Näin suomalaista elokuvantekijää kusetetaan: Timo Vuorensola avautui Iron Skyn brittilevittäjän metkuista

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Vaikka olisi varuillaan, elokuva-alan kulisseissa voi joudua vaikeuksiin. Puliveivareita riittää. Kun Iron Skyn näkyvyys maailmalla kasvoi, elokuvan brittioikeudet varhaisessa tekovaiheessa ostanut levitysyhtiö Revolver päätti teurastaa vasikan omin ehdoin. Tuloksena oli maailmanlaajuinen bisnesongelma, ”suunnattomat taloudelliset menetykset”, elokuvan ohjaaja Timo Vuorensola kertoo vihaisena blogissaan.

Vielä Cannesissa keskustellessamme Vuorensola oli varovainen sen suhteen, mitä sanoi Revolverista.

Tuolloin oli tiedossa, että genre-elokuviin erikoistunut ja omalaatuisista markkinointikampanjoistaan tunnettu Revolver halusi julkaista Iron Skyn heti dvd:llä ja blu-raylla, ilman teatterilevitystä. Yhden päivän teatterilesitykset olisivat vain dvd:n markkinointia. (Aiempi Revolverin idea oli maksimoida julkisuus pistämällä leffa ulos Adolf Hitlerin syntymäpäivänä, 20. huhtikuuta.)

Uudessa merkinnässään Star Wreck -blogissa Vuorensola kertoo, mistä oli keväällä kyse ja mitä seurasi.

Useimmat ei-Hollywood-elokuvat on perinteisesti myyty alue eli yleensä maa kerrallaan. Kullakin levittäjällä on oma reviirinsä. Internet on muuttanut asian täysin, rajoista vielä vähemmän piittaamaton piratismi edellä.

Nykyään useimpien elokuvien varsinaiset tuotot taas tehdään dvd- ja blu-ray-myynneillä.

Iron Sky tuli Suomessa ja Saksassa ensi-iltaan huhtikuun alussa. Revolver oli vasta samoihin aikoihin paljastanut haluavansa rahastaa avaruusnatseilla heti pistämällä leffan välittömästi kotitallennemyyntiin. Tästä huolestuneena Iron Skyn tuotantoyhtiö yritti jopa ostaa brittioikeudet takaisin Revolverilta.

Elokuva saapui Briteissä kauppoihin toukokuun lopussa ja tietenkin se oli silmänräpäyksessä piraattijakelussa. Se kohosi maailmanlaajuisesti neljänneksi ladatuimmaksi torrentiksi.

”Now, this wouldn’t be such an issue – this is what happens to every film – but given that there was nobody else ready with DVD release at that point, the damage was financially humongous because of there decisions. Revolver knew this, but decided to go with the release anyhow. What I mean by saying that the industry is its’ own worst enemy is that one of the reasons the film debuted so high in most downloaded -list was that there was no legal option available in any other channel than UK for the release”, Vuorensola kirjoittaa.

Yhtäkkiä avaruusnatsit olivat siis saatavilla kaikkialla missä internet toimii – piraattina – mutta vasta harvoissa maissa virallisia ja laillisia teitä. Toki sen olisi voinut tilata brittiläisiltä postimyyntifirmoilta. (Silloinkin parhaan tilin olisi tehnyt Revolver.)

Kun leffalla on niin kova kansainvälinen nettihype kuin Iron Skylla, julkaisusuunnitelmat pitäisi keskittää. Keskittämisen vaikeus opittiin liian myöhään.

The only way the battle over piracy will be won is by distributors uniting and centralizing their release strategy, offering a legal option as widely as possible the same day as the film hits torrent sites, or at least around the same time.”

Ohjaaja myös kuvailee, että he (tuotantoyhtiö Blind Spot) menettivät satojen tuhansien minimum guarantee -tulot eli ennakko-ostosopimukset maihin ja territorioihin, joissa Iron Skyta ei oltu vielä julkaistu, kun Revolverin julkaisuista tehdyt erittäin hyvälaatuiset piraattiversiot levisivät. Revolverin sooloilun vuoksi kauppatavaran arvo laski siis merkittävästi.

Mitään rikollista Revolver ei tehnyt. On kuitenkin selvää, ettei se olisi poikennut ruodusta yhtä rajusti, mikäli tuotantoyhtiö olisi ollut suurempi. Suomalaiselle firmalle kukkoiltiin huoletta. Vastaavasti källin jälkeen lienee mahdotonta, että Vuorensolan ja Blind Spotin tulevia elokuvia päätyisi Iso-Britanniassa Revolverin levitykseen.

Ohjaajan kiukkuisen ulostulon syy on ironinen: pari päivää sitten Revolver palkittiin Briteissä Iron Skyn dvd-markkinointistrategiastaan.

Vuorensolan ja kumppanien suuttuminen tällaisesta asiasta voi kuulosta hieman yllättävältä. Hän on muun muassa kirjoittanut Ylen blogiinsa, kuinka Piratismi pelastaa elokuvan.

Raflaavan otsikon alla ohjaaja tosin käsitteli tismalleen samaa ongelmaa, alan liian hidasta murrosta: ”Piratismi pakottaa rakentamaan digitaalisen, toimivan levityskanavan, joka ei ole riippuvainen territorioista eikä kompastu saatavuuteen, laatuun tai käytettävyyteen”, Vuorensola pohti.

Mutta sitä kanavaa ei ole, ei vieläkään. Joka tapauksessa Revolver virtsasi toisten reviireille.

Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @kallekinnunen