Miksi Venäjä rakastaa Steven Seagalia

Steven Seagal on elokuvissaan tappanut terroristeja ja rikollisia, kostanut ja pelastanut luontoa. Seagalin valkokangastavaramerkki olivat rutisevat luut. Vaikka hänen näyttelemänsä sankarit ovat hanakasti tarttuneet tuliaseisiinkin, viimeistään elokuvien kliimakseissa esiteltiin Seagalin aikidotaitoja. Ilmeetön sankari katkoi vastustajansa luita ja ääniraidalla kuului aimo rutina. Kräks! Muistaakseni tämä foley-äänitehoste luotiin katkomalla varsisellerinippuja.

Tarinan mukaan Seagalista tuli elokuvatähti, kun Hollywoodin 1980-luvun superagentti Michael Ovitz löi vetoa, että hän kykenee tekemään vaikka jäyhästä aikido-opettajastaan maailmankuulun.

Muihin 1980-luvulla nousseisiin toimintatähtiin verrattuna Seagal oli elokuvissaan koskematon. Hänen esittämänsä hahmot eivät juuri koskaan ottaneet yhtään osumaa vastaan. He eivät joutuneet pulaan. Jotain kauheaa tai kurjaa tapahtui, sankari tuli, tappoi ja loppu. Luonnollisesti tällainen on pidemmän päälle hitusen tylsääkin.

https://www.youtube.com/watch?v=oiQi0WvS6Sc

Seagalin tähti himmeni jo 1990-luvulla. Viimeksi hänet nähtiin Suomessa valkokankaalla pääosassa vuonna 2002, ja siinäkin leffassa, Exit Woundsissa, varsinainen tähti taisi olla räppäri DMX. 2000-luvun myöhemmissä, suoraan videomarkkinoille tuotetuissa Seagal-leffoissa on usein sellainen hauska piirre, että tähden kasvanutta mahaa peiteltiin esimerkiksi pitämällä nahkatakki edestä vyötettynä jopa potkimiskohtauksissa.

Kun elokuvat eivät enää vetäneet, Seagal matkusteli maailmalla blues- tms. muusikkona. Vastaanotto ei ollut aivan huono.