Muodinluoja Valentino mainiossa dokumentissa
Viime vuosina on tehty monta seurantadokumenttia nimekkäistä muotisuunnittelijoista. Omat elokuvansa ovat saaneet ainakin Yves Saint Laurent, Marc Jacobs, Karl Lagerfeld, Viktor & Rolf ja Hedi Slimane.
Olen nähnyt nuo kolme ensinmainittua. Ne ovat aika pitkäveteisiä. Mutta muotijumalia kiinnostaa julkisuus – ja he kiinnostavat ihmisiä.

Oli jo aikakin, että muotimaailmasta tulisi hyvä dokkari. Amerikkalaisen Matt Tyrnauerin ohjaama Valentino – The Last Emperor oli yllätyksekseni erittäin kiinnostava loppuun asti ja paras Tallinnan festivaaleilla näkemäni dokumentti.
Valentino Garavani Milanon messuilla 18. tammikuuta 2006. (Kuva Luca Bruno / AP / Lehtikuva)
Vanity Fairin toimittaja Tyrnauer kurkistaa kulissien taa, kun 74-vuotias Valentino Garavanivalmistutuu malliston esittelyyn. Draamaa syntyy Valentino-merkin omistussuhteiden vaihtuessa. Ja nauhalle on saatu hämmästyttävän paljon tilanteita, joissa Valentinon käytös on tunteellista – tai joissa hän jopa hermostuu kameraan ihan tosissaan, kun työstressi iskee päälle.
Henkilökuvassa on särmää ja syvyyttä, toisin kuin esimerkiksi viimevuotisessa Lagerfeld Confidential -ihasteludokumentissa, joka oli usein jäykkä kuin Karlin botoxoitu naama.
Valentinon rinnalla ovat bisnes- ja elämänkumppani Giancarlo Giammetti sekä kuusi mopsia. Myönnetään, että ilman näitä joka paikkaan vipeltäviä koiria elokuva ei olisi ainakaan näin hauska ja viihdyttävä.
Tyrnauer hallitsee herkän ironian: kun kuvassa näkyy eräskin prinsessa, dokumentti esittelee hänet kuvaan ilmestyvällä tekstillä nimeltä – ja Valentinon muusaksi.
Dokumentti (kotisivut) on paitsi erinomainen muotimaailman kuvaus myös sympaattinen parisuhdetarina sekä harvinainen kurkistus äärimmäisen pröystäilevään luksuselämään, jollaista edes nykyajan kuninkaalliset tuskin kykenevät tai haluavat pitää yllä. Juhlista, sisutusratkaisuista ja tietysti myös niistä mopseista tulee mieleen Sofia CoppolanMarie Antoinette: kaikki on käsittämättömän kalliin ja virheettömän näköistä.
No, ihan koko maailma ei pysy aina hanskassa – hillittömimmässä kohtauksessa Giammetti toteaa julkisen esiintymisen jälkeen limusiinissa varovasti Valentinolle, että rusketuksen määrää olisi kannattanut ehkä vähän harkita. Valentinon reaktio on verraton.