Milius: laitaoikeistolainen taiteilija puhuu suunsa puhtaaksi Yle Teemalla

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Jos tuntuu siltä, että Yle tuputtaa punavihreää propagandaa, entäs tämä? Laitaoikeistolainen amerikkalainen sai aivan oman Teemalauantain!

Yle Teema esittää dokumentin eräästä erittäin mielenkiintoisesta elokuvantekijästä. John Milius oli Ilmestyskirja Nytin käsikirjoittaja, ohjasi Conan Barbaarin ja Punaisen vaaran sekä oli viimeksi mukana yhtenä Rooma-televisiosarjan luojana.

Milius on kuulunut NRA:n johtokuntaan. Hän julistautunut ase- ja sotahulluksi. John Goodmanin roolihahmo Big Lebowskissa on luotu Miliuksen pohjalta. Milius kutsuu itseään ”zen-fasistiksi”. Milius on juutalainen.

Milius on intohimoinen surffaaja (ja illan dokumentin parina näytetään hänen varhainen surffauselokuvansa Villit vuodet), mutta jo 1960-luvulla hän vihasi hippejä ja kirjoitti Likaiseen Harryyn ja sen jatko-osaan terävimpiä machorepliikkejä.