Mitä meistä puhutaan on väkevä elokuva kunniamurhat mahdollistavasta kulttuurista
Mitä meistä puhutaan on voimakas elokuva. Se on kertomus pakkoavioliitosta kieltäytyvästä pakistanilaissukuisesta oslolaistytöstä, joka viedään pakolla Kabuliin. Vasta elokuvan nähtyäni luin sen ammentavan ohjaaja-käsikirjoittaja Iram Hamin omista kokemuksista. Se oli pökerryttävä tieto, kahdestakin syystä.
Siksi, että tarina ehti sellaisenaan tehdä vaikutuksen. Tapahtumasarja ei ole yllättävä sinänsä – tämän kaltaisia, surullisia ja karmeampiakin tarinoita on kerrottu ja raportoitu – mutta se on esitetty elokuvallisesti niin hyvin.
Ja siksi, että Ham on erittäin osaava elokuvantekijä. (Sitä avatakseni kerron myöhemmin yhdestä kohtauksesta, jonka osa lukijoista saattaa kokea spoileriksi, vaikka minusta se ei sitä ole.) Tämän tarinan kertovan teoksen olemassaolo sinänsä ei ole ainoastaan muistutus siitä että tällaista tapahtuu. Mitä meistä puhutaan muistuttaa olemassaolollaan myös siitä, että jos Ham olisi jäänyt Kabuliin (tai pahempaa), tätä tarinaa ei olisi kerrottu tällaisena vavisuttavana elokuvana eikä mitenkään muutenkaan. Sama totta kai koskee jokaisen tällaisen kohtalon kokeneen tytön ja naisen tarinaa, ja heitä on miljoonia ja taas miljoonia. Harvoilla olisi mahdollisuutta tuoda tarinaansa taiteen tai median kautta maailmalle.
Mutta tuo omakohtaisuuden lisä on lopulta ikään kuin se tendenssipuoli, jonka tässä tekstissä jätän sivuun, sillä se ei hallitse teosta. Elokuvan erinomaisuus liittyy paljon siihen, miten siinä vältetään se saarnaavuus, johon aihe helposti altistaisi.
16-vuotias Nisha (Maria Mozhdah) on samastuttava, turhia riskejäkin ottava ja hetkittäin ärsyttävä tyyppi. Hän on oikea teini, ei esikuva tavalla tai toisella (vaikka hän alussa sukkuloi norjalaisen nuorison kulttuurin ja kodin pakistanilaisperinteitä painottavan elämäntavan välillä kuin viime hetkellä pelastuva toimintasankari). Hänen rohkeimmat tekonsa ovat nimenomaan rohkeita, hänen kärsimyksensä on ennen kaikkea kurjaa – eli Ham ei suhtaudu Nishaan proosallisella tavalla uljaana hahmona tai uhrina jota pitäisi palvoa.