"Miks pitää tehdä uus Tuntematon sotilas" ja muita ankeita kysymyksiä

Profiilikuva
Blogit Kuvien takaa
Kalle Kinnunen on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Aina kun Tuntemattoman sotilaan uudesta versiosta kerrotaan jotain, alkaa narina, että mitä järkeä sitä on uusiksi tehdä, vanha on parempi, vanha on klassikko, Rauni Mollbergin versiokin on parempi koska se ei ole uusi ja niin edelleen.

Mietitäänpä hetki, mistä tämä narina johtuu.

Sen suurin syy on eräänlainen pähkähullu autenttisuusvaatimus. Aika monelle Suomen sodat kiteyttää Edvin Laineen ohjaama Tuntematon sotilas. Sitä on näytetty televisiossa viime aikoina vuosittain (tämä ei ole mikään pitkän ajan perinne, vaikka niin kuvitellaan – se alkoi vasta itsenäisyyspäivästä 2000). Laineen Tuntemattomasta on tullut enemmän kuin ”kansalliselokuva”, siitä on tullut ikään kuin totta. Jos tehdään uusi elokuva, se on muka julkea epäluottamuslause pyhää klassikkoa kohtaan ja samalla implisiittisesti sitä sadun kaltaista suomalaisuuskokemusta kohtaan, jonka peruskivenä ovat sodat, jotka käytiin ennen kuin uudet patrioottipolvet syntyivät.

Laineen versio Tuntemattomasta sotilaasta on kuitenkin ilmiselvästi oman aikansa elokuva. Se on inhimillinen ja monella tapaa vahva, mutta se ei ole esimerkiksi raaka, vaikka sota on helvetin raakaa ja inhottavaa. Sen maailmasta on siistitty paitsi väkivaltaa, myös kielenkäyttöä, hikeä ja kyyneliä. Se ei ole kuva todellisuudesta. Se on vain elokuvaa.

Entä Väinö Linnan Tuntematon sotilas ja Sotaromaani? Nekin ovat tarinoita, fabrikaatiota, joihin on toki ammennettu todellisista kokemuksista ja havainnoista. Nekään eivät ole yhtä kuin Suomen historia. Linna ei kirjoittanut objektiivista reportaasia.