Muukalaisen ohjaaja Jukka-Pekka Valkeapää kirjoittaa seuraavaa elokuvaansa

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Muukalainen on viime vuosien raikkaimpia kotimaisia debyyttejä ja taiteellisessa tinkimättömyydessään muutenkin erikoistapaus. Kiitosta se sai ulkomaita myöten, vaikka kaupallinen menestys jäi Suomessa vähäiseksi.

J-P Valkeapää on aito ja ahkera cinefiili. Tai eihän sitä ahkeruudeksi tarvitsisi kutsua, jos katsoo paljon elokuvia, mikäli rakastaa niitä. Mutta uuden etsiminen ja harvinaisuuksien metsästäminen maailmalta dvd- ja blu-ray-muodossa käy joskus työstä. Valkeapää keräilee Criterion Collectionia. Muukalaisen kanssa festivaaleille matkustaessaan ohjaaja haluaa nähdä elokuvia, ei vain istua kosteilla illallisilla.

Kävimme Helsingin keskustan China-ravintolassa – kaupungin ainoassa, josta saa kunnon dim sumeja – puhumassa mistäs muusta kuin elokuvista.

Paria päivää aiemmin J-P oli katsonut Up in the Airin, joka herätti tunteita, lähinnä negatiivisia.

”Miksei elokuva lopu siihen, kun Clooneyn hahmo saa tietää totuuden? Silloinhan se olisi ollut aika hyvä. Mutta kun se jatkuu, se hajoaa täysin.”

Up in the Airissa korostuu amerikkalaisen indie-tyyppisenkin elokuvan pikkusievyys ja riskittömyys. Erityinen inhokki tällä osastolla on Garden State.

”Koko elokuva on varmaan tehty, jotta ohjaaja-pääosanesittäjä pääsi suutelemaan Natalie Portmania.”

Jenkki-indiesektorilta keskustelimme myös Wes Andersonin elokuvista, etenkin uudesta Fantastic Mr. Foxista. J-P:n mielestä Andersonin parhaita ovat Rushmore ja Fox.

”Andersonin maailma on aina niin ehyt, vaikka elokuvat aina eivät ole. Steve Zissouta on vaikea pitää kovin tiiviinä kokonaisuutena, mutta onhan sekin tosi hauska.”

Viime aikojen eurooppalaiselokuvista J-P:n on hurmannut etenkin Michael Haneken Cannes-voittaja Valkoinen nauha.

”Se on niin runsas, useilla katsomiskerroilla löytää aina uutta. Kuvat ovat niin loppuun asti mietittyjä. Selvästi Haneken paras elokuva.”

Profeetastakin J-P piti, mutta ei varauksetta. Esimerkiksi peurakohtauksen merkitys herätti liikaa kysymyksiä, joihin ei kai ole tyhjentäviä vastauksia, ei minulla ainakaan.

Yksi J-P:n viime aikojen suosikeista oli ehkä vähän yllättäen televisiosarja. Mad Menissä viehättää – no, oikeastaan kaikki.

”Ajankuva on niin tarkoituksenmukainen ja koko ajan paljastetaan ovelasti juuri sopivan paljon. Pääsin juuri kolmannen kauden loppuun. Siinä ei tapahdu paljoa, vaan syvennetään hahmoja – kunnes viimeisessä jaksossa yhtäkkiä syöksytään eteenpäin ihan mielettömällä vauhdilla. Mad Men on kirjoitettu paremmin kuin mitkään viime aikojen amerikkalaiset elokuvat.”

Paitsi ehkä Kunniattomat paskiaiset, josta J-P oli todella innoissaan.

”Siinä on niin suvereenin elokuvantekijän ote. Tarantino on päässyt todella irrottelemaan. Eihän oikein mitään tuollaista ole noin kalliissa elokuvassa tehty aiemmin”, J-P kommentoi elokuvan rakennetta.

Tietysti myös Michael Mann on J-P:n suosikki. Hän oli saanut vihdoin käsiinsä Mannin toisen pitkän elokuvan, toiseen maailmansotaan sijoittuvan kauhujännärin The Keep (joka on aikanaan ollut Suomessa videolla nimellä Paholaisen pesä).

Elokuvasta on tullut harvinaisuus – siitä ei ole lainkaan dvd-julkaisuja. Mannin virallisesta omasta filmografiastakin se puuttuu.

”Eikä ihme, se on niin huono”, J-P arvioi.

Heat on J-P:n ja varmaan useimpien muidenkin Mann-suosikki. Public Enemiesistä hän oli pitänyt kohtuullisen paljon.

”Mutta siinä on kummallisia illuusion rikkovia hetkiä, kuten se ravintolakohtaus, jossa Dillingerin jengi juhlii. Siinä Depp ei selvästi ole yhdessä kuvassa roolissaan. Tiesikö hän, että tuolla hetkellä kuvataan? Ilmeisesti kameran on annettu käydä pitkään. Miksi Mann halusi käyttää tuota kuvaa?”

Entä mitä seuraavaksi?

Valkeapää on kesällä saanut uuden käsikirjoituksen ensimmäisen version valmiiksi. Kyklooppi sijoittuu vuosiin 1939-1940 ja 1952. Taustana ovat Helsingin olympialaiset, mutta teemana sodan vaikutus ihmisiin.

Elokuvan tuottaa Kinotar, ja siitä pitäisi tulla kansainvälinen yhteistuotanto.

J-P tuskaili, kuinka hankalaa on tiivistää elokuvan juonitiivistelmä, synopsis, 1300 merkkiin. Sellaista vaadittiin erääseen eteläeurooppalaiseen yhteistuotantotapahtumaan. Sellaisissa eri maiden tuottajat esittelevät projekteja toisilleen ja suuria päätöksiä tehdään ihan synopsistenkin pohjalta.

”Mutta niinhän se on, että jos sen saa onnistuneesti noin lyhyeksi tiivistettyä, sitten siinä on sitä jotain.”