Onko Sarah Palin kuunatsejakin natsimpi? Iron Sky hermostutti Yhdysvaltain laitaoikeistoa
Iron Sky ilmestyi Yhdysvalloissa Netflixiin. Laitaoikeisto tuli vihdoin tietoiseksi suomalaiselokuvan Sarah Palin -parodiasta. Moni ilmaisi ärtymyksensä Twitterissä. Syyttävää sormea osoitellaan kuitenkin lähinnä Netflixin suuntaan. ”Kutsuiko Netflix Sarah Palinia natsiksi”, otsikoi konservatiitivisivusto Examiner.
Examinerin juttua ja muitakin uutisjuttuja yhdistää yksi piirre: vaikka Iron Skyn Palin-hahmoa kuvaillaan karikatyyriksi, ei elokuvan yleistä laveaa koomisuutta painoteta – vaikka kerrottaisiin, että se kertoo Kuussa asuvista natseista.
Leffan pointtihan on se, että kovasti Palinia muistuttava Yhdysvaltain presidentti osoittautuu natsimmaksi kuin Kuusta palaavat, siellä vuodesta 1945 alkaen piileskelleet kansallissosialistit.
Republikaanimielinen uutissivusto Twitchy on koonnut Twitter-sanasotaa. Se alkoi, kun Netflix suositteli Iron Skyta Palin-aiheisena elokuvana Twitterissä. Sen sijaan Palin-myönteistä dokumenttia The Undefeated ei Netflix ole Twitterissä mainostanut, vaikka se kuuluu heidän Yhdysvaltojen valikoimaansa.
Säälittävää, otsikoi Twitchy eilen ensimmäisen juttunsa.
Illalla Twitchyssä kirjoitettiin jo Netflixin boikotoinnista.
Moni konservatiivi on Twitterissä ilmoittanut lakkauttaneensa Netflix-palvelun tilauksen:
”Cancelled my Netflix account. Don’t plan to return. Offensive, intolerant, jerks”, ”Just cancelled Netflix for their #SarahPalinFilms post. I don’t need to do business with progressives. EVER”, ja niin edelleen.
Asiakaspako on tuskin merkittävä. Lähinnä touhu vaikuttaa loukkaantumista harrastavien konservatiiviaktiivien yritykseltä haastaa edes jonkinlaista riitaa.
Iron Skylle taas on vaikea kuvitella oivallisempaa ilmaista mainoskampanjaa.
Ohjaaja Timo Vuorensola nauroi jo touhulle Twitterissä.
Taas uusi saavutus, konservatiivit paskantavat housuihinsa, Vuorensola kirjoitti.