Kalle Kinnusen elokuvablogi.

Miten ihmeessä John C. Reillystä tuli ykköskoomikko?

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 28.7.2010 09:35

Näin indie-draamakomedian Cyrus. Pääosassa on John C. Reilly. Elokuva on hyvä ja Reilly tekee vaivattomalla tavallaan suunnattoman hauskan roolin – taas kerran.

Viimeksi Reilly riemastutti muusikkoelämäkertaparodiassa Walk Hard, joka on muuten parhaita amerikkalaisia farsseja vuosikausiin – ja kaikista Judd Apatow-tuotannoista se, joka on allekirjoittanutta eniten ääneen naurattanut.

Ihmettelen Reillyn uraa. Hänet nähtiin ensi kerran valkokankaalla Brian De Palman kantaaottavassa Sodan arvissa (1989) ja ura jatkui seuraavalla vuosikymmenellä hienoissa elokuvissa, lähinnä draamoissa: Boogie Nights, Veteen piirretty viiva, Magnolia.

2000-vuosikymmenen ensimmäisellä puoliskollakin nimikkeet ovat sangen vakavia: Gangs of New York, Tunnit, Lentäjä

Ennen Talladega Nightsia (Apatow-tuotanto sekin) ei olisi voinut arvata, kuinka tässä käy.

Duplass-veljesten kirjoittama ja ohjaama Cyrus tulee Suomeen syyskuussa. Se ei ole Apatowin pajasta, mutta tyyli on samantapainen – tosin draamallisempi. Räjähdysalttiita tilanteita peittävä lakonisuus muistutti myös britti-Konttorista. Nauroin silti, monta, monta kertaa. Kannattaa odottaa.

Tämä pätkä kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Juuri nyt John C. Reilly, 45 (mutta näyttää ikäistään vanhemmalta) on Amerikan hauskin mies.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Syy on yksinkertainen: elokuvan hauskuus on harvoin näyttelijöistä kiinni. Tai edes genrestä. Itseasiassa koomikoiden tähdittämät komediat ovat tuskin koskaan hauskaa katsottavaa. Päinvastoin.

Ainakin Boogie Nightsissa Reilly on hulvaton, joten ei koomikon kyvyt täysin puun takaa ole tulleet. Muutenkin Boogie Nights muuttuu enemmän draamaksi vasta loppua kohden. Samoin Magnolian hahmossakin on tiettyä huumoria, joka avautuu ehkä paremmin uusintakatseluilla.

”John C. Reilly is definitely one of my favourite actors, but certainly number one in the skill of making me fucking laugh. I’m sorry, but there’s no one, no one else that makes me break down crying, falling on the floor, thinking I’m gonna throw up laughing, and every single fucking thing he does makes me laugh.”
”Maybe he sucks in this movie. I don’t know. Maybe he’ll suck in the next one too, but it’s all good to me.”

– Paul Thomas Anderson Boogie Nightsin kommenttiraidalla

”Itseasiassa koomikoiden tähdittämät komediat ovat tuskin koskaan hauskaa katsottavaa. Päinvastoin.”

Mutta viime vuosien roolien perusteella Reilly on leimautumassa koomikoksi. Meneekö hän sitten pilalle?

”Ainakin Boogie Nightsissa Reilly on hulvaton, joten ei koomikon kyvyt täysin puun takaa ole tulleet.”

Pitää paikkansa.

”Mutta viime vuosien roolien perusteella Reilly on leimautumassa koomikoksi. Meneekö hän sitten pilalle?”

Menee, jos ei valitse elokuviaan tarkasti.

Minun ei tarvi kuin ajatella muutamia John C. Reillyn kohtauksia Step Brothersissa, niin jo rupeaa naurattamaan. Boogie Nights ja Walk Hard toimivat tietysti myös, eilen katsomastani Cirque du Freakista en kyllä taas voi todellakaan sanoa samaa.