Onko Golden Globesilla tulevaisuutta? Tärkeä amerikkalaismedia sanoo ei
Golden Globesien kohtalosta on tullut Hollywood-puheenaihe. Yllättävää se ei ole. Samaa keskustelua on käyty vuosien ajan.
Golden Globesit, joskus Kultaiset maapallot, ovat Oscarien ja Emmyjen pikkuserkku, tai jotain sinne päin. Keskustelu ei enää koske ainoastaan asemaa ja legitimaatiota.
Siitä on vasta kuukausia, kun norjalaistoimittaja Kersti Flaa vei Golden Globesit jakavan HFPA-yhdistyksen oikeuteen syyttäen sitä kartelliksi. Noin 90-jäseninen, periaatteessa kansainvälisistä viihdetoimittajista koostuva HFPA voitti. Flaa aikoo jatkaa kamppailuaan.
Alkuvuodesta yhdistyksen käytännöistä ja kulisseista on noussut esiin taas seikkoja, jotka eivät näytä hyvältä.
Mitä ehdokkuuksiin ja palkintoihin tulee, tänä vuonna taas nähtiin, että Golden Globes -ehdokkuuksista voi usein päätellä enemmän sitä, miten taitavasti teoksia on lobattu kuin sitä, mikä on laatu. Netflixin Emily in Paris -sarjan ehdokkuudet – ”paras musikaali- tai komediasarja”! – ovat suorastaan herkullinen esimerkki. Sarja on suosittu, mutta muuten arvostetuksi sitä ei voi sanoa. Ehdokkuuksien tultua julki viihdealan mediat kertoivat, että yli 30 HFPA:n jäsentä oli viety Yhdysvalloista Pariisiin sarjan kuvauksiin reissuun, joka kuvailtuna muistuttaa enemmän luksuslomaa kuin työkeikkaa.
Maailma on jaettu HFPA:n jäsenten kesken etupiireihin. Kustakin maasta on korkeintaan muutama toimittaja. Useimmilla toimittajilla on yksinoikeus tiettyyn maahan. Muun muassa tästä oli kyse Flaan kanteessa.
New York Timesin ja Los Angeles Timesin täsmällisissä jutuissa on kuvailtu, miten HFPA:sta on tullut rikas. NYT:in jutun otsikko on paljonpuhuva: Golden Globesin suurin voittaja on palkinnot jakava yhdistys. Los Angeles Timesin jutussa pr-ammattilaiset kertovat, kuinka kaupankäynti Golden Globe -ehdokkuuksista on paitsi vitsi, myös asia, josta todella puhutaan.
Golden Globesien televisiointioikeuksista kertyvistä kymmenistä miljoonista muutama prosentti annetaan apurahoina, mikä on totta kai hienoa ja tarpeellista. Loput jäävät yhdistyksen kassaan. Sen luottamustehtävistä maksetaan niihin nimetyille jäsenille liksoja, jotka helposti vastaavat suomalaisen kulttuuritoimittajan palkkaa. Monilla jäsenillä on samanaikaisesti useita luottamustehtäviä. Yhdistyksen jäsenten pitäisi kuitenkin – yhdistyksen uskottavuuden vuoksi – olla kansainvälisiä viihdetoimittajia, siis alansa asiantuntijoita. Onko niin, että yhdistys onkin heidän tosiasiallinen työnantajansa? Yhdysvalloissa asiaan liittyy myös juridinen seikka: HFPA ei maksa veroja, koska se on, eh, yleishyödyllinen yhdistys.
Golden Globeseja ei tietenkään tarvitse ottaa vakavasti. Brändi ei ole oman alan arvostus, kuten Oscareissa, joista äänestävät AMPAS-järjestön noin 10 000 jäsentä. Golden Globesin brändi on glamour ja televisiolähetyksen vuoksi Golden Globes on kultamunia muniva kana.
Kanasta otetaan kaikki irti.
Kanaa ei kuitenkaan ole ilman tähtiä.
Hollywoodin ehkä tärkeimmäksi mediaksi nousseen Deadlinen kärkevässä kolumnissa kysytään, miksi Golden Globeseja edes pitäisi yrittää korjata. Joe Utici kirjoittaa, että HFPA:n toimintatavat kantavat stigmaa, jonka vuoksi merkittävät mediat eivät käytä HFPA:n jäsentoimittajien juttuja.
Uticin tylyimmät toteamukset liittyvät siihen, että oli journalistiikan taso mikä tahansa, kyseessä on aivan poikkeuksellisista etuoikeuksista nauttiva ryhmä. Hollywood-studiot ja muut huomiota kaipaavat tahot järjestävät HFPA:n jäsenille erityisiä haastattelutapahtumia ja jos jonkinlaisia kestitsemistilaisuuksia
Samaan aikaan HFPA:n jäsenten joukossa ei esimerkiksi ole yhtään mustaihoista henkilöä.
Seksuaalista häirintää vastustava ja tasa-arvon edistämisen puolesta kamppaileva Time’s Up -liikekin on ottanut kantaa asiaan. Silloin NBC-kanavankin piti jo reagoida.
Minkäs sille voi. Kaikki tämä näyttää huonolta. Läpinäkyvyyden puute näyttää kovin, kovin huonolta, ja gaalan pitäisi näyttää ja tuntua kivalta.
Toistaiseksi Golden Globesit porskuttavat, koska tähdet tulevat hauskaan gaalaan, josta saa varmasti ja ainoastaan positiivista näkyvyyttä. Utici kysyy, mitä tapahtuu, kun lähetyksen suosio laskee. Takana on koronavuosi, mikä osittain selittää viimeisimmän Golden Globesin rajun katsojamäärälaskun.
Uticin kolumni voi olla merkityksetön kiistakirjoitus niin pitkään, kun NBC aina leppyy, gaalan järjestäminen jatkuu, mainoksia myydään kymmenillä miljoonilla dollareilla ja palkintoja jaetaan mukavissa merkeissä. Entä jos kanavat ja tähdet löytävät jotain parempaa? Sen jälkeen kirjoitus selittää kaiken.