Onko uusi To Rome with Love Woody Allenin uran huonoin elokuva?

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Miten tämä voi olla näin ikävystyttävä, ihmettelin lehdistönäytöksessä. Valkokankaalla pyöri Woody Allenin 45. pitkä elokuva To Rome with Love, joka tuli eilen elokuvateattereihin Suomessa.

Allen on amerikkalaisen elokuvan tunnetuimpia ja arvostetuimpia elossa olevia tekijöitä. Eikä terässä ole havaittu pahempia ruostumisen merkkejä. Edellinen Midnight in Paris oli mainio, jos ei ihan Manhattanin ja Stardust Memoriesin tasoa.

Roomaan sijoitettu To Rome with Love on kuollut elokuva. Siinä ei ole oikein mitään tolkkua, ei kiinnostavia henkilöitä. Se tuntuu hätäisesti kirjoitetulta. Kaikki kolme lomittain kerrottavaa tarinaa jäävät torsoiksi.

Huonossa tarinassa Jesse Eisenberg ja Greta Gerwig ovat nuoripari, jonka luo tulee tuttu miestennielijätyttö (Ellen Page). Huonommassa Allen itse ja Judy Davis ovat vanhemmat, joiden tytär on löytänyt Roomasta miehen. Allenin esittämä musiikkialalta eläkkeelle jäänyt rasittava suupaltti kuulee tulevan appiukon laulavan oopperaa suihkussa ja saa pakkomielteen tehdä tästä tähden. Huonoimmassa Robert Benigni esittää tavallista italialaismiestä, josta tulee ihmeellisellä tavalla yhtäkkiä julkkis. Hän ei tiedä itsekään miksi.

Ja nyt kun tarkistin, olihan tässä neljäskin tarina, jossa Penelope Cruz esittää hyväntuulista prostituoitua. Olin unohtanut sen reilussa viikossa, eli kai se on huonointa huonompi.

Tarinoissa ei ole panoksia. Ne loppuvat lässähtäen. Katsominen on piinaa. Halusin pitää Ellen Pagen kelmiroolista, muttei sekään kantanut. Liki kaksituntisen koettelmuksen paras hetki oli se, kun kävin muka miestenhuoneessa, siis teatterisalin ulkopuolella venyttelemässä ja lukemassa kännykästä meilit.

Kaikilla on lupa epäonnistua. Mutta miksi Allen kompastio näin pahasti?

Kahdeksan vuotta sitten Allen teki Match Pointin Lontoossa, ja siitä alkoi perinewyorkilaisen auteurin uran yllättävä uusi vaihe. Vicky Christina Barcelona ja Midnight in Paris kertoivat jo nimellään, minne tarinat sijoittuivat. Keskeinen syy eurooppalaistumiseen oli yksinkertainen: Yhdysvalloissa Allenin elokuvat eivät oikein vetäneet, joten rahoitusta etsittiin sieltä, missä yleisö on.

Kaupunkien matkailuvirastoilla ei taatusti ollut vastaansanottavaa.

Rooma-elokuva on tien ankea pää. Barcelonassa Alleniin sijoitti katalonialainen aluerahasto, Ranskassa fyrkkaa oli varmasti tarjolla yllin kyllin – jotkut Allenin elokuvat ovat kuulemma saaneet pelkästään Pariisissa enemmän katsojia kuin koko Yhdysvalloissa. Mutta nyt rahoittajana on Silvio Berlusconin mediakonserniin kuuluva Medusa.

Aiemmin Allen on tehnyt elokuvansa niin, että rahoittajat eivät saa käsikirjoitusta, ainoastaan alustavan listan näyttelijöistä. Kukaan muu ei vaikuta käsikirjoitukseen – tarinaan, tilanteisiin, dialogiin – kuin hän itse. Kuvauksissakin hän määrää yksin. Siksi Allen-elokuvat ovat tyliltään niin ilmeisellä tavalla toistensa kaltaisia.

Nyt kuviosta on selvästi poikettu. Ainakaan Allenin elokuvissa ei ole aiemmin nähty tällaista tuotesijoittelua: muun muassa panimo ja lentoyhtiö ovat esillä kuin mainoksessa konsanaan.

Ehkä sisältöönkin on vaikutettu, ainakin näyttelijöihin: keskeisissä osissa on maan ulkopuolella tuntemattomia italialaisia sekä eteväksi tiedetty koomikko Benigni, josta Allen ei tosin saa mitään irti.

Allenia on houkuteltu kuvaamaan ainakin Müncheniin, Kööpenhaminaan ja Tukholmaan.

Mutta on hyvä, että Allenin seuraava elokuva on amerikkalainen. Sillä ei ole vielä nimeä. Kuvaukset ovat kuitenkin käynnissä, San Franciscossa.

Se on varmasti parempi kuin To Rome with Love.