Millainen elokuva saa Putin-nuoret osoittamaan mieltä Helsingissä?
Kansallismielisen Nashi-nuorisojärjestön on määrä järjestää tänään mielenosoitus Helsingissä. Syynä on Venäjän-vastaiseksi väitetty seminaari.
Elokuvateatteri Orionissa järjestettävään Pelko muurin takana -seminaariin kuuluu muun muassa The Soviet Story -niminen dokumenttielokuva. Se on isompi piikki Nasi-porukan lihassa kuin Sofi Oksasen ja Imbi Pajun esiintyminen.
Liettualaisen Edvins Snoren kiistelty elokuva on eräänlainen historiankatsaus. Snore rinnastaa Saksan natsien ja Neuvostoliiton kommunistien valtaannousun, hirmuteot ja verenhimon.
Snorelle tärkeintä on näyttää Neuvostoliitto paljon natsi-Saksaa karmeampana paikkana – ikään kuin näitä kahta olisi järkevää verrata.
Tällainen suututtaa Venäjällä. Nasi-nuoret ovat aiemmissa vastaavissa mielenosoituksissaan polttaneet Snorea esittäviä nukkeja.
Propagandaa ja provokaatiota
Snoren elokuva on koostettu arkistokuvista. Kertoja käy läpi historiaa ja tekee muka rajuja paljastuksia siitä, kuinka samankaltaisia liikkeitä natsismi ja kommunismi olivat. Tyylilajina on julistaminen ja inttäminen. Monissa väitteissä ja kuvavalinnoissa ammutaan vähän yli, ja historiaan vähänkin perehtynyt katsoja tuntee, että nyt häntä pidetään tyhmänä. Mieleen tulevat (lähinnä) netissä liikkuvat 9/11-salaliittodokumentit.
Aseenlaukaus-äänitehosteilla ryyditettyä tykitystä jatkuu puolitoista tuntia. Sitten Snoren varsinainen agenda tulee esille: hän rinnastaa Putinin Venäjän ja Neuvostoliiton. Nyky-Venäjän rikoksia ovat sananvapauden rajoittaminen, rasistiryhmien hyysääminen ja naapurivaltioiden pelottelu, ja Snoren mukaan tämä kaikki on stalinismin suoraa jatkoa, ikään kuin aivan sama asia.
Monien Snoren ajatusten kanssa on helppo olla samaa mieltä. Mutta kun hän on valinnut keinokseen paasaamisen ja meuhkaamisen, tekee mieli sanoa koko jutulle pah.
En tarkoita, että neuvostoajan terrorissa tai nyky-Venäjän ikävämmissä kehityssuunnissa olisi mitään vähättelemistä. Tällainen käsittelytapa kuitenkin trivialisoi ne.
Baltia kaipaa tällaista?
The Soviet Story esitettiin joulukuussa Tallinnan kansainvälisillä elokuvajuhlilla. Festivaalin järjestäjät pitivät sitä merkittävänä teoksena: festivaalilla vierailleelle ulkomaiselle lehdistölle Snoren elokuvaa suositeltiin erityisesti.
En usko, että moni merkittävä elokuvafestivaali Baltian ulkopuolella ottaisi Snoren elokuvaa ohjelmistoonsa. Sen paikka on provokaatioon tähtäävissä tapahtumissa, sellaisissa joissa intomielisiä ja aggressiivisia pamfletteja muutenkin omalle porukalle levitetään.
Näin dokkarin Tallinnassa, mutta en julkisessa näytöksessä vaan festivaalin ammattilaisten videoteekkihuoneessa. Kelasin dvd-kopiota parissa kohtaa keskivaiheilla, näkemättä jäi reilu vartti. Kerroin edelläolevan sen perusteella mitä näin.
Kelasin, koska elokuva oli uuvuttavan huonosti toteutettu, ja alusta asti tuntui, etten tulisi tästä teoksesta enää kuulemaan. The Soviet Story sinänsä ei ole sen kummempi taideteos tai sen merkittävämpi kannanotto kuin talon seinään spray-maalilla hutaistu, jo loppuun hoettu poliittinen iskulause. (The New York Timesin kriitikko piti dokumenttia tahattoman koomisena.)
Palkkion pitää olla mojova, jos tämän vuoksi jaksaa matkustaa naapurimaahan osoittamaan mieltä.
Elokuvan olemassaolo – joidenkin tahojen into esittää sitä provokaationa ja toisten halu provosoitua – on kuitenkin erittäin mielenkiintoinen ilmiö. Siksi suosittelen The Soviet Storya kaikille asiasta kiinnostuneille, ei niinkään sen itsensä, vaan sen edustamien tunteiden vuoksi.