Napapiirin sankarit, Rare Exports ja huumorin globaali haaste

Suomessa osataan nyt tehdä kansainvälisesti kelpaavia komedioita, ja se ei ole naurun asia.

Napapiirin sankarit lähti meillä lentoon: se on saanut noin 125 000 reilussa viikossa ja menestys sen kun jatkuu, sillä hyvä sana leviää. Vaikea kuvitella, että kukaan pettyisi tähän elokuvaan.

Hurjempaa on, että se ostettiin ranskalaiseen elokuvateatterilevitykseen. Ei se yllätä, jos on elokuvan nähnyt, mutta harvinaista tällainen on.

Komedia – etenkään tällainen pitkälti dialogiin ja sen sävyihin perustuva – ei nimittäin ”matkusta” hyvin, elokuvapiireissä tiedetään. Vai kuinka usein meillä nähdään ei-englanninkielisiä komedioita teatterilevityksessä? Muutama vuodessa, jos sitäkään.

Huumori on usein hyvin kulttuurisidonnaista, ja vaikka anglosaksisen maailman koomikot meillä tunnetaan, ei uusista ranskalaista koomikoista montaakaan, saati saksalaisista tai ruotsalaisista. Eikä se sähäkämpi, verbaalinen brittihuumorikaan päädy Suomen valkokankaille turhan tiheään – Mr. Beanin seikkailut taas toki ovat hittejä.

Elokuvateatterilevityksen saamiseen ei pelkkä kotimaanmenestys (saati Lappi-eksotiikka) riitä. Esimerkiksi Ranskan viime vuosien ylivoimaisesti katsotuin elokuva Welcome to the Sticks ei ole kiinnostanut suomalaisia levittäjiä.

Napapiirin sankarit on kyllä hemmetin onnistunut. Se on sellainen elokuva, jonka vuoksi elokuvateattereihin mennään viihtymään: hauska, koskettava, fiksukin, tavoilla joka ylittää kansallisen kulttuurin rajat. Tuskin tuo Ranskaan poimiminen jää ainoaksi ulkomaiseksi levityskuvioksi.

Toinen elokuva, johon kohdistuu odotuksia, on tietysti Rare Exports. Katsoin sen nyt toistamiseen Lontoon elokuvajuhlilla. Yleisö oli lauantaiyön näytöksessä innoissaan – siitäkin huolimatta, että esimerkiksi Suomen Rakkautta & Anarkiaa -näytöksessä katsojia eniten ja jatkuvasti naurattaneet repliikit eivät olleet kääntyneet onnistuneeksi englanninkieliseksi teksitykseksi: nimenomaan tästä brittiversiosta tuhmat sanat on jätetty kokonaan pois.

Siksi elokuvan aikana huomasi, että muutamassa Vue Leicester Square-teatterin viitossalin kolkassa oli suomalaisia – he nauroivat, kun Jorma Tommila ja kumppanit kiroilivat luovasti.

Tästä huolimatta Rare sai briteiltä kunnon aplodit, kun lopputeksitit yhden aikaan yöllä pyörivät. Toimii.