Blogit

Elokuvakriitikko Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Onko poliittinen elokuvafestivaali aina radikaali?

Blogit Kuvien takaa 13.11.2009 06:01
Kalle Kinnunen
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Helsingissä on käynnissä elokuvatapahtuma nimeltään Lens Politica, ”yhteiskunnallisen elokuvan ja taiteen festivaali”.

Tapahtuman kotisivuilla kerrotaan, että ”festivaaleilla pureudutaan jälleen maailmanpolitiikan kipeimpiin kohtiin.”

Toisin sanoen ohjelmisto koostuu teoksista, joita voisi luonnehtia sangen vasemmistolaisiksi.

American Radical on muotokuva Norman Finkelsteinista, amerikanjuutalaisesta toisinajattelijasta, joka kritisoi rajusti Israelia. Sinne hänellä on porttikieltokin. Kiisteltyä kirjailijaa on pidetty fanaatikkona. (En ole vielä nähnyt elokuvaa.)

Samaa teemaa – antisemitismin kummituksen käyttöä propagandakeinona Israelissa – käsittelee myös laadukas Defamation, joka on nähty jo Ylellä Dokumenttiprojektissa nimellä Salainen sota. (Miksei Lens Politica käytä rinnakkaisena dokumentin suomenkielistä nimeä, kun sellainen kerran on?)

The Shock Doctrine on Michael Winterbottomin ja Matt Whitecrossin dokumenttielokuva, joka kuvittaa Naomi Kleinin Tuhokapitalismin nousu -kirjaa. Berliinin festareilla näkemäni dokkari on paljon Kleinin kirjaa ärhäkämpi julistus.

Liikkeellä on juoruja, joiden mukaan Klein olisi halunnut nimensä pois elokuvasta. Näin ei kuitenkaan ole, Klein oikaisee kotisivullaan. Lens Politican järjestäjätkin ovat menneet vipuun – tai uskovat, että väite Kleininkin suututtaneesta superradikaalista asenteesta vetää hyvin katsojia?

Nicaraguan banaaniviljelmien epäkohtia esittelevä Bananas-dokumentti puolestaan on saanut Dolen nostamaan oikeusjutun ohjaajaa vastaan. Dokkari on kiinnostava ja haluan itsekin vielä nähdä sen, mutta taidan odottaa, että se esitetään Dokumenttiprojektissa Ylellä joskus ensi vuonna.

Muiden dokkarien aiheina ovat muun muassa Italian Punaiset prikaatit ja baskiterroristit. Siis raflaavin extreme-politiikka.

Jottei homman nimi jää kenellekään epäselväksi, Apology of a Hit Man -dokumentin kuvaillaan festivaalin omassa tekstissä kiteyttävän ”viisi vuosikymmentä Yhdysvaltojen historiaa: maan kasvun taloudelliseksi maailmanvaltiaaksi ja kuinkas muutenkaan kuin pienempien ja heikompien kustannuksella. — Yksi maapallon miljoonista nylkyreistä on päättänyt parantaa tapansa ja lupaa käyttää loppuelämänsä puhumalla totuuksia siitä, mitä kaikkea yhdysvaltalaisen talousmahdin kasvattamisen eteen on tehty ja miten paljon verta vuodatettu.”

Suuryrityksiä kritisoivasta mediakujeilusta raportoiva The Yes Men Fix the World, joka tulee yhdellä kopiolla Helsingissä myös normaaliin leffateatterilevitykseen tänään, tuntuu lukeutuvan Lens Politican kattauksen tasapainoisimpaan kärkeen. Siinäkin pannaan toki isoa bisnestä halvalla, mutta sentään hauskasti ja oivaltavasti.

Kaikki tapahtuman elokuvat ovat dokumentteja. Kirjoitin tänään ilmestyneeseen Suomen Kuvalehteen jutun siitä, kuinka (etenkin suosituimmista) dokumenttielokuvista on tullut pamfletteja.

Nylkyreitä, punaisia prikaateja, lautasellisia Nicaraguan verta. Lens Politica herättää kysymyksen, onko poliittisen elokuvan tapahtuman pakko olla aina rehvakkaan iradikaalia punalippupaasaamista?