikki hoitaa? -lyhytelokuvan ohjaaja Selma Vilhunen ja kumppanit ovat ammattilaisia, rauhan ihmiset toppuuttelivat.

Ilmeisesti ei käy.

Eilen Ilta-Sanomissa julkaistiin Anna Perhon kolumni äitiyden arvosta. Perho sätti niitä, joiden mielestä äitiyden mainitseminen kannessa oli väärin.

”Jos rekkakuski tai putkimies tekisi Oscar-elokuvan yksityisen havaintonsa pohjalta, se olisi positiivinen sensaatio. (Koska piiloasenteidemme vuoksi emme voisi kuvitella, herranjumala, että joku putkari voi ajatella elokuvan.) Miksi siis juuri äitiydestä kertominen on tabu? Koska äitiys on nolostuttavaa puuhastelua josta pitää vaieta, kun saa jotain merkittävää aikaiseksi?”