Olli Immonen vastaa kulttuurin tukemisen kysymyksiin, osa 3: elokuvatuotantojen kansainvälisyyskehitys on pysäytettävä

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Perussuomalaisten Olli Immosen mukaan kansainvälisyys on suomalaisen kulttuurin säilymisen kannalta painajainen. Hän vaatii suomalaiselta elokuvalta kansallisylpeyttä, muttei osaa nimetä ulkomaisia elokuvia, joissa sitä vaadittavassa määrin ilmenee.

Tämä on kolmas blogimerkintä, joka perustuu perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immosen kanssa käymääni sähköpostikeskusteluun elokuvapolitiikasta.

Edellisessä blogimerkinnässäni Immonen kertoo, että kelvollisia aihepiirejä löytyy vain historiasta.

Kansainvälisyys on kuitenkin yhtä paha juttu kuin nykyaika.

”Julkiset varat olisi kulttuuripolitiikan alalla syytä sijoittaa harkiten, koska kansainvälisyys nakertaa huolestuttavalla tavalla kulttuuriperimäämme”, Immonen kirjoittaa.

”Kansallista identiteettiä vahvistava elokuvataide ei tarkoita vain kansallista heroismia kuvaavia teoksia, vaan elokuvia, jotka vahvistavat suomalaisuuden henkeä, viestivät ihanteita sekä kuvaavat ainutlaatuista suomalaista sielunmaisemaa. Valitettavasti useissa uusissa kotimaisissa elokuvissa pyritään apinoimaan globaalin massapopulaarikulttuurin määrittelemiä teemoja.”

Mitä tämmöiset elokuvat ovat? Immonen ei vastannut kysymykseeni.

Suomalainen elokuva on tänä päivänä kansainvälisempää kuin koskaan. Yhä useampi elokuva on jollain osuudella yhteistuotanto – yleensä kyse on jälkituotannon osa-alueen teettämisestä toisessa Euroopan maassa. Välillä kuvataan ulkomailla. Aki Kaurismäki kuvasi Le Havren Ranskassa ja ranskaksi.

Iron Sky tehtiin Saksassa ja Australiassa muun muassa siksi, ettei Suomessa ei ole useimmista länsimaista poiketen alueellisia tukirahastoja ja verohelpotuksia, jotka houkuttelevat tuotantoja maahan. Elokuva oli myös ennen kaikkea globaali tuotanto – suunnattu tieteiselokuvien ystäville kaikkialla maailmassa.

Kumpikin elokuva on menestynyt erinomaisesti ja tuottanut rahaa ennen kaikkea Suomen ulkopuolella. Kaurismäen suomalaisuus on äärimmäisen keskeinen osa hänen julkisuuskuvaansa – ainutlaatuista suomalaista sielunmaisemaa jos mikä! – ja Iron Skyn keskeisten tekijöiden suomalaisuus on tuotu esiin.

Le Havre ja Iron sky eivät edusta suomalaista kulttuuria näyttelijävalintojen, kuvauspaikkojen sekä käsikirjoitustensa perusteella. Tämänkaltaisten produktioiden olisikin hankittava rahoituksensa yksityisiltä markkinoilta. Näihin kahteen elokuvaan yhteensä sijoitetut 1,6 miljoonaa euroa Veikkauksen varoja olisi voitu käyttää suomalaisuutta käsittelevien elokuvien valmistamisen tukemiseen”, Immonen ilmoittaa.

(Iron Skyn budjetista Elokuvasäätiön tukea on kymmenisen prosenttia, ja Le Havren budjetista noin 20 prosenttia.)

”Julkisin varoin rahoitetun elokuvatuotannon tarkoituksena tulisi olla kansallisen yhteenkuuluvuuden kokemusten mahdollistaminen ja kansansivistyksellisten näkökohtien korostaminen. Mikäli nämä elokuvat menestyisivät myös rajojemme ulkopuolella, olisi se ainoastaan positiivinen asia.

Immonen on kuitenkin valmis hyväksymään sellaiset suomalaiset elokuvat, jotka on tehty väärin motiivein, mutta ilman julkista tukea.

”Yksityissektorirahoitteisten elokuvien soisi menestyvän myös kansainvälisesti.”

Kysyin Immoselta, mitä esimerkkejä hänellä on antaa sellaisista ulkomaalaisista elokuvista, jotka täyttävät perussuomalaisten raamit. Siis mistä tahansa elokuvista, jotka tukevat omassa valmistusmaassaan kansallisen yhteenkuuluvisuuden kokemusta ja sivistävät kansaa.

Immosen vastaus on yhden virkkeen pituinen.

”Vaikka olen elokuvien suurkuluttaja, en osaa ottaa kantaa ulkomaisiin elokuviin, jotka korostavat kansallisylpeyttä.”

Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @kallekinnunen