Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Napapiirin sankarit, Rare Exports ja huumorin globaali haaste

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 25.10.2010 13:31

Suomessa osataan nyt tehdä kansainvälisesti kelpaavia komedioita, ja se ei ole naurun asia.

Napapiirin sankarit lähti meillä lentoon: se on saanut noin 125 000 reilussa viikossa ja menestys sen kun jatkuu, sillä hyvä sana leviää. Vaikea kuvitella, että kukaan pettyisi tähän elokuvaan.

Hurjempaa on, että se ostettiin ranskalaiseen elokuvateatterilevitykseen. Ei se yllätä, jos on elokuvan nähnyt, mutta harvinaista tällainen on.

Komedia – etenkään tällainen pitkälti dialogiin ja sen sävyihin perustuva – ei nimittäin ”matkusta” hyvin, elokuvapiireissä tiedetään. Vai kuinka usein meillä nähdään ei-englanninkielisiä komedioita teatterilevityksessä? Muutama vuodessa, jos sitäkään.

Huumori on usein hyvin kulttuurisidonnaista, ja vaikka anglosaksisen maailman koomikot meillä tunnetaan, ei uusista ranskalaista koomikoista montaakaan, saati saksalaisista tai ruotsalaisista. Eikä se sähäkämpi, verbaalinen brittihuumorikaan päädy Suomen valkokankaille turhan tiheään – Mr. Beanin seikkailut taas toki ovat hittejä.

Elokuvateatterilevityksen saamiseen ei pelkkä kotimaanmenestys (saati Lappi-eksotiikka) riitä. Esimerkiksi Ranskan viime vuosien ylivoimaisesti katsotuin elokuva Welcome to the Sticks ei ole kiinnostanut suomalaisia levittäjiä.

Napapiirin sankarit on kyllä hemmetin onnistunut. Se on sellainen elokuva, jonka vuoksi elokuvateattereihin mennään viihtymään: hauska, koskettava, fiksukin, tavoilla joka ylittää kansallisen kulttuurin rajat. Tuskin tuo Ranskaan poimiminen jää ainoaksi ulkomaiseksi levityskuvioksi.

Toinen elokuva, johon kohdistuu odotuksia, on tietysti Rare Exports. Katsoin sen nyt toistamiseen Lontoon elokuvajuhlilla. Yleisö oli lauantaiyön näytöksessä innoissaan – siitäkin huolimatta, että esimerkiksi Suomen Rakkautta & Anarkiaa -näytöksessä katsojia eniten ja jatkuvasti naurattaneet repliikit eivät olleet kääntyneet onnistuneeksi englanninkieliseksi teksitykseksi: nimenomaan tästä brittiversiosta tuhmat sanat on jätetty kokonaan pois.

Siksi elokuvan aikana huomasi, että muutamassa Vue Leicester Square-teatterin viitossalin kolkassa oli suomalaisia – he nauroivat, kun Jorma Tommila ja kumppanit kiroilivat luovasti.

Tästä huolimatta Rare sai briteiltä kunnon aplodit, kun lopputeksitit yhden aikaan yöllä pyörivät. Toimii.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Harmi, etten voi yhtyä riemuun. Dome on tehnyt parempia. Debyytti Tyttö sinä jne. oli raikkaampi, oivaltavampi. Tässä naishahmo on koriste-Justiina. Hauskoja yksityiskohtia riittää, mutta Pääkkönen on väärä valinta. Ei se h-kirjaimen sijoittelu ole tärkeintä. Hyvä tietysti, että suomalainen vetää, mutta kuten Prinsessan kohdalla, aihe ja ihmiset ovat periaatteessa kiinnostavampia kuin toteutus. Karukosken välityö, kiva, kun menestyy meillä ja jos menestyy muualla.

Samaa mieltä Tasapaksun kanssa. Napapiirin sankarit tökkii kun päätöstä siitä tehdäänkö farssia vai draamaa ei oikein osata missään vaiheessa tehdä. Loppua kohden virta on jo auttamatta lopussa ja Rovaniemen risteyskohtauksissa katsoja vilkuilee lähinnä kelloa. Tolan hyvä roolityö menee keskinkertaisessa käsikirjoituksessa hukkaan.

Dome Karukoskelta on lupa odottaa täysosumaa, mutta tämä ei vielä ollut se.

Samaa mieltä Kinnusen kanssa. Mielenkiintoista nähdä tuleeko Suomesta komedian luvattu maa. Se voisi olla elokuvamme vientivaltti.

Napapiirin sankarit oli mielestäni loistava ja mahdollisesti Karukosken paras elokuva. En nähnyt sitä lainkaan farssina vaan enemmänkin tragikomediana. Karukoski itse sanoi radiohaastattelussa, että halusi kokeilla komedian eri tyylilajeja ja siten luoda jotain omaperäistä. Ehkä se omaperäisyys on viehättänyt Ranskan levitysyhtiötä? Miksi elokuvan pitäisi päättää, että onko se farssi vai draama? Karukoski itse asiassa vertasi elokuvansa tyylilajia Chapliniin, joka taiteilee todellisten tunteiden ja komedian välissä. Se oli mahdollisesti vain kuvainnollista markkinointipuhetta, mutta näen tuonkin etäisen yhtäläisyyden. Napapiirin sankarit oli joka tapauksessa paras kotimainen komedia, mitä olen nähnyt Jarvan elokuvien jälkeen. Odotankin innolla Rare Exportsia.

tuote on päässyt hyllyille – nyt jännäämään käykö kauppa – maan rajojen ulkopuolella .

siis – sitten kun on kaysojaluvut lumieressa voidaan puhua menestyksistä .

mistä muuten näkee leffan tuotot kaikkialla maailmassa ?

Mainio vertailukohta Napapiirin sankareille on melkein yhtä lumisissa maisemissa kuvattu toinen autovaellus eli Cannes-voittaja Taulukauppiaat (ohj. Juho Kuosmanen J-P Siilin tarinasta). Siinä vain huumori kumpuaa luonnollisemmin hullunkurisen rakastettavista hahmoista. Taulukauppiaissa nautittavasti töksähtävä komiikka ja traaginen pohjavire ovat paremmassa tasapainossa. Lähes dokumentaarinen intiimiys kohtaa katsojan pakahduttavammin kuin Karukosken veijaritarinassa, eikä synny vaikutelmaa, että tässä tehdään pilaa yksinkertaisten kansanihmisten kustannuksella. Sen dialogi on myös kuivinta ja toteavinta ja iskevintä sitten Kaurismäen parhaan vireen – olematta kuitenkaan mikään jäljitelmä. Harmi, että Taulukauppiaat on tuotu teatteriin vain muutamilla paikkakunnilla ja telkkarienskari on vasta 2011!

Huomattavaa sekä Napapiirin sankareille että Taulukauppiaille on niiden festivaalimenestys. Taulukauppiaat tosiaan valloitti Cannesissa ja Napapiiri Toronton Elokuvajuhlilla. Rare Exports aloitti menestyksensä Locarnossa.

Kaikki A-sarjan festivaaleja ja kaikki elokuvat saaneet huimat arviot ulkomaisissa medioissa. Harvinaista herkkua suomalaiselle elokuvalle.

Kaarellaan: Taulukauppiaat sentään voitti merkittävän palkinnon Cannesin filmijuhlilla, Napapiirin sankarit ei voittanut Torontossa kuin kotimaisen median huomion.

Katsoja: En lähtisi vertaamaan kumpi elokuvista on parempi. Minusta niiden välillä ei tarvitse olla kilpailua ja ylipäätänsä niiden vertaaminen on varmasti todella vaikeaa. Taulukauppiaita en valitettavasti ole päässyt vielä näkemään kun ei tule tänne meidän suuntaan teattereihin. Ikävä kyllä joudun katsomaan sen sitten televisiosta.

Googlasin, että kuka Torontossa voitti, niin ulkomainen elokuva ei voi voittaa siellä kuin yleisöpalkinnon, joka meni vielä jollekin englanninkieliselle elokuvalle. Olen hieman hämiiläni, koska kyse on World Cinema -sarjasta. Siellä on kyllä erikseen parhaan Kanadalaisen elokuvan palkinto jaossa.

Napapiirin sankarit sai myös ulkomaisen median huomion. Pari nopeaa googlailua:

http://www.huffingtonpost.com/michael-giltz/toronto-film-fest-day-6-h_b_717293.html
http://communities.canada.com/dose/blogs/tiff/archive/2010/09/11/tiff-review-lapland-odyssey.aspx

Ja ohessa hieman Rare Exportsin hehkutusta ulkomailta:

http://www.rottentomatoes.com/m/rare_exports
http://www.variety.com/review/VE1117943330.html?categoryId=31&cs=1

Kyllä minusta Kinnusen kirjoituksessa on siis oikea aihe ja meillä on suomalaisina aihetta pieneen ylpeilyyn komedioistamme.

JP kuin JP… Miksi taitilijoille pitää olla noin hankalat etunimet…

Taulukauppiaat on tietenkin kirjoittanut (ja kuvannut) JP Passi, eikä muuten mukava JP Siili…

Well, excUUUUUSE ME!

@Kaarellaan. Torontossa pääkilpasarja on Kanadalaisen elokuvan sarja. Meidän elokuvalla oli tosiaan mahdollisuus voittaa vain yleisöpalkinto. Mutta sarjassa missä olimme on myös englannin kielisiä elokuvia. Sarjassa on lähinnä vakiintuneiden tekijöiden parhaimmistoa. Muakin kutsuttiin jossain arvostelussa veteran filmmakeriksi, mikä tuntui 33-vuotiaana hieman hassulta. Fipresci palkitsee myös uusien tekijöitöiden sarjassa.

Napapiirin paras palkinto oli erinomaiset arvostelut. Varietya lukuunottamatta arviot olivat ylistäviä ja sitä kautta tulleen lisähuomion siivittämänä saimme tosiaan levitystä elokuvalle. Se on oikeastaan Toronton juttu elokuvien kannalta. Saada yleisöpalautetta ja myydä. Napiksen kannalta erittäin onnistunut reissu.

Taulukauppiaat on perhanan hyvä elokuva. Suosittelen katsomaan kun telkkarista tulee.

Taulukauppiaat on myös nähtävillä Kotimaisen elokuvan viikolla.

Näitä luetaan juuri nyt