Netflixin ensimmäinen elokuvamestariteos? Annihilation kerää kehuja

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomenkin Netflixiin saapuu kahden viikon kuluttua elokuva, joka sai vasta nyt ensi-iltansa Yhdysvaltojen elokuvateattereissa.

Alex Garlandin ohjaama tieteiselokuva Annihilation on saanut Yhdysvalloissa huikeat kehut: sitä on sanottu älykkäimmäksi ja pelottavimmaksi amerikkalaiseksi scifiksi vuosiin. Elokuvaksi, jota ei olisi odottanut Hollywoodista.

Vertauksia on tehty myös Tarkovskin Stalkeriin. Erityistä on myös päähenkilöiden sukupuoli.

Paramount-studion tuottama elokuva ei ole taloudellisesti kuitenkaan osoittautumassa hitiksi Pohjois-Amerikassa. Tulokset ovat pettymyksiä.

Paramount on tuottanut taannoin myös hyvin omalaatuisen mother!:in, jota sitäkin oli vaikea uskoa Hollywood-studion elokuvaksi. Myös siitä tuli tappiota (eikä lopulta edes Oscar-nostetta). Myös Martin Scorsesen haastava Silence toi tappioita Paramountille. Ja siitä tullaan Netflixiin.

Alun perin Annihilationin oli määrä tulla muutaman viikon päästä Suomenkin valkokankaille.

Lukuunottamatta Yhdysvaltoja, Kanadaa ja Kiinaa Paramount kuitenkin myi Annihilationin oikeudet taannoin Netflixille. Jo koenäytösten yleisö oli pitänyt elokuvaa vaikeana ja Garland oli tuottajiensa tuella kieltäytynyt muuttamasta sitä. Paramountilla nähtiin, että elokuva ei tule tuottamaan teattereissa tarpeeksi ja Netflix teki hyvän tarjouksen. Blogasin ilmiöstä viime viikolla: Netflix muuttaa roskankin kullaksi (melkein).

Netflixin omia, yksinoikeudella hankkimia tai rahoittamia elokuvia on aiemmin leimannut vaisuus. Toki joukossa on hyvääkin, mutta eniten huomiota ovat saaneet surkea Bright ja tuo Paramountilta ostettu heikko The Cloverfield Paradox.

Vaikka Annihilationin ensiarvioissa olisi ylihypetystä, on se selvästi upea sulka Netflixin hattuun. En malta odottaa että pääsen näkemään sen. Harmi vain, että suurimmassa osassa maailmaa sitä ei tule olemaan mahdollista nähdä valkokankaalla ollenkaan.

Jälkimmäinen asia kieltämättä kismittää, mutta Netflixin vika se ei ole.