Miksi Venäjä rakastaa Steven Seagalia
Steven Seagal on elokuvissaan tappanut terroristeja ja rikollisia, kostanut ja pelastanut luontoa. Seagalin valkokangastavaramerkki olivat rutisevat luut. Vaikka hänen näyttelemänsä sankarit ovat hanakasti tarttuneet tuliaseisiinkin, viimeistään elokuvien kliimakseissa esiteltiin Seagalin aikidotaitoja. Ilmeetön sankari katkoi vastustajansa luita ja ääniraidalla kuului aimo rutina. Kräks! Muistaakseni tämä foley-äänitehoste luotiin katkomalla varsisellerinippuja.
Tarinan mukaan Seagalista tuli elokuvatähti, kun Hollywoodin 1980-luvun superagentti Michael Ovitz löi vetoa, että hän kykenee tekemään vaikka jäyhästä aikido-opettajastaan maailmankuulun.
Muihin 1980-luvulla nousseisiin toimintatähtiin verrattuna Seagal oli elokuvissaan koskematon. Hänen esittämänsä hahmot eivät juuri koskaan ottaneet yhtään osumaa vastaan. He eivät joutuneet pulaan. Jotain kauheaa tai kurjaa tapahtui, sankari tuli, tappoi ja loppu. Luonnollisesti tällainen on pidemmän päälle hitusen tylsääkin.
Seagalin tähti himmeni jo 1990-luvulla. Viimeksi hänet nähtiin Suomessa valkokankaalla pääosassa vuonna 2002, ja siinäkin leffassa, Exit Woundsissa, varsinainen tähti taisi olla räppäri DMX. 2000-luvun myöhemmissä, suoraan videomarkkinoille tuotetuissa Seagal-leffoissa on usein sellainen hauska piirre, että tähden kasvanutta mahaa peiteltiin esimerkiksi pitämällä nahkatakki edestä vyötettynä jopa potkimiskohtauksissa.
Kun elokuvat eivät enää vetäneet, Seagal matkusteli maailmalla blues- tms. muusikkona. Vastaanotto ei ollut aivan huono.
Viime vuosina Seagal on kuitenkin ollut usein jopa otsikoissa, sillä hän on Venäjän hallituksen erityissuosikki ja äänekäs kannattaja. Hänellä on nykyään Yhdysvaltojen, Venäjän ja Serbian kansallisuudet. Seagal on muun muassa lobannut venäläisaseiden maahantuonnin helpottamista Yhdysvalloissa sekä esiintynyt venäläisen asevalmistajan mainoksissa.
Venäjän hyökättyä Krimille vuonna 2014 Seagal kiirehti puolustelemaan valtausta ja kehui venäläislehdelle Vladimir Putinin olevan maailman suurimpia johtajia ja kuin veli. (Eräänä näiden lausuntojen seurauksena Seagalin keikka Virossa Haapsalun blues-festareilla peruttiin. Pian hän esiintyikin Krimillä.)
Nyt Venäjän-pesti on virallistettu.
Venäjän ulkoministeriö on nimennyt Seagalin erikoislähettilääksi, jonka tehtävä on syventää Yhdysvaltojen ja Venäjän siteitä.
Yhdysvalloissa ja muutenkin lännessä Seagal, 66, on ainoastaan iso, nykyään aika epämiellyttävä vitsi. Venäjällä se ei haittaa.
Vaikka Seagalilla onkin poninhäntä (Venäjällä tykätään yleensä enemmän Jason Statham-tyyppisistä kaljupää-actionsankareista), hän edustaa kremliläisiä kovuuden ja konservatismin arvoja, ja onhan hän tosielämässä kieltämättä aikamoinen ”äijä”, sillä toksisimmalla tavalla. Wikipedian Seagal-artikkelissa on oma lukunsa syytöksille, jota Seagalia kohtaan on tehty nimenomaan seksuaalisesta häirinnästä, eikä lista ole täydellinen. Siinä sivussa hän on esimerkiksi heitellyt kanssanäyttelijöitään seinille ja hänet on arvioitu Saturday Night Liven ikävimmäksi vierailevaksi isännäksi koskaan.
Syytöksiä ja kurjia tarinoita riittää, niitä todella rittää. Tänä vuonna Seagalia on syytetty teini-ikäistenkin raiskauksista ja hyväksikäytöistä. Oikeusprosessi on kesken.
Tällaisen tyypin Venäjä näennäisesti nostaa kulttuurilähettilääksi.
Toki tosiasiallinen tehtävä on toinen: esiintyä jatkossakin Venäjän mediassa amerikkalaisen populaarikulttuurin edustajana, yhtenä niistä erilaisista tyypeistä jotka sanovat asiat niin kuin Kreml näkee suotuisana. Yleisö on Venäjällä, ja sikäläinen media hoitaa kontekstoinnin toki omalla tavallaan. Kullakin maalla on sankarinsa.