Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Olivier Assayas ja Jotain ilmassa: katkeransuloisesti ranskalaisesta elokuvakritiikistä ja cinefiliasta

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 11.7.2013 09:56

Viime perjantaina elokuvateattereihin tullut Jotain ilmassa on Olivier Assayasin erinomainen muistelo 1970-luvun alkuvuosista Pariisissa. Kovasti nuoren Assayasin kaltainen 17-vuotias taitelijanalku on mukana vasemmistolaisaktiivien toiminnassa, mutta valitsee radikaalipolitiikan sijaan esteetiikan. Ennen kaikkea elokuva on aidon tuntuinen kuvaus nuoruuden epävarmuudesta, rakkaudesta, toveruudesta ja riidoista. Samaan tapaan ailahtelevaa on – iästään huolimatta – ranskalainen elokuvakritiikin kulttuuri, josta ei puutu aggressioita ja umpimielisyyttä.

Kirjoitin Suomen Kuvalehteen Assayas-haastattelujutun, ja se ilmestyy huomisen lehdessä.

Elokuvakriitikkona uransa aloittanut Assayas on loistava haastateltava, ja jututettuani häntä ensin Venetsian elokuvajuhlilla maailmanensi-illan yhteydessä pääsin vielä Pariisissa ohjaajan harvinaisen pitkään lehdistötilaisuuteen.

Siellä hän puhui monien asioiden lomassa ranskalaisten cinefiilien suhtautumisesta uuteen elokuvaan. Koska Assayas on nykyään kotimaassaan suosittu ohjaaja, jonka elokuvat leviävät myös monisaliteattereihin, johtava vakava elokuvalehti Cahiers du cinema pitää häntä epäilyttävänä. Jotain ilmassa haukuttiin lehdessä. (Esimerkiksi Yhdysvalloissa kriitikot niin kaupallisessa Varietyssa kuin puoliakateemisessa Film Commentissa ovat nostaneet sitä jo tämän vuoden ensi-iltojen kärkeen.)

Cahiers du cinema on klassikko, joka edustaa nykyään vakavinta cinefiliaa. Cinefilian pitäisi tarkoittaa elokuvanrakastamista. Mutta siitä on tullut kiukkuinen akateeminen tai ideologinen koulukunta.

”Tulen ranskalaisen cinefilian piiristä, mutta ne siteet ovat hiljalleen katkenneet. Se on yksinäinen maailma”, Assayas kuvaili.

”Ranskalaisesta cinefiliasta on tullut akateemista ja täysin ajassa jähmettynyttä. Se perustuu yhä 1960-luvun ajatusmaailmaan.”

Ongelma on se, että elokuvan historian ei haluta ymmärtää kehittyneen 1960-luvun jälkeen.

”Cinefiilit ovat kyvyttömiä analysoimaan mitään, mitä sen jälkeen on tapahtunut elokuvassa tai maailmassa.”

Miksi?

”Vielä 1970-luvun alkuun asti elokuvan teoriaa olivat kehittämässä myös elokuvantekijät, joiden pyrkimys oli ymmärtää elämää. (Cahiers du cinemassa) haluttiin purkaa elokuvaa sekä muuttuvaa todellisuutta sanoiksi.”

”Myöhemmin analyysi jäi tutkijoille ja cinefiileille. He yrittävät ymmärtää ainoastaan elokuvaa. Nyt tyypit, jotka eivät ole koskaan käyneet yhdenkään elokuvan kuvauksissa, opettavat kouluissa elokuvan historiaa ja teoriaa.”

Käytäntö ja teoria ovat eronneet.

”Teoria on käytännön kieli. Jos teorian erottaa käytännöstä, sille on toinen nimi: ideologia.”

Assayasia ei siksi harmita, että tämän ajan ranskalaiset cinefiilit eivät häntä arvosta.

”Ehkä pitäisin elokuviani huonoina, jos olisin nyt tuon koulukunnan jäsen ja nuori. Jaan yhä samoja arvoja Cahiers du cineman tekijöiden kanssa. Mutta suunta, johon he kulkevat, on kaukana niistä näkemyksistä, joihin uskoin, kun itse kirjoitin lehteen 1980-luvulla.”

Vaikka suomalaisen elokuvakritiikin taso ei ole aina huikea, vasten näitä ideologisia jääräkuvioita tuntuu meikäläinen jalat maassa -meininki sentään varsin järkevältä.

Lue myös: Terroristi mediatähtenä – suurelokuva Carlos kertoo 20 vuotta maailmanpolitiikkaa (Assayasin haastattelu edellisen elokuvansa aikaan)

Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @kallekinnunen

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Arvaan, että Assayas käyttää ”akateeminen”-termiä muussa merkityksessä kuin ”tieteellinen” tai ”ylipistollinen”. Arvatenkin termi viittaa ”pölyisyyteen” tai ”jämähtäneisyyteen” tai ”nykyajasta vieraantuneisuuteen”.

Tuossa on Terolle lisää lainausmerkkejä jos omat loppuvat kesken: ””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””””

Näitä luetaan juuri nyt