Miksi Suomen Lappiin sijoittuva Rare Exports kuvattiin Norjassa?

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Rare Exports sai Suomessa ensi-iltaviikonloppunaan yli 50 000 katsojaa – onnittelut! Siitä on myös tulossa yksi kaikkien aikojen kansainvälisesti levinneimmistä suomalaiselokuvista. Mutta vaikka Rare sijoittuu Korvatunturin tienoille, tehtiin niin ulko- kuin studiokuvauksetkin – Norjassa.

Syy on yksinkertainen: raha.

Suomessa ei kohta enää kannata kuvata, koska muualle elokuvatuotantoja houkutellaan verohuojennuksin ja aluerahastoin. Elokuvanteko on kallista bisnestä ja tuo paikkakunnalle rahaa. Sellaisen toiminnan houkutteleminen ei ole niinkään kulttuuritouhua vaan järkevää liiketaloudellista ajattelua.

Kirjoitin aiheesta Suomen Kuvalehteen kesäkuussa: Miksi elokuvatuotannot sivuuttavat Suomen.